Pääministeri Matti Vanhanen on ottanut viime aikoina useasti (1, 2, 3, 4 ja 5 ) kantaa palkankorotusten tasoon vaatien muun muassa työmarkkinaosapuolilta jatkuvaa palkkamalttia. Vanhasen perusteluketju kuuluu: korkeat palkankorotukset nostavat suomalaisten yritysten kustannuksia, korkea kustannustaso pienentää suomalaisten yritysten kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla, ilman kilpailukykyä ei synny kasvua, ilman kasvua ei synny uusia kotimaisia työpaikkoja, ilman uusia työpaikkoja ei synny hyvinvointia, siksi ainoa keino hyvinvoinnin kasvattamiseksi ovat maltilliset palkankorotukset. Näin Matti Vanhanen jatkaa 90-luvun alun vahvan markan vuosien aikana lanseeratun sisäisen devalvaation puolestapuhujana.
Matti Vanhasen esittämä perusteluketju vaikuttaa loogiselta. Samanlaisia perusteluja käyttävät lukuisat ”talousmiehet”, ekonomistit ja asiantuntijat sekä Suomessa, Europpassa että ympäri maailmaa. Siksikin perustelujen epäileminen olisi jokseenkin uskaliasta. Valitettavasti esitetty analyysi talouden mekanismeista on pahasti puutteellinen ja sivuuttaa kokonaan kapitalistisen järjestelmän toiminnan kannalta keskeisen rakenteen. Kun perusteluketjuun lisätään pääoman tuottoaste ja kapitalistin voitto-odotukset, vastaa se huomattavasti paremmin yhteiskunnallista todellisuuttamme.
Tässä tarkennettu perusteluketju: korkeat palkankorotukset nostavat yritysten kustannuksia, yritykset pyrkivät siirtämään kustannukset hintoihin, yritysten kansainvälinen kilpailukyky uhkaa alentua, yritykset pyrkivät säilyttämään hintakilpailukyvyn alentamalla tuotto-odotuksiaan, pääomasijoittajat uhkaavat hylätä yritykset ja tehdä tulevaisuuden investoinnit mahdottomiksi, yritykset joutuvat tasapainoilemaan laskevan kilpailukyvyn ja laskevien tuotto-odotusten välillä, yritysten kasvu pysähtyy hintakilpailukyvyn laskun ja/tai pääomapaon seurauksena, uusia työpaikkoja ei synny ja vanhojakin häviää, kansantalouden kasvu hidastuu ja kansalaisten hyvinvointi pienenee, aletaan esittää vaatimuksia maltillisille palkankorotuksille, jotka mahdollistavat sekä hintakilpailukyvyn säilymisen että riittävän korkeat voitto-odotukset sijoitetulle pääomalle, esiin astuu Matti Vanhanen.
Nyt huomataan, etteivät korkeat palkankorotukset an sich johda yritysten kasvuedellytysten heikkenemiseen. Palkankorotukset tekevät kuitenkin yrityksille vaikeaksi säilyttää yhtä aikaa hintakilpailukykynsä sekä korkeat voitto-odotukset. Vapaiden pääomanliikkeiden aikana tuotto- ja voitto-odotuksista on tullut tuotantoa ja siten myös työllisyyskehitystä määrittelevä rakenne. Pääoman exit-optio rajaa yritysten ja kansallisvaltioiden toimintamahdollisuudet vähäisiksi. Tässä tilanteessa yritysten ja poliitikkojen on valittava puolustettavakseen pääomasijoittajien edut. Avoimesti tätä ei luonnollisestikaan haluta myöntää. Sitä vastoin kansalaisille ja työntekijöille esitetään puutteellisia perusteluketjuja, joilla heidät saadaan vakuuttuneeksi palkkamaltin siunauksellisuudesta.
Sen sijaan, että Matti Vanhanen saarnaa korkeiden palkankorotusten turmiollisuudesta, hänen tulisi hyökätä voimakkaasti vapautettuja pääoma- ja rahoitusmarkkinoita vastaan. Yhden valtion pääministerin vaikutusmahdollisuudet pääomamarkkinoiden uudelleenjärjestelyn edistämiseksi tuntuvat vähäisiltä. Tästä huolimatta olisi toivottavaa, että Vanhanen käyttäisi yhtä monta puheenvuoroa vaatimuksiin rahoitusmarkkinoiden reformista kuin hän on tähän mennessä käyttänyt vaatimuksiin maltillisista palkankorotuksta. Koska Matti Vanhanen edustaa taantumuksellista agraari-liberaalia puoluetta ja ideologiaa, emme varmastikaan tule koskaan näitä puheenvuoroja kuulemaan.
Rahoitusmarkkinoiden reformin jälkeisen tilanteen hahmottelu tuntuu monessakin mielessä kaukaiselta. Pedagogisesti on silti mielenkiintoista tarkastella tilannetta, jossa pääoman liikkuminen on säädeltyä ja jossa tätä kautta pääomasijoittajien valta talousjärjestelmässä on kaventunut oleellisesti. Tällöin perusteluketju voidaan esittää seuraavasti: korkeat palkankorotukset nostavat yritysten kustannuksia, yritykset pyrkivät siirtämään kustannukset hintoihin, yritysten kansainvälinen kilpailukyky uhkaa alentua hintojen noustessa kilpailijoiden hintoja nopeammin, yritykset siirtävät vain osan kustannuksista hintoihin laskien samalla tuottotavoitteitaan, yritysten tuotteiden hintakilpailukyky säilyy kansainvälisillä markkinoilla, yritysten kasvuedellytykset säilyvät, syntyy uusia työpaikkoja ja hyvinvointia.
Tässä tapauksessa palkansaajakorvausten osuus kansantulosta on kasvanut pääomatulojen kustannuksella. Tästä huolimatta talouskasvun ja hyvän työllisyyskehityksen edellytykset säilyvät. Samalla kotitalouksien reaalitulot kasvavat ja lisäävät kulutuskysyntää. Tämä puolestaan luo kasvua muun muassa kotimaiselle palvelusektorille ja kaupalle. Kasvun myötä myös pääoman tuotto-osuudet ja voitot kasvavat, vaikka niiden osuus kansantulosta onkin pienentynyt. Tälla tavoin myös yhteiskunnallisen valtansa menettäneet pääomasijoittajat hyötyvät palkankorotuksista.
Taloudellinen kehitys, jossa palkkojen osuus kansantulosta kasvaa suhteessa pääomatuloihin kuulostaa tällä hetkellä utopistiselta. Viimeiset vuosikymmenet kehitys on kulkenut jatkuvasti vastakkaiseen suuntaan. Tähän ovat vaikuttaneet oleellisesti matalat palkankorotukset hyvänkin talouskehityksen aikana. Matti Vanhasenkin tulisi ymmärtää, ettei tämä kehitys tule koskaan johtamaan oikeudenmukaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, vaikka palkansaajat ja työntekijät antaisivat pois viimeisen lanttinsa. Päin vastoin massojen hyvinvoinnin taso on suoraan verrannollinen siihen, kuinka suuren osan globaalista arvonlisäyksestä he saavat itselleen joko palkkoina, julkisina palveluina tai tulonsiirtoina. Perustamalla poliittiset vaatimuksensa puutteelliseen analyysiin Matti Vanhanen kääntää selkänsä hyvinvoinnille ja ojentaa kätensä pääomalle. Se, tekeekö Vanhanen tämän tiedostaen vai tiedostamattaan, on kysymys, jonka käsittelyyn on syytä varata oma artikkelinsa.
Jussi Ahokas
gsdsuomi.wordpress.com 