Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoilta käynnistynyt globaali finanssikriisi jatkaa laajentumistaan. Subprime-asuntoluottojen maksuongelmista käyntiin lähtenyt kehitys on sittemmin saanut aikaan monia ennennäkemättömän voimakkaita ilmiöitä globaalissa taloudessa. Hyvänä esimerkkinä rahoitusmarkkinoiden ongelmien vaikutuksista reaalitalouteen toimivat elintarvikkeiden sekä raaka-aineiden hinnoissa tapahtuneet muutokset.
Seuraavassa kuviossa on esitetty raakaöljyn hinnan kehitys vuoden 2005 lokakuusta tähän hetkeen:
Kuviosta voidaan havaita rahoitusmarkkinoiden ongelmien ja öljyn hinnan nousun selkeä yhteys. Subprime-kriisin ensimmäiset reaaliset tapahtumat sijoittuivat vuoden 2007 elokuun loppuun, jonka jälkeen pääoman siirtyminen pois asuntomarkkinoilta kohti riskittömämpiä sijoituskohteita alkoi kiihtyä. Usko reaalitalouteen ja raaka-aineiden tulevaisuuden kysyntään oli vielä tuossa vaiheessa kova. Vuoden vaihteessa tilanne hieman rauhoittui asuntomarkkinoiden paineiden näyttäessä helpottavan.
Vuoden 2008 alun kuukausina kävi kuitenkin selväksi, että pääoman oli hakeuduttava mahdollisimman nopeasti pois asuntolainamarkkinoilta, josta positiivisia uutisia saataisiin seuraavan kerran vasta useiden vuosien päästä. Tasaisesti kasvaneet öljyn hinnat tarjosivat pääomasijoittajille tässä vaiheessa erinomaisen mahdollisuuden tehdä voittoja kompensoimaan jo tapahtuneita sekä tiedossa olevia tulevaisuuden tappioita. Helmikuusta kesäkuuhun öljyn hinta kipusi yli 40 prosenttia ja maailma pääsi todistamaan historian suurinta öljykuplaa.
Heinäkuun ja elokuun aikana rahoitusmarkkinoiden ongelmat alkoivat kasautua entistä voimakkaammin. Viimeistään tässä vaiheessa myös kaikki sijoittajat ymmärisvät, että edessä tulee olemaan globaali taantuma eikä reaalitalous tule selviämään rahoitusmarkkinoiden kriisistä ilman vakavia vaurioita. Kasvavat omaisuustappiot alkoivat pienentää rahoitusmarkkinoiden likviditeettiä, mikä johti pääoman pakenemiseen myös raaka-ainemarkkinoilta. Heinäkuusta syyskuun loppuun öljyn hinta on pudonnut melkein 30 prosenttia ja laskun voidaan olettaa jatkuvan. Spekulatiivinen öljykupla on puhjennut ja tästä eteenpäin öljyn hintaa määrittävät jälleen reaalitaloudellinen kysyntä sekä tarjonta.
Öljyn hinnan kehityksestä voidaan havaita selkeästi finanssikriisin eri kehitysvaiheet. Kriisi näyttää kulkeneen sijoittajien hapuilevasta epävarmuudesta yltiöoptimistisuuden kautta täydelliseen epävarmuuteen ja rahoitussektorin turmioon. Tämä on erinomainen esimerkki siitä joukkoeuforiasta, mikä rahoitusmarkkinoilla on viimeisen 20 vuoden aikana kehittynyt. Vaikka ennusmerkit tulevasta ovat kaikkien nähtävillä, uskoa uuteen nousuun (tässä tapauksessa raaka-ainekuplaan) pystytään vahvistamaan uskomattomalla tavalla. Vielä kesällä esitetyt puheet öljyn hinnan pysyvästä kasvusta 150 dollariin tynnyriltä ja sen yläpuolelle tuntuvat jo pari kuukautta myöhemmin naurettavilta. Kuitenkin vain harvat analyytikot pystyivät näkemään kesällä, mistä öljyn hinnan kehityksessä oikeasti oli kysymys.
Jussi Ahokas