Posts Tagged ‘taantuma’

Historiallinen sopimisen rajoitus

syyskuu 16, 2015

Pohjoismaissa ja Suomessa on ylpeilty yhteiskuntarauhalla, jonka sanomme pohjautuvan sopimusyhteiskuntaan. Kun yhdessä sovitaan, kaikki sitoutuvat. Työntekijöiden ja työnantajien yhteistyöllä pohjoismaissa on kuulemma selätetty työn ja pääoman ristiriita.

Työn, työntekijöiden ja pääoman, jota edustaa työnantaja, ristiriidan ydin on vallassa. Toiset myyvät työtään vailla päätösvaltaa siihen sekä vailla mahdollisuutta nauttia työnsä hedelmistä. Toiset omistavat ja päättävät ilman varsinaisen työn tekemistä. Työläiset eivät ole osallistuneet päätöksentekoon työssä – eivätkä yhteiskunnassa. Valta molemmissa on ollut samalla yhteiskuntaluokalla; pääoman haltijoilla.

Voimaa ja mallia työntekijöiden järjestäytymiseen on saatu tuontituotteena. Toki tehtaat tehdasolosuhteineen ja siten työväenluokan syntyminenkin on oikeastaan saatu tuontituotteena.

Ristiriita on siis täällä päin sanottu selätetyn. Jokseenkin tasaveroinen neuvotteluasetelma työntekijöiden ja –antajien välillä on rakennettu työlainsäädännöllä. Näin on tosiaan voitu taata yhteiskuntarauha, vakaat olot ja yhteiskunnan kehittymisen kokonaisuutena. Tasa-arvoinen yhteiskunta on rauhallinen jokaiselle yhteiskuntaluokalle.

Ensimmäisen kerran työntekijöiden ja työnantajien oikeuksista ja velvollisuuksista kirjattiin lakiin jo vuonna 1922. Tuolloin laadittiin ensimmäinen työsopimuslaki. Myöhemmin laadittiin myös työehtosopimuslaki. Vuoden 1919 perustuslaissa vahvistettiin jokaiselle laaja joukko kansalaisoikeuksia, aina oikeudesta vaikuttaa päätöksentekoon. Työväenluokkaa tämä alkoi koskea jo yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden myötä, kun äänioikeus laajennettiin myös työtätekevään enemmistöön.

Vuonna 1939, kesken talvisodan, työnantajien keskusjärjestö ilmoitti, että ryhtyy neuvottelemaan työntekijöiden keskusjärjestön kanssa. Kansainvälinen tilanne varsin konkreettisesti, ellei hyvinkin pakottavasti, vaikutti sisäpoliittiseen käänteeseen. Tämän muistamme kuitenkin romanttisesti ”tammikuun kihlauksena”. Jo ennen tuota oli solmittu paljon paikallisia työehtosopimuksia, mutta ilmoitus ja siitä alkaneet neuvottelut mahdollistivat yleissitovat työehtosopimukset.

Kaiken tämän seurauksena pohjoismaissa on yhteiskuntaluokasta voinut siirtyä toiseen. 1960-luvun hyvinvointivaltion luomisaikaan ymmärrettiin, että sosiaalimenot vahvistavat talouskasvua, sillä ne luovat ostovoimaa. Niin ikään yhteiskuntarauhan, turvallisuuden ja luottamuksen kannalta on olennaista, että jokaisella on mahdollisuus ja tosiasiallinen vapaus ponnistaa haluamansa kaltainen elämä.

Ammattiliittojen sopimisoikeus vahvistaa talouskasvua – sopimisoikeuden rajoittaminen heikentää. Työehtojen minimiä määrittää työoikeus, minkä lisäksi työehtoja säännellään työntekijän ja työnantajan työsopimuksella, paikallisilla sopimuksilla, vakiintunein käytännöin sekä viimekätisesti työnantajan direktio-oikeudella – tai toisaalta viimekätisesti perustuslailla. On aina mahdollisuus sopia paremmin kuin lain minimitaso määrittää.

Oikeus sopia on keskeisimpiä oikeuskäytäntömme perusteita. Sitä rajoitetaan vain väärinkäytösten estämiseksi.

Tai no, vitsi vitsi, ei enää.

Historiallinen sopimisoikeuden (perustuslain vastaisesti) rajoittaminen lainsäädännöllä korjaa tilanteen kertaheitolla. Tässä sitä on kiinnostava uusi ulottuvuus 2010-luvun työn ja pääoman ristiriitaan esimerkiksi kansainvälisesti ja historiallisesti vertaillen.

Linkin takaa voimme vertailla eri maiden sopimuksia; toisissa työehdoista sovitaan kansallisesti, toisissa alakohtaisesti ja joissakin kokonaan paikallisesti. Vaikea sanoa, mihin kaavaillut lainsäädännölliset sopimusrajoitukset näistä kategorioista edes mahtuisivat.

Inari Juntumaa

Management-by-noise

huhtikuu 25, 2010

Suuret puolueet syttyivät maahanmuuttokysymyksille hitaasti, mutta varmasti. Kokoomuksen yli vuoden takaisten tokausten motiivi oli ymmärrettävä: ai tällainen kiinnostaisi kannattajia? Nyt heitä tuskin haittaa keskustelualoitteen menetys.

Puolueet ajavat jäsenkuntansa asiaa; toimivat äänitorvina. Mutta keiden?

Suurten puolueiden vanhenevan jäsenkunnan enemmistöille lienee yhä merkitystä myös niillä syillä, joiden vuoksi he liittyivät puolueisiin 30, 50 ja 70 vuotta sitten. Esimerkiksi SDP:n tapauksessa näitä varmaan olivat ainakin rauha, vapaus, työelämän epäkohdat, kansainvälinen solidaarisuustyö ja ulkomaanmatkat, tulevaisuususko, hyvät bileet, hyvinvointivaltiotyö sekä luokkataistelu.

Näistä löytyy paljon samankaltaisuuksia ja eroja niihin syihin, joiden vuoksi kirkosta eroavat kulutushyödykkeiden tuottajille ja pankeille uskottomat hierarkioita vastustavat pätkäyhteiskunnan sukupolvet saattavat jollakin tavalla kiinnostua puolueista silloinkin, kun aate ei ole siirtynyt äidinmaidosta. Puoluetoimintaan liitytään esimerkiksi altruistisesta velvollisuudesta, halusta kompata ei-perinteisesti-valtavirtaisia ajatuksia ja vähän rähinöidä sekä silkasta vallanhalusta. Puolueilla ja niiden sisarjärjestöillä on myös sosiaalinen merkitys: on vapauttavaa voida vaihtaa ajatuksia samanhenkisessä seurassa ja toimia yhdessä. Paremman maailman rakentaminen yhdessä on innostavaa. Luottamus kasvaa. Luonnollisesti ryhmän yksipuolinen hierarkia ei tähän yhtälöön sovi. Kun erimielisiä uhataan poliittisen tulevaisuuden tuhoamisella, ollaan kaukana kansalaistoiminnan perusteista. ”Avoin kansalaispuolue” ei tällainen ole.

Jos demokraattisesti toimiva ryhmä valitsee itselleen johdon, tätä ei valita vain samaistumisen – vaan arvostamisen vuoksi, uskoen että johto tekee parhaan mahdollisen työn selvittäessään taustoja, suunnitellessaan, tutustuessaan saatavilla olevaan tietoon ja muodostaessaan niistä kokonaisuuksia. Ongelmia syntyy, jos prosessista tulee yksipuolinen – kumpaankaan suuntaan.

* * *

Esimerkiksi SDP:n jäsenkunnassa on epäilemättä joukko henkilöitä, joiden mielestä Suomeen ei pidä houkutella ulkomaalaisia töihin, kun maassa on paljon työttömiä. Lisäksi SDP:n jäsenkunnassa on joukkioittain henkilöitä, jotka esimerkiksi

  • ihmettelevät, kenen ja millaisiin houkuttelutoimiin keskustelussa viitataan
  • vastustavat poliittista kvartaaliajattelua
  • vastustavat kaikkea kvartaaliajattelua
  • pitävät työntekoa kaikkien oikeutena
  • pitävät kansalaisuutta kaikkien oikeutena
  • vastustavat vanhentunutta palkkatyöajattelua
  • uskovat ulkomaisen työvoiman lisätarpeeseen
  • suhtautuvat ”työvoimaan” joukkona ihmisiä
  • vastustavat jatkuvan kasvun vaatimaa talousjärjestelmää
  • asuvat tai ovat asuneet ulkomailla töiden vuoksi
  • toteuttavat kansainvälistä solidaarisuutta arjessaan
  • vastustavat kaikkien puolueiden omaksumaa talouspuhetta, jolla korvataan todelliset vaikuttimet paljastava ideologinen puhe

Lisäksi puolueen jäsenkunnassa on ulkomaalaisia, jotka ovat tulleet työn vuoksi Suomeen. On myös muilla perusteilla Suomeen tulleita ulkomaalaisia.

Puoluejohdon lausunnoilla ei käsittääkseni esimerkiksi ehdotettu määräaikaisten työlupien saamisen hankaloittamista. Hälyn alla onkin jäänyt pikkuisen epäselväksi, onko jotain konkreettista ehdotettu.

Periaate selkeni. Motiivi ei.

Taloudellinen nationalismi ymmärrettyä suurempi uhka

maaliskuu 17, 2009

nationalismi1Finanssikriisin kärjistyttyä maailmanlaajuiseksi reaalitaloudelliseksi kriisiksi useissa puheenvuoroissa on alettu varoittelemaan nousevasta ”taloudellisesta nationalismista” tai protektionismista. Erityisesti kansallisvaltiolähtöisen ajattelun lisääntyminen on kiristänyt vapaiden markkinoiden ylivertaisuuteen uskovien yhteiskunnallisten toimijoiden mieliä.

Todellisuudessa taloudellisen nationalismin nousu talouskriisin edetessä ei ole mitenkään yllättävää. Vaikka tärkeimmät viime vuosikymmenien yhteiskunnalliset kehityskulut ovat olleet luonteeltaan globaaleja, on globalisaation ulkopuolelle jäänyt monia yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen kannalta merkittäviä rakenteita.

Globalisaation ytimessä on ollut ennen kaikkea rahoitusmarkkinoiden ja finanssitalouden laajeneminen. Pääoman vapaa liikkuminen on irrottanut rahoitusmarkkinat aikaisemmista rajoitteistaan. Kansallisvaltioiden rajat ovat tulleet merkityksettömiksi finanssitodellisuudessa. Samaan aikaan kuitenkin demokraattiset instituutiot, poliittinen sääntely, hyvinvointijärjestelmät ja työmarkkinat ovat edelleen rajautuneet tiukasti kansallisvaltioiden rajojen sisään.

Kansallisvaltioiden yhteistyö on lisääntynyt vain näennäisesti. Euroopan unioni on tästä oivallinen esimerkki. Käytännössä Eurooppa-projekti on rakennettu pelkästään pääoman ja eurooppalaisen markkina-alueen voimistamisen ehdoilla. Muun muassa yhteinen finanssipolitiikka, sosiaalijärjestelmä ja työmarkkinalainsäädäntö puuttuvat. ”Eurooppalaista politiikkaa” ei ole olemassa muualla kuin juhlallisissa julistuksissa.

Myös reaalitalous ja tuotantorakenteet ovat jäsentyneet kansallisvaltioiden perustalle. Itse asiassa kansallisvaltioista on tullut hyödykemarkkinoilla keskenään kilpailevia yrityksiä. Markkinoilla voidaan asettaa vastakkain Suomen ja muiden maiden etu. Vaikka yritysten omistajuus onkin levinnyt ympäri maailmaa, ymmärretään tuotantolaitokset edelleen kansalliseksi omaisuudeksi, joiden toimintaedellytyksistä on taisteltava kynsin hampain.

Viimeaikaisten puheenvuorojen nationalistiset sävyt perustuvatkin politiikan ja tuotannon hahmottamiseen alueellisesti rajattuina rakenteina. Kun finanssikapitalismi on tuhoutumisen partaalla, on katse kääntynyt jälleen kohti politiikkaa sekä reaalitaloutta ja sitä myötä yhteiskunnan kansallisvaltiokeskeinen hahmottaminen on yleistynyt.

On erittäin valitettavaa, että politiikkaa ja tuotantoa ei ymmärretä globaaleina rakenteita, sillä käsillä olevan kriisin voittamiseksi tarvitaan globaaleja toimenpiteitä. Nyt tarvitaan kipeästi globaalisti ohjattua talouspolitiikkaa, jolla globaali tuotanto saadaan pelastettua ja globaali suurtyöttömyys estettyä. Jos tässä ei onnistuta, muodostuvat tulevaisuuden uhkakuvat pelottaviksi. Nationalismi ja kansallisvaltiokeskeinen ajattelu eivät olekaan uhka pelkästään markkinaideologialle vaan myös demokratialle, yksilönvapaudelle ja maailmanrauhalle.

Jussi Ahokas

Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 14.3.

Suomen taantumasta kohti uutta globaalia talousjärjestelmää

maaliskuu 10, 2009

uusitalousMaailmantalouden tilanne heikentyy heikentymistään. Reaalitalouden hidastuminen voitiin nähdä jo viime vuoden viimeisinä kuukausina, jolloin Suomessakin käynnistyi voimakas lomautussykli. Kun lähes 30000 työntekijää (pääasiassa teollisuudesta) on lomautettuna ja useita on kohdannut irtisanominen, on selvää, että tuotannon supistuminen on ollut rajua.

Tänään julkistetun teollisuustuotannon kuukausikuvaajan mukaan Suomen teollisuustuotanto supistui tammikuussa lähes 20 prosenttia edellisestä vuodesta. Vastaavaa ei ole tapahtunut sitten vuoden 1991, jolloin lama iski kansantalouteemme koko voimallaan. Viimeistään tämä osoittaa myös kaikille suomalaisille, kuinka vaikeasta tilanteesta nykyisessä talouskriisissä on kysymys.

Vientivetoinen taloutemme on maailmanlaajuisen kriisin edessä erittäin haavoittuva. Suurin osa taloutemme kysynnästä on joko suoraan tai välillisesti peräisin ulkomailta. Kun kaikki kansantaloudet ovat ajautuneet samanaikaisesti syvään taantumaan, on viennin elpymistä turha odottaa vielä pitkään aikaan. Jos suuret vientitaloutemme eivät pääse jaloilleen, kärjistyy tilanne 1990-luvun alun lamaa pahemmaksi.

Tämä osoittaa, etteivät yksittäisten maiden toimet ole riittäviä talouden suunnan kääntämiseksi. Jotta Suomen talous kääntyy nousuun, on Saksan, Ruotsin, Venäjän, Yhdysvaltojen sekä Britannian talouksien käännyttävä nousuun. Globaalin talouden ristikkäisvaikutukset sekä rahoitus- että hyödykemarkkinoilla ovat liian voimakkaita uhmattavaksi. Tämän vuoksi kriisin voittamiseksi tarvitaan globaaleja ratkaisuja.

Maailmantalouden pelastaminen on teoriassa hyvin yksinkertaista. Globaalin yhteisön on pystyttävä palauttamaan globaali kokonaiskysyntä riittävän korkealle tasolle. Käytännössä tehtävä on huomattavasti monimutkaisempi. Yksityisen sektorin ylivelkaantuminen ja siitä seurannut rahoitusmarkkinoiden tuho sekä globaalien kysyntärakenteiden krooninen alimitoitus on ajanut maailman kriisiin, josta selviämiseksi tarvittaisiin nimenomaisesti toimivia rahoitusmarkkinoita sekä riittävän voimakkaita kysyntärakenteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kriisistä voidaan nousta vain rakentamalla uusi globaali talousjärjestelmä.

Tämän talousjärjestelmän puitteissa tulee huolehtia globaalin reaalitaloudellisen kokonaiskysynnän riittävyydestä. Rahoitusmarkkinoiden ainoana tehtävänä tulee olla reaalitaloudellisen kehityksen tukeminen ja kaikki spekulaatio on kitkettävä finanssijärjestelmästä. Kysyntää on säädeltävä siten, että hyvinvointi-infrastruktuurit sekä täystyöllisyys voidaan taata kaikilla alueilla etelästä pohjoiseen. Näillä vaatimuksilla kapitalistinen talousjärjestelmä voidaan valjastaa emansipatoristen prosessien edistäjäksi.

Talousjärjestelmän uudelleenjärjestely auttaa irroittautumaan myös nykyisestä kriisistä. Kituva rahoitusjärjestelmä on päästettävä nopeasti piinasta ja otettava julkisen vallan haltuun. Spekulaatiosta syntyneet velkarakenteet on purettava oikeudenmukaisesti ja luottamus rahoitusjärjestelmään on palautettava. Tämä järjestely tulee vaatimaan uudenlaisen sopimusjärjestelmän luontia, joka takaa oikeudenmukaisen kohtelun sekä velalliselle että velkojille. Julkisen vallan on hetkellisesti kannettava vastuu yksilöiden toimeentulosta ja periaattessa koko taloudellisen toiminnan rahoittamisesta.

Julkisen vallan vastuulle siirtyy myös kokonaiskysynnän säätely. Kun yksityisen velan vaikutus taloudesta poistuu, vähenee kokonaiskysyntä globaalisti useita kymmeniä prosentteja. Julkisen vallan on lisättävä kysyntää muuttamalla tulonjakoa pienituloisten hyväksi sekä investoimalla hyvinvointia ja kestävää kehitystä edistäviin projekteihin.  Näillä keinoilla julkinen sektori täyttää yksityisen sektorin investointien jälkeen jäljelle jääneen kysyntävajeen. Rahoitusmarkkinoiden spekulaation kitkeminen on paras tapa edistää reaalitaloudellisia investointeja. Lisäksi yksityisiä investointeja voidaan kiihdyttää joustavilla mutta kestävällä pohjalla toteutetuilla rahoitus- ja veroratkaisuilla.

On selvää, että alkuvaiheessa uuden talousjärjestelmän rakentaminen tapahtuu velaksi eli sen rahoitus tullaan luomaan tulevaisuuden tuotannolla. Julkinen valta lainaa sekä yrityksiltä että kotitalouksilta ja korottaa verotuksen progressiota hitaan kasvun aikoina pienentääkseen säästämisen minimiin. Kun talouskasvu pääsee kestävälle uralle verotusta voidaan keventää, kuitenkin vain siinä määrin, että tulonjako mahdollistaa täystyöllisyystilanteen säilyttämisen. Tällä tavalla talouden resurssit hyödynnetään täysimääräisinä eikä turhaa työttömyyttä esiinny.

Säädelty ja realitalouden toimintaan keskittyvä globaali talousjärjestelmä estää automaattisesti viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtuneet finanssimarkkinoilta käynnistyneet talouskriisit. Vaikka myös tällainen järjestelmä voi kohdata alikysyntää, pystytään siihen reagoimaan nopeasti ja kokonaisvaltaisesti. Talousjärjestelmän ohjaamiseksi tarvittavat organisaatiot on luotava demokraattisiksi ja talouspolitiikasta sekä yhteiskuntapolitiikasta tulee käydä jatkuvaa kriittistä keskustelua. Vain tällä tavalla voidaan estää asiantuntijoiden ylivalta ja yhteiskunnallisten näkemysten hegemonisoituminen (olivat näkemykset sitten sosialistisia, liberaaleja, konservatiivisia tai libertaristisia).

Jos ihmiskunnan tavoitteena on vapaus ja laajasti ymmärretty emansipaatio, uudenlainen globaali talousjärjestelmä on välttämättömyys. Valitettavasti maailmasta ei löydy ainoatakaan voimakasta poliittista projektia, jonka tavoitteena olisi emansipatorisen talousjärjestelmän luominen. Murheellista eikö totta?

Jussi Ahokas

Kehitysaputavoitteet lähellä toteutumista

maaliskuu 2, 2009

kapuEtenevä taantuma yhdistettynä kehysbudjetointiin on johtamassa tilanteeseen, jossa Suomen kehitysapumäärärahatavoite on toteutumassa. Jos bruttokansantuote supistuu odotettua vauhtia, on todennäköistä, että EU:n asettama raja (0,51 prosenttia BKT:sta) tullaan ylittämään tämän vuoden aikana.

Valitettavasti ainoa positiivinen asia tässä tilanteessa on se, ettei kehitysmäärärahoja lähdetä leikkamaan taantuman kärjistyessä. Maailmantalouden kriisi tulee koettelemaan köyhimpiä alueita erittäin voimakkaasti ja jokainen kehitysapusentti on lähitulevaisuudessa enemmän kuin tarpeellinen.  Lisäpanostuksia kehittyville alueille ohjattaviin tulonsiirtoihin on kuitenkin turha odottaa seuraavien vuosien aikana. Tämän varmistaa viimeistään se, että kehitysaputavoitteet on aina asetettu prosenttimääräisinä.

Uudistuksia tarvitaan myös kehitysapurintamalla. Kehitysideoita voi etsiä vaikka täältä.

Julkisen talouden rakenteelliset uudistukset käyntiin Euroopassa

tammikuu 24, 2009

rakenneMaailmantalouden alamäki voimistuu voimistumistaan. Kasvuennusteet Euroopassa povaavat yhä syvempää taantumaa ja prosenttien pudotusta vuotuisessa BKT:ssa. On selvää, että tämänhetkiset ennusteet talouden tulevaisuudesta ovat vielä paljon todellisuutta optimistisempia. Euroalueen talous tulee todennäköisesti supistumaan tänä vuonna 5-10 prosenttia. Jos tätä pienempään pudotukseen päästään, on julkinen valta onnistunut erittäin hyvin taloutta elvyttävissä toimissaan.

Elvytyspaketteja on kasattu ahkerasti ympäri maailmaa, mutta toistaiseksi julkisen vallan toimet eivät ole onnistuneet kääntämään kehityksen suuntaa. Julkista taloutta on voimistettava jatkossakin. Myös Suomen valtiovarainministeriössä ollaan pian valmiita esittämään ensimmäinen konkreettinen elvytysohjelma, joka on valmisteltu pelkästään maailmantalouden kriisiä silmälläpitäen. Ohjelma tulee sisältämään julkisia investointeja ja muita työllisyyttä edistäviä hankkeita satojen miljoonien eurojen edestä. Tämän kokoisena elvytyspaketti ei kuitenkaan tule jäämään viimeiseksi, sillä tarvetta julkisille panostuksille on huomattavasti enemmän.

Pahimmissa skenaarioissa kansantuotteemme tulee putoamaan tänä vuonna yli 10 miljardia euroa vuodesta 2008. Tällaisen pudotuksen paikkaamiseksi vaadittaisiin  useiden miljardien julkisia panostuksia kerroinvaikutuksen suuruudesta riippuen. Tietysti elvyttävien toimien tulisi olla jo käynnissä, että ne ehtisivät vaikuttaa tämän vuoden talouskehitykseen. Taantumasta on kuitenkin tulossa niin pitkä, etteivät selitykset elvytyksen myöhästymisen vaaroista ole millään tavalla uskottavia. Myös tulevina vuosina julkisen vallan toimenpiteitä tarvitaan taloudellisen kehityksen suunnan kääntämiseksi.

Tulevien elvytyspakettien suuruudesta riippumatta valtio tulee velkaantumaan seuraavien vuosien aikana runsaasti. Verotulojen lasku on ollut viime vuoden lopusta asti erittäin jyrkkää. Ensimmäiset ennusteet valtion velan kehityksestä on esitetty ja niiden mukaan seuraavien kolmen vuoden aikana velkataakka lisääntyy 30 miljardilla eurolla. Velan osuus BKT:sta tulee nousemaan lähelle 50 prosenttia BKT:n tulevien vuosien kehityksestä paljolti riippuen. Mahdollisuus myös suurempaan velkaantumiseen on olemassa (ks. Japani 1990-luvun laman jälkeen). Maailmantalouden kriisin hellitettyä edessä tulee olemaan pitkä julkisen velan maksun aika, joka tulee koskemaan kaikkia kansantalouksia.

Kriisin aikana velkaantumista ja siitä aiheutuvia korkomenoja on turha pelätä. Korkomenot tulevat helposti katettua julkisen vallan toimien aikaansaamalla työllisyyden ja talouden kasvulla. Myöskään velkojen maksu ei tule olemaan ongelma, jos reaalitalous saadaan takaisin kestävälle kasvu-uralle. Kestävän kasvun tilanteessa verotulot nousevat ja pitkällä aikavälillä velkojen kuolettaminen onnistuu jopa ilman suuria veronkorotuksia tai menonleikkauksia. Tämä edellyttää kuitenkin Jyrki Kataisenkin mainitsemia rakenteellisia uudistuksia julkiseen talouteen. Ilmeisesti Katainen tarkoittaa (ei tarkoita) näillä julkisen vallan roolin kasvattamista talouden ohjauksessa ja täystyöllisyyspolitiikkaa, jolla talouden resurssit ohjattaisiin tehokkaaseen käyttöön sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Tämä tarkoittaisi ennen kaikkea julkisen vallan toteuttamaa kysynnänsäätelyä, joka koostuisi julkisista investointiohjelmista, julkisesta työllistämisestä sekä mittavista tulonsiirroista. Näillä keinoilla kapitalistisen tuotantojärjestelmän perustavat ongelmat voitaisiin voittaa. Kokonaiskysynnän riittävyyden turvaaminen vaatii myös rahoitusmarkkinoiden reformia, sillä reaalitalouden investoinnit eivät ole mahdollisia ilman toimivaa rahoitusjärjestelmää. Yksityisten sijoitusten ohjaaminen reaalitaloudellisiin ja kestävän kehityksen mukaisiin kohteisiin on tärkeää. Spekulaation kitkeminen, finanssitalouden lopettaminen  ja rahoitusmarkkinoiden palauttaminen reaalitalouden rengiksi ovat välttämättömiä toimenpiteitä toimivan globaalin talousjärjestelmän rakentamisessa.

Yksittäisten kansallisvaltioiden rajojen sisäpuolella kaavaillut reformit ovat globaalien pääomavirtojen määrittelemällä aikakaudella voimattomia tai tuhoontuomittuja. Siksi julkisen talouden rakenteellisia uudistuksia tulisi edistää ylikansallisella tasolla. Ensimmäinen askel kestävämmän talousjärjestelmän luomisessa voisi olla Euroopan unionin maiden yhteinen talouspolitiikka, jonka kautta edellä esitettyjä toimenpiteitä voitaisiin ohjata laajemmalla alueella. Yhteinen budjetti ja harmonisoitu verotus, yhteiset ja demokraattiset talouden ohjaamisen instituutiot sekä yhteinen sosiaaliturvajärjestelmä ovat tavoitteita, joiden ympärille uutta eurooppalaista projektia voidaan lähteä rakentamaan. Vaikka poliittinen tilanne ei vielä tänään mahdollistaisi näistä ainoatakaan, on tulevaisuus maailmantalouden kriisin myötä avoin myös Euroopassa.

Jussi Ahokas

Öljyn hinta finanssikriisin indikaattorina, osa 2

lokakuu 31, 2008

Globaali finanssikriisi on varttunut kuukauden verran edellisestä raakaöljyn hintakehitystä tarkastelleesta kirjoituksesta. Kuten tuossa kyseisessä kirjoituksessa arvioin, on öljyn hinta jatkanut edelleen alamäessä. Tällä hetkellä hinta lähentelee 65 dollaria barrelilta, mikä on selvästi alle puolet viime kesän huippuhinnoista. Seuraavassa kuviossa on esitetty raakaöljyn (West Texas Intermediate) keskimääräiset kuukausihinnat vuoden 2005 marraskuusta vuoden 2008 lokakuuhun:

Lokakuun keskihinnaksi muodostui 80,70 $/tynnyri, joka on yli 20 prosenttia syyskuun hintaa alhaisempi (syyskuun keskihinta oli 103,7 eikä 98,2 $/tynnyri, kuten edellisen kirjoituksen kuviossa virheellisesti väitettiin). Lokakuun hintataso vastaa jokseenkin viime vuoden syyskuun hintatasoa. Spekulatiivisen hintakuplan jälkeen on palattu keskipitkän aikavälin (10 vuotta) trendin mukaiselle hintatasolle.

Oletettavaa on, että raakaöljyn hinta tulee tästä eteenpäin laskemaan selvästi viimeisten vuosien pitkän noususuhdanteen määrittelemän trendin alapuolelle. Viimeisen kuukauden aikana finanssikriisin vaikutukset ovat alkaneet näkyä yhä voimakkaammin reaalitaloudessa. Yhdysvalloissa kotitalouksien kulutus on romahtanut, mikä vaikuttaa suuresti bensiinin ja sitä kautta raakaöljyn kysyntään. Myös Euroopassa kuluttajien luottamus talouteen on hiipumassa, mikä enteilee kulutuskysynnän laskua myös vanhalla mantereella.

Teollisuustuotannon ja kokonaistuotannon supistuminen vaikuttavat niin ikään raakaöljyn kysyntään negatiivisesti. Reaalitalouden ajautuminen taantumaan vähentää kaikkien raaka-aineiden kysyntää, kun teollisuuden tuotantomäärät laskevat. Taantuma vaikuttaa myös kuljetussektoriin, mikä näkyy suoraan polttoaineiden kysynnässä. Raakaöljyn kysynnän voidaan olettaa laskevan seuraavien kuukausien aikana useita kymmeniä prosentteja. Hinnan laskua tulee lähitulevaisuudessa jarruttamaan öljyntuottajien leikkaukset tuotantomäärissä. Tätä kautta öljyn liikatarjontaa pyritään hillitsemään.

Öljyn hintakehitys toimii edelleen erinomaisena finanssikriisin indikaattorina. Tällä hetkellä erittäin voimakas hintojen lasku kuvaa maailmantalouden ajautumista deflaatioon rahoitusmarkkinoiden ongelmien siirtyessä reaalitalouteen. Tämä antaa olettaa, että maailmantalouden taantumasta on tulossa syvä ja pitkäkestoinen. Kun hinnat kauttaaltaan laskevat, tulee velkojen lyhentäminen lainarahalla sijoittaneille yhä vaikeammaksi. Kun kriisin taustalla velloo yksityisen sektorin historiallisen korkea velkaantuminen, on deflaatio tässä tilanteessa pahinta myrkkyä. Rahotusmarkkinoiden ongelmat tulevat jatkumaan ja jopa pahenemaan reaalitalouden kompastellessa. Finanssitalouden ongelmat ja investointirahoituksen puute puolestaan hidastavat reaalitalouden toipumista. Maailmantalous on kulkemassa hyvää vauhtia kohti negatiivisen kehityksen noidankehää.

Jussi Ahokas