Elvytystä vai julkisen sektorin alasajoa?

Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisi tänään tähän asti synkimmän talousennusteen. PT:n julkistuksen suhdanne-ennustetta mielenkiintoisempi anti liittyy kuitenkin hallituksen tähänastisen elvytyspolitiikan analyysiin. Sen mukaan hallituksen elvytyspolitiikka ei ole todellisuudessa niin massiivista, kuin on esitetty, ja lisäksi se on suunnattu tehottomasti. Pieni lisäanalyysi osoittaa, että elvytyksen sijasta meneillään näyttäisi olevan laaja julkisen sektorin rakenteellisen supistamisen projekti.

Hallituksen harjoittaman elvytyksen todellisesta suuruudesta on ollut vaikea saada selkoa. Julkisuudessa esillä olleet suuruusarviot ovat olleet mitä sattuu, esittäjästä ja tarkoitusperistä riippuen. PT:n nyt esittämän arvion mukaan finanssipolitiikan aktiiviset elvyttävät päätökset ovat suuruudeltaan n. 1 % BKT:sta. Tästä menoelvytyksen (julkinen kysyntä ja investoinnit sekä tulonsiirrot) osuus on n. 0,1 % BKT:sta, eli menopolitiikka on kaikesta kohkaamisesta huolimatta lähes neutraalia. Laskelmassa menojen muutos on tulkittu elvyttäväksi, mikäli se ylittää julkisten menojen trendikasvun (1,5 %), mikä on ainoa järkevä tapa mitata elvytyksen suuruutta. Loput n. 0,9 % BKT:sta syntyy verojen ja maksujen alennuksista (ml. työnantajan kela-maksun poisto ja tuloveron alennus).

Kuten PT:n analyysissäkin todetaan, elvyttäminen alentamalla veroja ja maksuja on tehotonta. Niiden avulla saatava kokonaiskysynnän lisäys on huomattavasti menoelvytyksen avulla aikaan saatavaa pienempi, jolloin myös vaikutus työllisyyteen jää heikoksi. Yritysten ongelmana on nyt tilauskirjojen tyhjyys, eivätkä ne täyty sosiaalivakuutusmaksuja alentamalla. Samoin kansalaisten säästämisalttius on taantumassa korkeampi, joten veroelvytys ei lisää yksityistä kulutusta kovinkaan tehokkaasti. Lisäksi veroelvytys kohdentuu enemmän suurituloisille, joilla jo lähtökohtaisesti pienempi osa tulon lisäyksestä lisää kulutusta.

Tehokkain elvyttävä vaikutus saataisiin suoraan julkista kulutusta ja investointeja sekä tulonsiirtoja kasvattamalla. Jos elvytys olisi toteutettu pelkästään menoja lisäämällä, työllisyys olisi PT:n mukaan voinut kasvaa jopa 60 000 henkilöllä. Nyt tehtävien toimenpiteiden työllisyysvaikutus on hallituksen ylioptimistisen arvion mukaan 25 000. Todellinen vaikutus lienee huomattavasti tätäkin pienempi.

Hallitus on ilmoittanut, että elvytyksen nojalla tehtävien julkisten menojen lisäysten on oltava luonteeltaan tilapäisiä. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla tehtävien verojen ym. maksujen alentamisen kohdalla, vaan ne ovat lähes kaikki luonteeltaan pysyviä. Näin ollen tehdyt elvytysratkaisut tuottavat julkisen sektorin tuloihin pysyvästi noin 1,6 miljardin euron aukon. Toistaiseksi tämä täytetään lainarahalla. Pian on alettava kuitenkin miettiä, miten syntynyt rahoitusalijäämä paikataan. Ei ole vaikea arvata, että silloin lääkkeeksi tarjotaan menoleikkauksia, eli pidemmällä aikavälillä nyt tehtävä elvytys johtaakin julkisen sektorin pienenemiseen.

Elvytyksen nojalla toteutettava julkisen sektorin supistaminen on itse asiassa aika kätevää, jos halutaan saada huomio pois siitä, mitä todella on tapahtumassa: elvytetään ensin pienentämällä tuloja rakenteellisesti, ja suoritetaan tasapainotus karsimalla menoja. Näin harjoitettava talouspolitiikka näyttää vastuulliselta ja aktiiviselta, ja julkinen sektori pienenee kuin huomaamatta!

Kuvaavaa hallituksen ”elvytyspolitiikalle” on se, että sen nojalla on kyllä perusteltu milloin mitäkin verojen ja maksujen alennusta, mutta tulonsiirtojen kasvattaminen ei siihen millään sovi. Esimerkiksi sosiaaliturvaan tehtävät parannukset (takuueläke, lapsilisien ym. tukien indeksiin sitominen) toteutetaan vasta kahden vuoden kuluttua, vaikka niiden synnyttämä kokonaiskysynnän lisäys olisi nyt paljon merkittävämpi kuin minkään tehdyn veronalennustoimenpiteen.

Joonas Rahkola

Advertisement

Julkisen talouden rakenteelliset uudistukset käyntiin Euroopassa

Maailmantalouden alamäki voimistuu voimistumistaan. Kasvuennusteet Euroopassa povaavat yhä syvempää taantumaa ja prosenttien pudotusta vuotuisessa BKT:ssa. On selvää, että tämänhetkiset ennusteet talouden tulevaisuudesta ovat vielä paljon todellisuutta optimistisempia. Euroalueen talous tulee todennäköisesti supistumaan tänä vuonna 5-10 prosenttia. Jos tätä pienempään pudotukseen päästään, on julkinen valta onnistunut erittäin hyvin taloutta elvyttävissä toimissaan.

Elvytyspaketteja on kasattu ahkerasti ympäri maailmaa, mutta toistaiseksi julkisen vallan toimet eivät ole onnistuneet kääntämään kehityksen suuntaa. Julkista taloutta on voimistettava jatkossakin. Myös Suomen valtiovarainministeriössä ollaan pian valmiita esittämään ensimmäinen konkreettinen elvytysohjelma, joka on valmisteltu pelkästään maailmantalouden kriisiä silmälläpitäen. Ohjelma tulee sisältämään julkisia investointeja ja muita työllisyyttä edistäviä hankkeita satojen miljoonien eurojen edestä. Tämän kokoisena elvytyspaketti ei kuitenkaan tule jäämään viimeiseksi, sillä tarvetta julkisille panostuksille on huomattavasti enemmän.

Pahimmissa skenaarioissa kansantuotteemme tulee putoamaan tänä vuonna yli 10 miljardia euroa vuodesta 2008. Tällaisen pudotuksen paikkaamiseksi vaadittaisiin  useiden miljardien julkisia panostuksia kerroinvaikutuksen suuruudesta riippuen. Tietysti elvyttävien toimien tulisi olla jo käynnissä, että ne ehtisivät vaikuttaa tämän vuoden talouskehitykseen. Taantumasta on kuitenkin tulossa niin pitkä, etteivät selitykset elvytyksen myöhästymisen vaaroista ole millään tavalla uskottavia. Myös tulevina vuosina julkisen vallan toimenpiteitä tarvitaan taloudellisen kehityksen suunnan kääntämiseksi.

Tulevien elvytyspakettien suuruudesta riippumatta valtio tulee velkaantumaan seuraavien vuosien aikana runsaasti. Verotulojen lasku on ollut viime vuoden lopusta asti erittäin jyrkkää. Ensimmäiset ennusteet valtion velan kehityksestä on esitetty ja niiden mukaan seuraavien kolmen vuoden aikana velkataakka lisääntyy 30 miljardilla eurolla. Velan osuus BKT:sta tulee nousemaan lähelle 50 prosenttia BKT:n tulevien vuosien kehityksestä paljolti riippuen. Mahdollisuus myös suurempaan velkaantumiseen on olemassa (ks. Japani 1990-luvun laman jälkeen). Maailmantalouden kriisin hellitettyä edessä tulee olemaan pitkä julkisen velan maksun aika, joka tulee koskemaan kaikkia kansantalouksia.

Kriisin aikana velkaantumista ja siitä aiheutuvia korkomenoja on turha pelätä. Korkomenot tulevat helposti katettua julkisen vallan toimien aikaansaamalla työllisyyden ja talouden kasvulla. Myöskään velkojen maksu ei tule olemaan ongelma, jos reaalitalous saadaan takaisin kestävälle kasvu-uralle. Kestävän kasvun tilanteessa verotulot nousevat ja pitkällä aikavälillä velkojen kuolettaminen onnistuu jopa ilman suuria veronkorotuksia tai menonleikkauksia. Tämä edellyttää kuitenkin Jyrki Kataisenkin mainitsemia rakenteellisia uudistuksia julkiseen talouteen. Ilmeisesti Katainen tarkoittaa (ei tarkoita) näillä julkisen vallan roolin kasvattamista talouden ohjauksessa ja täystyöllisyyspolitiikkaa, jolla talouden resurssit ohjattaisiin tehokkaaseen käyttöön sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Tämä tarkoittaisi ennen kaikkea julkisen vallan toteuttamaa kysynnänsäätelyä, joka koostuisi julkisista investointiohjelmista, julkisesta työllistämisestä sekä mittavista tulonsiirroista. Näillä keinoilla kapitalistisen tuotantojärjestelmän perustavat ongelmat voitaisiin voittaa. Kokonaiskysynnän riittävyyden turvaaminen vaatii myös rahoitusmarkkinoiden reformia, sillä reaalitalouden investoinnit eivät ole mahdollisia ilman toimivaa rahoitusjärjestelmää. Yksityisten sijoitusten ohjaaminen reaalitaloudellisiin ja kestävän kehityksen mukaisiin kohteisiin on tärkeää. Spekulaation kitkeminen, finanssitalouden lopettaminen  ja rahoitusmarkkinoiden palauttaminen reaalitalouden rengiksi ovat välttämättömiä toimenpiteitä toimivan globaalin talousjärjestelmän rakentamisessa.

Yksittäisten kansallisvaltioiden rajojen sisäpuolella kaavaillut reformit ovat globaalien pääomavirtojen määrittelemällä aikakaudella voimattomia tai tuhoontuomittuja. Siksi julkisen talouden rakenteellisia uudistuksia tulisi edistää ylikansallisella tasolla. Ensimmäinen askel kestävämmän talousjärjestelmän luomisessa voisi olla Euroopan unionin maiden yhteinen talouspolitiikka, jonka kautta edellä esitettyjä toimenpiteitä voitaisiin ohjata laajemmalla alueella. Yhteinen budjetti ja harmonisoitu verotus, yhteiset ja demokraattiset talouden ohjaamisen instituutiot sekä yhteinen sosiaaliturvajärjestelmä ovat tavoitteita, joiden ympärille uutta eurooppalaista projektia voidaan lähteä rakentamaan. Vaikka poliittinen tilanne ei vielä tänään mahdollistaisi näistä ainoatakaan, on tulevaisuus maailmantalouden kriisin myötä avoin myös Euroopassa.

Jussi Ahokas

Keinot vähissä

Yhdysvaltojen taloutta ja rahoitusmarkkinoita yritetään pelastaa suomalaisille jo 1990-luvun laman aikana tutuksi tulleen roskapankkijärjestelyn avulla. Viikonloppuna päättyneet neuvottelut johtivat tuloksiin ja muodostunut lakipaketti antaa US Treasurylle valtuudet ostaa markkinoilta roskalainoja 700 miljardin dollarin arvosta. Näillä toimilla pyritään palauttamaan usko rahoitusmarkkinoille ja pienentämään vallitsevaa epävarmuutta.

Valtiovarainministeriön toiminta saattaa näyttää ulospäin rohkealta ja uskottavalta. Todellisuus on kuitenkin huomattavasti karumpi. Useat julkisuuteen tihkuneet tiedot ja lausunnot kertovat siitä, ettei suorittavalla taholla ole juurikaan aavistusta siitä, mitä he ovat tekemässä eikä siitä, onko heidän toimillaan mitään vaikutusta rahoitusmarkkinoiden tilaan. Yksi kuvaavimmista kommenteista saatiin valtiovarainministeriön tiedottajalta kysyttäessä perusteita pankkipaketin koolle: ”It’s not based on any particular data point. We just wanted to choose a really large number.” (Forbes)

On hyvin todennäköistä, että perstuntumalla tehdyt elvytysyritykset eivät tule tuomaan ratkaisua USA:n rahoitusmarkkinoiden tilanteeseen. Samaan aikaan ongelmat lisääntyvät myös Euroopassa, jossa liikepankkeja kaatuu yhä lyhenevin väliajoin. Euroopan keskuspankki pyrkii helpottamaan pankkien tilannetta lisäämällä rahoitusmarkkinoiden likviditettiä lisärahoitusta myöntämällä. Tässä vaiheessa on vielä vaikea arvioida eurooppalaisten toimijoiden kykyä operoida tilanteessa, jossa pankkikriisi puhkeaa täydessä mitassaan. Jos EKP:n rahoituspolitiikka osoittautuu riittämättömäksi, monet Euroopan alueet tulevat kohtaamaan ongelmia, jotka ovat jo nyt realisoituneet Yhdysvalloissa.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että Suomen 1990-luvun alun lamaa ei enää tulevaisuudessa ole syytä pitää yksittäistapauksena ja mallina erityisen syvästä sekä pitkäkestoisesta taloudellisesta kriisistä. Käsillämme on tällä hetkellä globaalilla tasolla ilmenevä kriisi, johon on johtanut vuosikymmeniä kestänyt velkaantuminen, spekulaatio ja joukkoeuforia. Tähän kehityskulkuun on osunut aikaisemminkin kuplia ja niiden puhkeamisesta seuranneita lyhytaikaisia taantumia, joista on aina selvitty lisäämällä velanottoa ja rakentamalla tilalle uusia yhä suurempia kuplia. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että globaalin finanssikapitalismin laajenemisen rajat ovat viimeinkin tulleet vastaan.

Jussi Ahokas