Archive for the ‘Mielipidekirjoitukset’ Category

Vapaat rahoitusmarkkinat ajoivat Kreikan kriisiin

Touko 20, 2010

Kreikan ajautuminen taloudelliseen ahdinkoon on ollut vain ajan kysymys siitä asti, kun globaali finanssijärjestelmä kriisiytyi vuoden 2008 aikana. Kreikan ongelmien taustalla on monia rakenteellisia syitä, jotka eivät ole toistaiseksi tulleet esiin julkisessa keskustelussa.

Julkisuudessa Kreikan talouskriisiä on selitetty ensisijaisesti tilastojen väärentämisellä ja poikkeuksellisilla työmarkkinakäytännöillä. Esimerkiksi toistuvasti on esitetty väitteitä kreikkalaisten alhaisesta eläköitymisiästä ja lyhyistä työpäivistä. Tosiasiassa kreikkalaisten keskimääräinen vuotuinen työmäärä on suurin koko Länsi-Euroopassa. Myös työn tuottavuus on kehittynyt Kreikassa viime vuosina suotuisasti. Todelliset syyt Kreikan ongelmiin liittyvätkin Euroopan talouden rakenteisiin ja maailman rahoitusmarkkinoiden epävakauteen.

Merkittävä tekijä kriisin taustalla on Kreikan talouden tuotantorakenne, jossa vientiin menevien tuotteiden osuus on vähäinen. Kreikan negatiivinen vaihtotase osoittaa, että kotimaista kysyntää suuntautuu ulkomaille enemmän kuin ulkomaista kysyntää Kreikkaan. Tämä vaikuttaa oleellisesti maan kokonaiskysynnän tasoon ja talouskasvun mahdollisuuksiin.

Vaihtotaseen alijäämä on tärkeä syy Kreikan valtion velkaantumisen taustalla. Jotta maan tuotanto on pystytty pitämään viime vuosina kasvu-uralla ja työllisyyskehitys suotuisana, on valtion täytynyt turvautua laajamittaisiin kysyntää lisääviin toimenpiteisiin. Vaikka julkisella kulutuksella on rahoitettu paljon tuontimaiden talouksia, on kysynnän lisäämisellä ollut selkeitä positiivisia vaikutuksia myös Kreikan talouteen.

Valtion velan kasvusta ei olisi seurannut merkittäviä ongelmia, jos Kreikan talous olisi pysynyt kasvu-uralla. Finanssikriisiä seurannut taantuma romahdutti kuitenkin yksityisen tuotannon myös Kreikassa, minkä seurauksena talous jäi entistä enemmän julkisen sektorin kannateltavaksi. Kun vuosittaiset alijäämät alkoivat paisua, alkoi myös velan kokonaismäärä kerätä uudenlaista huomiota osakseen.

Ennen kaikkea Kreikan velkaantumiseen kiinnitettiin huomiota globaaleilla velkamarkkinoilla, jotka olivat muun rahoitusmarkkinan tavoin toipuneet finanssikriisistä erittäin nopeasti ensisijaisesti Yhdysvaltojen ja Englannin keskuspankkien pelastustoimien seurauksena. Spekulaation yltyessä valtion velan hinta alkoi nousta aiheuttaen Kreikalle jatkuvasti enemmän ongelmia erääntymässä olevien velkojen maksun kanssa.

Pienenä taloutena ja Euroopan rahaliittoon sidottuna Kreikka ei ole pystynyt vastaamaan vaikeuksiinsa rahapolitiikalla. Finanssikriisin ydinalueilla Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa keskuspankkien toimet riittivät vakuuttamaan markkinat siitä, ettei mahdollisuutta valtiontalouden romahtamiseen ole. Euroopan keskuspankki ei sen sijaan ole ollut valmis tukemaan Kreikkaa ja muita velkakriisistä kärsiviä maita yhtä voimakkaasti eikä tarpeeksi aikaisin.

Tällä hetkellä Euroopassa eletään suuren epävarmuuden keskellä ja syyllisten etsintä on käynnistetty. Syyttävä sormi on osoittanut milloin kreikkalaisiin poliitikkoihin, milloin yltiöpäistä lainaamista harjoittaneisiin yksityisiin pankkeihin. Ongelmat liittyvät kuitenkin ensisijaisesti globaalin talouden rakenteisiin ja Kreikan epäedulliseen asemaan tässä järjestelmässä.

Epävakaa spekulatiiviseen sijoitustoimintaan perustuva rahoitusjärjestelmä, toimimaton rahajärjestelmä ja epätasapainoinen tuotantojärjestelmä ovat yhdessä aiheuttaneet Kreikan talouden kriisin. Ratkaisuja Kreikan tilanteeseen ja lääkkeitä vastaavien kriisien estämiseen tulevaisuudessa tuleekin etsiä näiden järjestelmien sisältä.

Ensimmäiseksi Euroopan keskuspankin on ryhdyttävä tukemaan velkaisia euroalueen maita ostamalla näiden velkakirjoja, samalla tavalla kuin Yhdysvaltain keskuspankki osti roskaksi muuttuneita arvopaperistettuja asuntolainoja. Näin spekulatiiviselle markkinalle annetaan signaali siitä, ettei valtion konkurssi ole mahdollinen.

Pidemmällä aikavälillä rahoitusmarkkinoiden epävakautta on vähennettävä pääomakontrolleja luomalla ja velalla tapahtuvaa spekulaatiota kitkemällä. Lisäksi eurooppalaista tuotantojärjestelmää on tasapainotettava EU-alueen laajuisella kysynnänsäätelyllä ja tulojen uudelleenjaolla. Ilman näitä reformeja Kreikan kriisi ei jää yksittäistapaukseksi.

Jussi Ahokas

Kirjoitusta ei julkaistu Helsingin Sanomien mielipideosiossa ennen Suomen eduskunnan päätöstä Kreikan tukemisesta.

Sosialidemokratia ei lietso epäluuloa

huhtikuu 27, 2010

Viikonlopun maahanmuuttoaiheinen keskustelu sai liikkeelle monia puolueen jäseniä, mukana myös Anssi. Itsekin osallistuin Helsingin Sanomissa tänään julkaistun kannanoton muokkaamiseen. Kannanotto löytyy alta. Versio on hyvä. Muutoin asiaan liittyy muitakin näkökulmia.

Ensinnäkään ajatusta siitä, että työnantajalle on edullisinta palkata halpatyövoimaa, ei saa ottaa annettuna. Nykyinen talousjärjestelmämme suosii tällaista toimintaa, ja varsinaisen tavoitteemme on tietenkin oltava vallitsevan talousjärjestelmän muuttaminen.

Toiseksi väestörakenteen muutoksen aiheuttamasta tulevasta työvoimapulasta on puhuttu iäisyyksiä. Uhkia liioitellaan. Vaikka joukolle työantajia sopii ajatus halpatyövoiman tuonnista, ovat tällaiset johtopäätökset vääriä.

Kolmanneksi työntekijöitä lähettävien maiden aivovienti lisää globaalia epätasa-arvoa. Näihin rakenteellisiin ongelmiin on kiinnitettävä huomiota eikä kyse ole vain siitä, minkä hinnan suomalaiset maksavat työntekijöille. Lisäksi niin suomalaisten kuin muunmaalaisten työnantajien on noudatettava asiallisia työehtoja niin Suomessa kuin muuallakin alaisten ollessa niin suomalaisia kuin muunmaalaisia. Kansallinen näkökulma näihin kysymyksiin on liian suppea.

Neljänneksi rekrytoitava työvoima koostuu ihmisistä eikä ole kvartaalittaista kauppatavaraa. Vastentahtoinen keikkatyöläisyys on näiden ihmisten kannalta yhtä ongelmallista kansainvälisesti kuin kotimaiset vastentahtoiset määräaikaisuudetkin.

Viidenneksi alkuperäinen asia oli kai lopulta se, että hallitus aikoo vähentää työlupamenettelyssä tarveharkintaa. Nykyisellään ajatuksena on, ettei työlupaa myönnetä henkilöille, joiden osaamista vastaava henkilö löytyy kotimaasta. Suurimmat ongelmat liittyvät lainsäädäntöön ja viranomaisvalvontaan. Näin päästäänkin itse kirjoitukseen.

Inari Juntumaa

* * *

Sosialidemokratia ei lietso epäluuloa

(Hesarissa otsikko muutettu muotoon: Heinäluoman näkemykset maahanmuutosta kyseenalaisia)

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma esitti (Hufvudstadsbladet 24.5.) kyseenalaisia näkemyksiä maahanmuutosta. Mikäli Heinäluoma halusi puhua A- ja B-luokan työmarkkinoiden syntymisestä ja kritisoida hallituksen kaavailemia uudistuksia työlupamenettelyyn (Uutispäivä Demari 26.5.), se olisi pitänyt sanoa selkeästi.

Nyt Heinäluoman haastattelu lähetti väärän viestin: maahanmuuttajat vievät suomalaisten työpaikat ja tekevät heistä työttömiä. Hän ei nähnyt, että Suomella olisi tarvetta työperäiselle maahanmuutolle tulevalla vaalikaudella, mahdollisesti ei seuraavallakaan.

Työperäisellä maahanmuuttajalla on työpaikka tänne tullessaan. Työnantaja on rekrytoinut hänet suoraan tai välillisesti. Suomalaisten työehtojen mukaan täällä työskentelevä maahanmuuttaja ei ole suomalaiset töistä syrjäyttävää halpatyövoimaa. Maahanmuuttajiin työmarkkinoilla kohdistuva hyväksikäyttö ja työehtojen polkeminen on hyväksikäyttävien työnantajien, ei maahanmuuttajien syytä.

EU-jäsenenä Suomi on sitoutunut työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen EU:n alueella. Työehtojen noudattamista on valvottava työntekijän kansalaisuudesta riippumatta. Perusteltu reaktio maahanmuuttajien työehtojen polkemiseen ei ole maahanmuuttajien syyttäminen vaan heidän auttamisensa vaatimalla samoja työehtoja kaikille ja valvomalla työehtojen toteutumista.

EU:n ulkopuolelta tapahtuva työperäinen maahanmuutto on marginaalista verrattuna EU:n sisäiseen työvoiman liikkuvuuteen. Pelottelu EU:n ulkopuolelta tulevien maahanmuuttajien aiheuttamalla työttömyydellä on asiatonta maassa, jonka ikärakenne muuttuu nopeammin kuin missään muualla.

On mahdotonta vaatia, että ensin hoidetaan oma työttömyys ennen kuin työperäinen maahanmuutto sallitaan. Työttömyyttä esiintyy aina hieman niin koko taloudessa kuin kaikilla aloillakin. Vaatimus siitä, että ensin hoidetaan oma työttömyys, on vaatimus rajojen sulkemisesta. Rajojen sulkeminen vain pahentaisi työttömyysongelmaamme. Sen esittäminen ratkaisuna työttömyyteen käyttää hyväksi ihmisten hämmennystä työttömyyden kasvun ja maailman kansainvälistymisen edessä.

Sosialidemokratia on maailmanlaajuinen solidaarisuusliike, joka puolustaa heikkoja ja sorrettuja kaikkialla, missä he puolustamista tarvitsevat. Sdp:n poliittisten johtajien julkisuudessa esittämien näkemyksien on oltava linjassa tämän kanssa. Maahanmuuttokeskusteluun liittyvä epämääräisyys korostaa poliittisten johtajien vastuuta selittää asioita ja ohjata ajattelua sen sijaan että ne pahimmillaan lisäävät aiheetonta epäluuloa maahanmuuttajia kohtaan.

Saija Jokela

Pilvii Torsti

Inari Juntumaa

Ulla-Maija Rajakangas

Riitta Seppälä

Sami Siltaloppi

Pertti Rauhio

Matti Silvonen

Kati Oksman

Anu Ylianttila

Irma Marttila

Kaarin Taipale

Heikki Koponen

Helsinkiläisten puolueosastojen puheenjohtajia

Taloudellinen nationalismi ymmärrettyä suurempi uhka

maaliskuu 17, 2009

nationalismi1Finanssikriisin kärjistyttyä maailmanlaajuiseksi reaalitaloudelliseksi kriisiksi useissa puheenvuoroissa on alettu varoittelemaan nousevasta ”taloudellisesta nationalismista” tai protektionismista. Erityisesti kansallisvaltiolähtöisen ajattelun lisääntyminen on kiristänyt vapaiden markkinoiden ylivertaisuuteen uskovien yhteiskunnallisten toimijoiden mieliä.

Todellisuudessa taloudellisen nationalismin nousu talouskriisin edetessä ei ole mitenkään yllättävää. Vaikka tärkeimmät viime vuosikymmenien yhteiskunnalliset kehityskulut ovat olleet luonteeltaan globaaleja, on globalisaation ulkopuolelle jäänyt monia yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen kannalta merkittäviä rakenteita.

Globalisaation ytimessä on ollut ennen kaikkea rahoitusmarkkinoiden ja finanssitalouden laajeneminen. Pääoman vapaa liikkuminen on irrottanut rahoitusmarkkinat aikaisemmista rajoitteistaan. Kansallisvaltioiden rajat ovat tulleet merkityksettömiksi finanssitodellisuudessa. Samaan aikaan kuitenkin demokraattiset instituutiot, poliittinen sääntely, hyvinvointijärjestelmät ja työmarkkinat ovat edelleen rajautuneet tiukasti kansallisvaltioiden rajojen sisään.

Kansallisvaltioiden yhteistyö on lisääntynyt vain näennäisesti. Euroopan unioni on tästä oivallinen esimerkki. Käytännössä Eurooppa-projekti on rakennettu pelkästään pääoman ja eurooppalaisen markkina-alueen voimistamisen ehdoilla. Muun muassa yhteinen finanssipolitiikka, sosiaalijärjestelmä ja työmarkkinalainsäädäntö puuttuvat. ”Eurooppalaista politiikkaa” ei ole olemassa muualla kuin juhlallisissa julistuksissa.

Myös reaalitalous ja tuotantorakenteet ovat jäsentyneet kansallisvaltioiden perustalle. Itse asiassa kansallisvaltioista on tullut hyödykemarkkinoilla keskenään kilpailevia yrityksiä. Markkinoilla voidaan asettaa vastakkain Suomen ja muiden maiden etu. Vaikka yritysten omistajuus onkin levinnyt ympäri maailmaa, ymmärretään tuotantolaitokset edelleen kansalliseksi omaisuudeksi, joiden toimintaedellytyksistä on taisteltava kynsin hampain.

Viimeaikaisten puheenvuorojen nationalistiset sävyt perustuvatkin politiikan ja tuotannon hahmottamiseen alueellisesti rajattuina rakenteina. Kun finanssikapitalismi on tuhoutumisen partaalla, on katse kääntynyt jälleen kohti politiikkaa sekä reaalitaloutta ja sitä myötä yhteiskunnan kansallisvaltiokeskeinen hahmottaminen on yleistynyt.

On erittäin valitettavaa, että politiikkaa ja tuotantoa ei ymmärretä globaaleina rakenteita, sillä käsillä olevan kriisin voittamiseksi tarvitaan globaaleja toimenpiteitä. Nyt tarvitaan kipeästi globaalisti ohjattua talouspolitiikkaa, jolla globaali tuotanto saadaan pelastettua ja globaali suurtyöttömyys estettyä. Jos tässä ei onnistuta, muodostuvat tulevaisuuden uhkakuvat pelottaviksi. Nationalismi ja kansallisvaltiokeskeinen ajattelu eivät olekaan uhka pelkästään markkinaideologialle vaan myös demokratialle, yksilönvapaudelle ja maailmanrauhalle.

Jussi Ahokas

Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 14.3.

Demokraattisen puolueen sallittava kritiikkiä

marraskuu 6, 2008

demariVaalit osoittivat politiikan raadollisuuden, kuten Uutispäivä Demarissakin (29.10.08) todettiin. Raadolliselta voi tuntua se, että harjoitettua politiikkaa ja kampanjan sisällöllistä antia tarkastellaan vaalien jälkeen kriittisesti. Tämä on kuitenkin aivan välttämätöntä, mikäli puolue ei halua hiljaa näivettyä pois.

On selvää, että SDP:ssä on jotain vikaa, kun se ei enää houkuta ihmisiä jäsenikseen tai äänestäjikseen. Raadollista on myös se, että kansa hylkää – riippumatta vuosikymmenten takaisista urotöistä. Tämän ei pitäisi olla yllättävää. Ei 2000-luvulla auta enää ratsastaa viime vuosisadan sosialidemokraattisilla saavutuksilla. Ihmisiä kiinnostaa se, millaista politiikkaa harjoitetaan tällä hetkellä, ja näissä vaaleissa SDP sai mitä ansaitsi. Nyt saatu kunnallisvaalitulos oli huonoin sitten vuoden 1960, ja puolueen

suhteellinen ääniosuus vielä laski toissa kevään eduskuntavaalien rökäletappiosta. Suurimmat menetykset koettiin vahvimmilla ja tärkeimmillä kannatusalueilla.Vaalitappion karvaus on saanut toverit etsimään syyllisiä. Erilaisia näkemyksiä kampanjan epäonnistumisesta on esitetty. Unelmakampanjaa on syytetty kepeäksi, vaalimökkiä pieneksi tai vanhoja konkareita epälojaaleiksi. On vieläpä todettu, että niiden, jotka eivät olleet ehdolla tai saaneet tarpeeksi ääniä, ei pitäisi kommentoida lopputulosta. Puolueen toimintaan osallistumiseksi on näin ollen määritelty onnistunut vaalikampanjointi, ei pyrkimys ottaa osaa poliittisten suuntaviivojen määrittämiseen.

Onko todellakin niin, että puolueelle suurin osa jäsenistä kelpaa vain kulisseiksi ja ahkeraksi talkooväeksi, mutta ei ottamaan kantaa politiikan sisältöihin? Minne on kadonnut puoluekokouksessa esitetty vaatimus avoimesta keskustelusta?

On erittäin surullista, että SDP:stä on tullut organisaatio, jonka tavoitteeksi on muodostunut itsesäilytys. Jos kuka tahansa poliittisista näkemyksistä riippumatta tai niiden puutteesta huolimatta kelpaa ehdokkaaksi, kunhan vain nostaa kannatuslukuja, on selvää, ettei puolueen toiminnassa ole kyse enää poliittisista sisällöistä vaan ulkokohtaisista seikoista: kannatuksesta, mikä pitää pyörät pyörimässä ja turvaa työpaikat puoluekoneistossa.

Oman toiminnan kriittinen tarkasteleminen on aina vaikeinta. Nyt on kuitenkin pakko. Nykyinen uudistuslinja ei ole uskottava. Muiden kuin demarimaailmassa elävien puolueaktiivien tai uskollisimpien tukijoiden joukossa se herättää lähinnä hilpeyttä. Jos puolueen sisäistä kritiikkiä ja ehdotuksia uusiksi toimintatavoiksi ja poliittisiksi sisällöiksi ei haluta kuulla, on syytä miettiä, mitä sana ”demokratia” tekee puolueen nimessä.

Elina Aaltio
Jussi Ahokas
Lauri Holappa
Anssi Häkkinen
Marja Lahtinen
Sonia Meltti
Joonas Rahkola
Piia Vaara

Kirjoitus on julkaistu Uutispäivä Demarissa 5.11.2008 väittäen virheellisesti, että allekirjoittajana olisi ainoastaan Elina Aaltio. Myös muut kirjoituksen laatimiseen osallistuneet ja sen KASO ry:n kokouksessa hyväksyneet haluavat kantaa oman vastuunsa kirjoituksen sisällöstä.

Kansalliset ammattijärjestöt eivät näe globaalien rakenteiden taa

lokakuu 6, 2008

Suomalainen ammattiyhdistysliike on ajautunut kriisiin. Tämän kriisin puki sanoiksi SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen esittäessään näkemyksiään (HS 22.9.) työmarkkinoiden tulevaisuuden kehityksestä sekä ammattijärjestöjen suhtautumisesta tähän kehitykseen. Julkisessa keskustelussa tartuttiin kärkkäästi Ihalaisen kaavailemaan tulevaisuussopimukseen, jota pidettiin haikailuna menneisyyteen. Se, millä tavalla palkkaneuvotteluja käydään, on kuitenkin vain tekninen kysymys ja sinällään vähäpätöinen. Palkansaajien kannalta merkityksellisin esitys liittyi ammattiliittojen tulevaisuuden strategiaan, jonka Ihalainen niin ikään toi kirjoituksessaan julki.

Ihalaisen mukaan nimellispalkkojen korotukset on pidettävä tulevaisuudessakin matalina. Ajatusketju kulkee seuraavasti. Yleisen palkkatason määrittävät nykyisin maailmanmarkkinoiden asettamat reunaehdot. Jotta Suomessa toimivien yritysten kilpailukyky säilyy, on palkansaajien vaadittava vähemmän. Vain tällä tavalla työpaikat ovat edes jollain tavalla turvassa. Palkankorotusten sijaan kotitalouksien ostovoimasta voidaan huolehtia kokonaisratkaisuissa sovittavilla veronalennuksilla, jolloin valtiokin osallistuu yhteisiin globalisaatiotalkoisiin.

Tämänkaltaista sisäisen devalvaation työmarkkinapolitiikkaa on harjoitettu Suomessa pian kahdenkymmenen vuoden ajan. Tänä aikana pääoman osuus arvonlisäyksestä on kasvanut lähes 20 prosenttiyksikköä. SAK:nkin ihannoima nollakorotuslinja on muuttanut funktionaalista tulonjakoa radikaalisti. Samalla julkisen talouden resurssit ovat kasvaneet aikaisempaa hitaammin muun muassa suurten tuloveronalennusten vuoksi. Palkansaajille kehitys välittyy sekä pienempien palkkojen että vähäisempien julkisten palveluiden ja tulonsiirtojen muodossa. Matalista palkankorotuksista ja muista ammattiliittojen siunaamista joustoista huolimatta massairtisanomisia on tapahtunut tasaisin väliajoin. Ammattijärjestöjen strategia on osoittautunut täysin epäonnistuneeksi.

Kansallisten ammattijärjestöjen suurin ongelma on niiden kyvyttömyys nähdä globaalien rakenteiden taakse. Tätä kyvyttömyyttä kuvaa erinomaisesti näkemys, jonka mukaan globaalin talouden asettamille reunaehdoille ei voida tehdä mitään. Tällä hetkellä kansallista työmarkkinapolitiikkaa määrittävät ensisijaisesti vapaat pääomanliikkeet, spekulaatio ja rahoitusmarkkinoiden ylilikviditeetti. Vaikka pelko pääomapaosta on ay-liikkeen piirissä todella suuri, esityksiä globaalien pääomamarkkinoiden sääntelyn toteuttamiseksi ei ole kuultu. Sen sijaan kerta toisensa jälkeen tarraudutaan maltillisiin palkkavaatimuksiin ja annetaan pääomalle kaikki valta taloudellisen sekä yhteiskunnallisen kehityksen määrittelyyn.

Ay-liikkeen on ymmärrettävä, että kansallisten ratkaisujen aika on ohi. Pääomaa vastaan voidaan kamppailla vain globaalilla tasolla. Kansainvälisen ay-liikkeen on otettava agendalleen pääomamarkkinoiden sääntely, jolla spekulatiiviset pääomanliikkeet ja rahoitusmarkkinoiden ylilikviditeetti saadaan kitkettyä. Suomalaisen ay-liikkeen tulee toimia eturintamassa näiden reformien ajamisessa. Vain tällä tavalla se voi lunastaa takaisin työntekijöiden luottamuksen, joka massairtisanomisten ja matalien palkankorotusten jälkeen on koetuksella. Jos ay-liike pitäytyy kansallisissa ratkaisuissa ja nykyisissä tavoitteissaan, on se tehnyt itsestään tarpeettoman lopullisesti.

Jussi Ahokas
Helsinki

Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 6.10.2008.

Finanssikapitalismi tappaa jo ihmisiä nälkään

Touko 20, 2008

Maailmanlaajuinen inflaatio on johtanut nopeasti syvenevään ruokakriisiin. Monenlaisia selityksiä on esitetty ilmiön perimmäisistä syistä, mutta vain harvat puheenvuorot ovat nostaneet esiin spekulaation merkityksen tässä globaalissa taloudellisessa kriisissä. Itse asiassa monissa puheenvuoroissa on ehditty jo kiistämäänkin sijoittajien osallisuus hintojen yhä nopeutuvaan kasvuun.

Selitykset, joissa ruokakriisi on asetettu yksiselitteisesti ruoan tarjonnan riittämättömyydestä johtuvaksi ongelmaksi, ovat puutteellisia. Biopolttoaineiden valmistaminen elintarvikkeista on vähentänyt ruoan tarjontaa vain marginaalisesti. Viimeaikaiset sadot maailmassa eivät ole olleet katastrofaalisen huonoja. Ruoan tarjonnassa ei siis ole tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka selittäisivät nykyistä vauhtia kohoavat hinnat. Vastauksen on tällöin löydyttävä kysyntäpuolelta.

Ruoan kysyntää ovat pitkällä aikavälillä kasvattaneet maailman väestönkasvu ja talouskasvu. Lyhyellä aikavälillä kysynnän kasvu ei kuitenkaan juonnu näistä. On täysin epärealistista kuvitella, että viimeisten kuukausien aikana väestön kasvu olisi nopeutunut huomattavasti ja ihmisten kulutusmahdollisuudet kehitysmaissa olisivat kasvaneet radikaalisti. Ruoan, kuten muidenkin raaka-aineiden, kysynnän nopea kasvu on seurausta globaalista rahoitusmarkkinoiden kriisistä ja sijoittajien lisääntyneestä kysynnästä näitä hyödykkeitä kohtaan.

Kun epävarmuus rahoitusmarkkinoilla on kasvanut Yhdysvaltain asuntoluottokriisin jälkeen, ovat sijoittajat etsineet kuumeisesti itselleen uusia markkinoita ja sijoituskohteita. Koska myös reaalitaloutta varjostavat odotukset taantumasta, ovat raaka-ainemarkkinat tällä hetkellä paras mahdollinen sijoituskohde. Rahoitusmarkkinoiden viime vuosien laajentuminen on johtanut maailmanlaajuisesti rahan ja velan määrän räjähdysmäiseen kasvuun. Siksi myös sijoituskysyntä on tällä hetkellä voimakkaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Kohdistuessaan rajalliselle maailmanmarkkinoiden sektorille tämä kysyntä saa aikaan suuria ongelmia, joita juuri nyt olemme joutuneet inflaation muodossa todistamaan.

Ensimmäistä kertaa globaali finanssikapitalismi on päätynyt tilanteeseen, jossa sen voidaan selkeästi osoittaa tappavan ihmisiä nälkään spekulaation ja voitontavoittelun nimissä. Järjestelmä on asettanut itsensä perimmäisten kysymysten äärelle. Jos globaali yhteisö ei ala toimenpiteisiin spekulaation kitkemiseksi esimerkiksi ruokafutuurikaupan kieltämisellä ja elintarvikkeiden hintojen maailmanlaajuisella sääntelyllä, tulevat nälkäisten ihmisten väkivaltaisuudet ja mielenosoitukset leviämään pian ympäri maailman. Jälleen kerran mitataan länsimaiden solidaarisuuden tasoa muuta maailmaa kohtaan. Tällä kertaa on vastattava selkeään ja yksinkertaiseen kysymykseen: sijoittajien voitot vai ihmisten elämä?

Jussi Ahokas

Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 17.5.2008.