Kansalliset ammattijärjestöt eivät näe globaalien rakenteiden taa

Suomalainen ammattiyhdistysliike on ajautunut kriisiin. Tämän kriisin puki sanoiksi SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen esittäessään näkemyksiään (HS 22.9.) työmarkkinoiden tulevaisuuden kehityksestä sekä ammattijärjestöjen suhtautumisesta tähän kehitykseen. Julkisessa keskustelussa tartuttiin kärkkäästi Ihalaisen kaavailemaan tulevaisuussopimukseen, jota pidettiin haikailuna menneisyyteen. Se, millä tavalla palkkaneuvotteluja käydään, on kuitenkin vain tekninen kysymys ja sinällään vähäpätöinen. Palkansaajien kannalta merkityksellisin esitys liittyi ammattiliittojen tulevaisuuden strategiaan, jonka Ihalainen niin ikään toi kirjoituksessaan julki.

Ihalaisen mukaan nimellispalkkojen korotukset on pidettävä tulevaisuudessakin matalina. Ajatusketju kulkee seuraavasti. Yleisen palkkatason määrittävät nykyisin maailmanmarkkinoiden asettamat reunaehdot. Jotta Suomessa toimivien yritysten kilpailukyky säilyy, on palkansaajien vaadittava vähemmän. Vain tällä tavalla työpaikat ovat edes jollain tavalla turvassa. Palkankorotusten sijaan kotitalouksien ostovoimasta voidaan huolehtia kokonaisratkaisuissa sovittavilla veronalennuksilla, jolloin valtiokin osallistuu yhteisiin globalisaatiotalkoisiin.

Tämänkaltaista sisäisen devalvaation työmarkkinapolitiikkaa on harjoitettu Suomessa pian kahdenkymmenen vuoden ajan. Tänä aikana pääoman osuus arvonlisäyksestä on kasvanut lähes 20 prosenttiyksikköä. SAK:nkin ihannoima nollakorotuslinja on muuttanut funktionaalista tulonjakoa radikaalisti. Samalla julkisen talouden resurssit ovat kasvaneet aikaisempaa hitaammin muun muassa suurten tuloveronalennusten vuoksi. Palkansaajille kehitys välittyy sekä pienempien palkkojen että vähäisempien julkisten palveluiden ja tulonsiirtojen muodossa. Matalista palkankorotuksista ja muista ammattiliittojen siunaamista joustoista huolimatta massairtisanomisia on tapahtunut tasaisin väliajoin. Ammattijärjestöjen strategia on osoittautunut täysin epäonnistuneeksi.

Kansallisten ammattijärjestöjen suurin ongelma on niiden kyvyttömyys nähdä globaalien rakenteiden taakse. Tätä kyvyttömyyttä kuvaa erinomaisesti näkemys, jonka mukaan globaalin talouden asettamille reunaehdoille ei voida tehdä mitään. Tällä hetkellä kansallista työmarkkinapolitiikkaa määrittävät ensisijaisesti vapaat pääomanliikkeet, spekulaatio ja rahoitusmarkkinoiden ylilikviditeetti. Vaikka pelko pääomapaosta on ay-liikkeen piirissä todella suuri, esityksiä globaalien pääomamarkkinoiden sääntelyn toteuttamiseksi ei ole kuultu. Sen sijaan kerta toisensa jälkeen tarraudutaan maltillisiin palkkavaatimuksiin ja annetaan pääomalle kaikki valta taloudellisen sekä yhteiskunnallisen kehityksen määrittelyyn.

Ay-liikkeen on ymmärrettävä, että kansallisten ratkaisujen aika on ohi. Pääomaa vastaan voidaan kamppailla vain globaalilla tasolla. Kansainvälisen ay-liikkeen on otettava agendalleen pääomamarkkinoiden sääntely, jolla spekulatiiviset pääomanliikkeet ja rahoitusmarkkinoiden ylilikviditeetti saadaan kitkettyä. Suomalaisen ay-liikkeen tulee toimia eturintamassa näiden reformien ajamisessa. Vain tällä tavalla se voi lunastaa takaisin työntekijöiden luottamuksen, joka massairtisanomisten ja matalien palkankorotusten jälkeen on koetuksella. Jos ay-liike pitäytyy kansallisissa ratkaisuissa ja nykyisissä tavoitteissaan, on se tehnyt itsestään tarpeettoman lopullisesti.

Jussi Ahokas
Helsinki

Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 6.10.2008.

Advertisements

Avainsanat: , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: