Dynaaminen apatia

TOP 4 nyt: perussuomalaisten tussahdus, keskustalaisten ja vihreiden paluumuutot, tulisiko puolueiden tuloksia verrata edellisiin kunnallis- vai eduskuntavaaleihin sekä alhainen äänestysaktiivisuus. Muutoin tulos oli business as usual, eli Kokoomus jatkoi suurimpana ja SDP toiseksi suurimpana ja pienpuolueiden pienissä kannatusosuuksissa oli kokonaisuuteen nähden pieniä muutoksia.

Yleisesti ottaen en usko paljoakaan vaalikampanjoinnin merkitykseen, vaan nähdäkseni vaalituloksiin vaikuttavat hieman pidemmät arviot puolueen linjasta, luotettavuudesta, uskottavuudesta, johdosta ja yleisestä meiningistä. Eniten kampanjoilla on merkitystä jos ne ovat selvässä ristiriidassa muun puoluetta (tai ääntenlaskumenettelyä tuntemattomien äänestäjien tapauksessa ehdokasta, esim.) koskevan käsityksen kanssa tai jos kampanjan aikainen näkyvyys on erittäin suurta tai sitä ei ole juuri lainkaan tai jos puolueen puheenjohtaja epä- tai onnistuu selvästi paneeleissa. Kampanjaa ei siis kannata jättää väliinkään, mutta esim. ennen kampanjaa tuntemattomalla ehdokkaalla ei ole kovin paljoa tehtävissä.

Kirjoitin vähän myös eduskuntavaalien jälkeen. Juttuni olivat niin hyviä, että voisin suurimmaksi osaksi toistaa ne tässäkin, erityisesti osallistumisen merkityksestä jakolinjana sekä nukkuvista.

Tussahdus

Perussuomalaisten historiallisen, vuoden takaisen vaalivoiton jälkeen puolueen kannatus on jokseenkin tasaisesti laskenut (esim.). En voi olla liittämättä laskevaa kannatuskäyrää teemaan, joka on eduskuntavaalien jälkeen hallinnut perussuomalaista mediassa: maahanmuuttokysymykset. Ennen eduskuntavaaleja perussuomalaisten nousua selitettiin useilla seikoilla: miehen asia, duunarin asia, maahanmuuttokysymykset, EI, eriarvoisuus, karismaattinen puheenjohtaja. Näistä ainakin kolmas taitaa kuitenkin olla aiheuttamaansa hälinää huomattavasti vähäisempi. Kai kaikki huomasivat, kuinka puheenjohtaja vaali-iltana korosti perussuomalaisten eteenpäinmenoa todeten, että oli useita maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita. Kyllä vain, Jussi Halla-aho sai mielettömän saaliin Helsingissä. Kyllä vain, Helsingin Sanomat luokitteli viime vuonna tuoreet 39 kansanedustajaa, ja yksi luokittelukriteeri oli jonkinlainen aktiivisuus maahanmuuttaja-asioissa. Tällaisen merkin sai neljäsosa tuoreista edustajista. Noin 3/4 ei saanut.

Ei-puolueelle on kuitenkin edelleen tilausta. 2000-luvun yhteiskunnallinen kehitys alhaisine luottamuksineen politiikkaan ja poliitikkoihin, julkisten instituutioiden aleneva kapasiteetti auttaa kun tarvitaan, ansiosidonnaiselta työttömyysturvalta perusturvalle putoavien jatkuva kasvu – ilman että ”kukaan” tekee ”mitään” kertovat joka päivä, että tyytymättömyydelle on painavia ja inhimillisiä järkisyitä.

Ennen eduskuntavaaleja kuulin, että kyselyjen tuloksia korjataan. Tuolloin monet vastaajat, jotka kertoivat aikovansa äänestää perussuomalaista, kertoivat tehneensä niin aiemminkin. Jälkimmäisiä vastauksia kuitenkin antoivat useammat, kuin vaalitulosten mukaan on mahdollista. Arveltiin, että osa näistä ei kuitenkaan äänestä puoluetta. Toisin kävi. En tiedä, oliko nyt kyselyissä tehty vastaavaa korjausta toisin päin, mikä selittäisi kannatuksen jäämisen oletuksia alhaisemmaksi – jotka nekin olisivat olleet häviö vuotta aiempaan.

Vihreän tunnusvärin puolueet

Jo aiemmin perussuomalasten leiriin siirryttiin sosialidemokraattien ja muun vasemmiston riveistä. Lähempänä eduskuntavaaleja liikennettä alkoi olla myös keskustasta ja kokoomuksesta. Tämä osuus olisi saattanut olla suurempi, jos vaalit olisivat olleet hieman myöhemmin. Keskustaan näytti jääneen liberaalisiipi. Paavo Väyrysen presidentinvaalikampanja toi kuitenkin monet konservatiivit takaisin. Myös puheenjohtajan vaihto auttoi tässä prosessissa, vaikkei tuon joukon leimallista edustajaa valittukaan tehtävään. Nykyinen puheenjohtaja oli kuitenkin jonkinlainen sopiva kompromissi.

Vihreät ovat kokoaan suurempia; varsinaisten jäsenten osuus on vanhempiin puolueisiin verrattuna alhainen. Eduskuntavaaleissa punavihersiipi siirtyi vasemmalle, mutta jokin ryhmä heistä palasi. Puolue vaikuttaa pysyvän pienehkönä. Mahtaisiko syynä puolueen pysyvään kokoon olla se, että vasemmisto-oikeisto –jaottelu on edelleen olennainen kaikissa keskeisissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä talous- ja sosiaalipolitiikasta ideologioiden jaotteluun ja maailman jäsentämiseen, jopa ihmiskuvaan? (Mm. siten jaottelun ideologisuus liittyy myös identiteettiin, kuten nykyisin muistetaan toistella)

”Hoppee ei oo häppee”

Kokoomuksen hiljaiset signaalit liittyvät puolueen keskilinjasta oikealla oleilevaan nuorisoon. Siellä oleilee myös perinteisiä ”kypäräpäisiä pappeja” ja muuta tällä hetkellä puolueen päätöksenteossa vähemmistössä olevaa joukkoa, mikä on mahdollistanut puoluekokoustasoa myöten nuorten saaman vastakaiun puolueen sisällä. Ryhmien sisällä valta aaltoilee ja aina jokin laita vuotaa. Tulevia johtajakisailuja odotellessa.

Myös SDP:ssa nuoriso sai vastakaikua, mutta meidän tapauksessamme kyseessä oli tällä kertaa pikemminkin vasemmistosiipi. Pelkillä nuorten äänillä ei varapuheenjohtajisto vaihtunut.

Kummassakaan tapauksessa muutokset eivät ole olennaisella tavalla heijastuneet puolueen linjassa tai johtamisessa. Vielä. Matti Niemen valinta Helsingin piirin puheenjohtajaksi ei muuttaisi keskeisesti piirin ideologista sijaintia, mutta sukupolvikysymyksenä heijastusvaikutuksineen valinta on olennaisempi. Tavallisesti tunnen epäluuloa, kun jonkun ehdokkaan taakse ryhmitytään sekä vasemmalta että oikealta, mutta tässä tapauksessa tulen äänestämään Mattia osastomme piirikokousedustajana luottavaisin mielin.

Puolueen kannatus on edelleen varsin alhainen. Keskeiset syyt kannatuksen alenemiselle eivät ole poistuneet ja ne ovat yhteiskunnallisia. Tilannetta ei paranna se, että nyt ollaan hallituksen kakkospuolue.

Muut, the others

Muidenkin pienten puolueiden kannatus pysyttelee samoissa sfääreissä. Erot eri puolilla maata ovat toki olennaisia niin suurilla kuin pienillä puolueilla, mikä korostuu kuntapuolella. Alueiden eroavaisuudet tulevat lisääntymään valtio-ohjauksen yhä vähetessä, jolloin kunnassa kulloinkin vallalla olevien päättäjien merkitys korostuu. Tämä ei tietenkään koske vain poliittista vastuuta kantavia päättäjiä, vaan myös virkamiesten merkitys on kasvanut ja kasvaa kunnallisen itsehallinnon aallon myötä.

Kristillisdemokraatit ovat hallituksessa myös kompensoidakseen sitä, että konservatiiviset perussuomalaiset eivät ole. Oli selvää, että perussuomalaisten kasvanut kunnalliskannatus oli lähes kaikkien muiden puolueiden tapaan kristillisiltä pois. Vasemmistoliitoltakin se oli pois, ei vähiten koska puolueessa on käynnissä sama demografinen muutos kuin SDP:ssäkin tunnetaan; edellisissä kunnallisvaaleissa keskiverto SDP:n helsinkiläinen kunnallisvaaliehdokas oli HS:n vertailun mukaan korkeakoulutettu nuori nainen.

Kokoomuksella vuotaa oikea laita, vasemmistossa päin vasen laita. Ahdasta on keskellä päin.

Yhtään en siis yhdy lässytyksiin vaaliväsymyksestä tai mitä niitä on. Osallistuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen palautuu yhteiskuntaan. Kun yhteiskunta muuttuu, muuttuu myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Jotkin aikatyhjiöön sijoitetut oikeistolaiset apatiaa ihannoivat puheenvuorot ovat niin älyttömiä, ettei tee mieli muuta kuin lyödä Wilkinsonilla & Picketillä päähän. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Inari Juntumaa

Ps. Myös Esan arviot olivat oikein osuvia. Kunnollisen linkkilistan tekeminen on luettujen arvioiden vähäisestä määrästä johtuen laiskalle turhan vaikeaa.

Advertisement

Puolueet ideologisen kamppailun välineiksi

Poliittisessa puolueessa toimiminen on itsensä kiusaamisen muodoista yksi parhaimmista. Erityisesti tämä on totta silloin, jos on erehtynyt kuvittelemaan, että puolue voisi toimia työkaluna yhteiskunnallisen muutoksen saavuttamisessa. Epäilemättä tämänkaltaiset virhearvioinnit ovat suurimmillaan tilanteessa, jossa demokraattisen sosialismin maailmaa pyritään rakentamaan Suomen sosialidemokraattisen puolueen kautta.

Länsimaisten puolueiden kriisi ilmentyy sosialidemokraattisissa puolueissa erittäin voimakkaana. Alkuperäisestä ideologiasta on jäljellä vain rippeitä ja puolueissa politiikka ymmärretään tätä nykyä erittäin pragmaattisesti. Tällä tavalla liberalismin perinteestä juontuvat hegemoniset ideologiat ovat vallanneet sosialidemokraattisen politiikan, jonka käytännön tavoitteet eivät enää juurikaan eroa oikeistopuolueiden vastaavista.

Näyttää siltä, että politiikka puolueissa ymmärretään todellakin yhteisten asioiden hoitamisena. Puolueiden tehtävänä on tuoda yhteiseen konsensukseen oma hienosäätönsä esimerkiksi valitsemalla, mille eturyhmälle seuraavien vaalien alla luvataan kaikkea maan ja taivaan väliltä (SDP:n kunnallisvaalimainosehdotusten perusteella seuraavaksi luvataan lapsiperheille sekä eläkeläisille). Jos äänestäjät ostavat lupaukset, päästään omaa hienosäätöä toteuttamaan hallituksissa, osavaltioiden edustajistoissa tai paikallisissa valtuustoissa. Luonnollisesti mitään todellista muutosta yhteiskunnalliseen todellisuuteen ei tulla saavuttamaan, mikä ei toki ollut alunperin tarkoituksenakaan.

Sopiikin kysyä, miksi kukaan tällaisessa tilanteessa haluaisi toimia puolueessa. Rakentaakseen itselleen poliittisen identiteetin? Hankkiakseen itselleen työn tai parhaassa tapauksessa uran? Hallinnoidakseen? Löytääkseen kavereita ja pitääkseen hauskaa? Ehkäpä jotain näistä, mutta ei ainakaan siksi, että uskoisi puolueen kautta pystyvänsä edistämään yhteiskunnallista muutosta. Jotta se olisi mahdollista, täytyy puolueiden muuttua radikaalisti.

Puolueiden muutos voidaan nähdä kolmivaiheisena:

1. Irrottautuakseen vallitsevista ideologisista rakenteista puolueiden on harjoitettava jatkuvaa ideologista analyysia. Puolue voi olla yhteiskunnallinen voima vain silloin, kun sen käytännön toiminta perustuu moniulotteiselle teoreettiselle työlle. Filosofisen analyysin lisäksi tarvitaan analyysia yhteiskunnassa vallitsevista valtarakenteista. Valtarakenteet tulee tunnistaa ja niiden yhteys ideologisiin rakenteisiin havaita. Vain tätä kautta puolue voi käydä kamppailuun sortavien valtarakenteiden kumoamiseksi.
2. On selvää, että joukkopuolueen sisällä syntyy hyvin erilaisia analyyseja, joiden yhteensovittaminen ei ole mahdollista. Siksi kaikki analyysit ja niistä johdetut ideologiset sekä käytännön toimintaa määrittävät johdopäätökset tulee asettaa avoimen keskusteluprosessin alaisuuteen. Tämä deliberatiivinen tai kommunikatiivinen prosessi edustaa todellista demokratiaa, jossa kaikki argumentit punnitaan keskenään ja jossa lopulta paras argumentti voittaa. Avoin puolue ei tarkoita sitä, että kaikki saavat sanoa mielipiteensä, vaan sitä, että mielipiteet asetetaan toisiaan vasten arvioitaviksi. Tämän prosessin lopputuloksena syntyy demokraattisesti muodostettu linja, jossa kaikki mielipiteet on huomioitu ja tulos vastaa kollektiivista parasta.
3. Linjan muodostamisen jälkeen puolueen tehtävänä on välittää jäseniensä poliittinen tahto yhteiskuntaan. Noustakseen todelliseksi yhteiskunnalliseksi muutosvoimaksi puolueen on pystyttävä johtamaan yhteiskunnallista keskustelua tekemättä helppoja kompromisseja kilpailevien ideologisten näkemysten kanssa. Kuten puolueen sisällä, myös yhteiskunnassa demokratia toteutuu parhaalla tavalla avoimessa keskusteluprosessissa. Tämän rinnalla tapahtuviin parlamentaarisiin kamppailuihin on käytävä avoimin ja selkeästi perustelluin ohjelmin, jotka välittävät kansalaisille kaiken tiedon siitä muutoksesta, jota puolue yhteiskunnassa tavoittelee.

Puolueen kehittyessä myös politiikka muuttaa muotoaan. Yhteisten asioiden hoitamisen sijasta politiikka on jälleen ideologista valtakamppailua, jonka tavoitteena on muuttaa yhteiskuntaa. Toisenlaista maailmaa tavoittelevien aktivistien tulee nähdä puolueet välineenä tavoitteidensa toteuttamiseen, vaikka tällä hetkellä tilanne näyttääkin monilta osin toivottomalta. Puolueet tarvitsevat sisäisiä reformeja, joiden toteutuminen ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Haastamalla kilpailevat ideologiat, osoittamalla sortavien valtarakenteiden olemassaolo, ja vaatimalla puolueilta avointa demokraattista keskusteluun nojautuvaa linjanmuodostusta puolueiden muuttaminen on kaikesta huolimatta mahdollista.

Jussi Ahokas