Kuka maksaa viulut?

Epävarmuus globaalissa taloudessa voimistuu, kun rahoitusmarkkinoiden kriisi syvenee syvenemistään. Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden kylmentymisen ja asuntojen hintojen jatkuvan laskun myötä pulaan ovat ajautuneet odotetusti maan suurimmat asuntoluotottajat Fanny Mae ja Freddie Mac. Alun perin julkisina toimineet ja 60-luvun lopulla yksityistetyt ”pankit” ovat välittänneet yli puolet Yhdysvaltojen asuntolainoista. Molemmat rahoituslaitokset ajautuivat viime viikon lopulla pisteeseen, jossa molempien kaatuminen ja konkurssi oli enemmän kuin varteenotettava vaihtoehto.

Tässä tilanteessa paikalle ratsastivat Yhdysvaltojen hallitus ja keskuspankki FED, jotka yhteisten neuvottelujen jälkeen laativat Fannylle ja Freddielle pelastussuunnitelman, jolla rahoituslaitokset lassottaisiin ylös juoksuhiekasta. Yhtiöiden rahoitustilanne ratkaistaisiin valtion kassasta juoksutettavilla pääomavirroilla ja velkojien saatavat turvattaisiin julkisen vallan toimesta. Tarvittaessa myös yhtiöiden osakkeita voitaisiin kirjata valtion omistukseen. Velkojien lisäksi siis myös osakkeenomistajien tilanteesta oltiin huolissaan. Ainoa ryhmä, jonka puolesta ei näytetty olevan huolissaan oli veronmaksajat, joiden maksettavaksi tukipotti suurimmilta osiltaan jää.

Perustelut julkisen vallan toimille olivat tyypillisiä. Ongelmapankkien romahtaminen saisi aikaan tuhoisaa jälkeä rahoitusmarkkinoilla, minkä vuoksi niiden pelastaminen on prioriteettilistalla ensimmäisenä. Kun muistetaan, että juuri nämä rahoitusyhtiöt ovat olleet ruokkimassa asuntobuumia ja aiheuttamassa itse oman ahdinkonsa (ja muiden ahdingon), on jälleen kysyttävä, eikö jotain olisi pitänyt tehdä silloin, kun kriisi oli vielä vältettävissä. Jos julkisella vallalla on vastuu lopullisten riskien kantamisesta, tulisi sillä kai olla myös valtaa puuttua asioiden kehitykseen silloin, kun se on tarpeellista suurten kriisien välttämiseksi.

Itseasiassa tällä hetkellä tarjolla on erinomaista todistusaineistoa siitä, kenen (tai minkä) ehdoilla maailmantalous toimii ja kenen kelkkaan jopa julkiset tahot ovat viime vuosikymmenten aikana siirtyneet. Kansalaisten hyvinvoinnin, työllisyyden ja reaalitalouden vakaan kehityksen sijaan julkisilla toimilla on edistetty rahoitusmarkkinoiden ekspansiota, sijoittajien voitto-osuuksien sekä pääoman tuottoasteen kasvua. Näillä ratkaisuilla on aiheutettu maailmanhistorian suurin rahoitusmarkkinakriisi, jonka rinnalla 1930-luvun pörssiromahdus ja siitä seurannut lama tuntuvat pian mitättömiltä.

Asuntoluotottajien pelastusoperaatio ei näytä tuottaneen juurikaan levollisuutta markkinoille. Kun tulevaisuudessa yhä useammat rahoituslaitokset tulevat ajautumaan F:n & F:n tavoin konkurssikypsiksi, on varmaa, ettei julkisella vallalla riitä resursseja näiden kaikkien pelastamiseen. Rahoitusmarkkinoiden toimijoiden riippuvaisuus toisistaan on niin suuri, että pienen lumipallon lähtiessä liikkeelle syntyy nopeasti lumivyöry. Lumivyöryn alle ei varmastikaan ole mukava jäädä, mutta tässä tilanteessa se näyttää olevan meidän kaikkien kohtalona.


Mainokset

Avainsanat: , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: