Hallituspuolueilta siirtyi viime viikolla oppositiolle 27 paikkaa. Loput 7 perussuomalaisten 34 paikan lisäyksestä tulivat opposition sisäisenä uusjakona.
Yleisintä on viimeisen 15v aikana ollut hävitä eduskuntavaaleissa ja sen seurauksena siirtyä oppositioon toisen päähallituspuolueen eli ns. peesaajan paikalta. Useimmin hävinnyt Keskusta on tosin hävinnyt monelta paikalta, mutta Kokoomus on pitkän punamultakauden jälkeen vuodesta 1987 eteenpäin hävinnyt vain kerran; tuolloin peesaajan paikalta. SDP on sittemmin hävinnyt vain peesaajana.
Sinipunapohjaisia hallituksia on 15v aikana ollut kolme ja sinivihreitä kaksi. Punamultapohjaa kokeiltiin kerran vaikka pääministeri kesken vaihtuikin. Sinipunapohja rokottaa SDP:ta – kun sitä johtaa Kokoomus.
Päinvastoin kuin kolmissa edellisissä vaaleissa neljän vuoden aikana, nyt SDP:n suosio viime metreillä jopa hieman nousi, vaikka puheenjohtajakiertuealkukevään 2008 suosiosta (joka on korkein päättyneellä oppositiokaudella) ollaan kaukana. Iltapäivälehdistössä huomattiin, että pääoppositiopuolueen paitsiossa pitäminen kasvattaa oppositiohaastajan suosiota. Puheenjohtajan profiilinmuutos oli kiistatta iso prosessi. Kannattajia tuli. Paluumuuttajuudesta pidättäytyjien suurin syy kuulosti olevan Lipposen kauden politiikka. So what?
Päätöksenteossa parhaiten saavat äänensä kuuluviin parhaiten resursoidut etujärjestöt. Kansalaisille tärkeät asiat kanavoituvat puolueiden kautta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon melko huonosti. Kaikilla on rahakkaita taustajärjestöjä, mutta mittavimmista summista on puhuttu kentän oikealla laidalla. Sitäkin voidaan miettiä, kun sinipunapohjan elämää suunnitellaan.
Puolueet ja 2011
Nyt ei voittanut vasemmisto eikä oikeisto; Kokoomukselta lähti saman verran paikkoja kuin SDP:ltä ja Vasemmistoliitolta yhteensä. Yhteensä vihervasemmistolta lähti 11 paikkaa. Eräs syy Vihreiden tappioon on varmastikin se, että vihervasemmistosiipi on sieltä kuulemma liudentunut. Tässä mielessä Suomen Vihreät poikkeavat useista kansainvälisistä sisarjärjestöistään.
Ei ole yhtä ”perussuomalaista” poliittista toimijuutta. Kuten ei muidenkaan puolueiden kohdalla, tuskin heidänkään kohdallaan järin erityinen osa puoluetta äänestäneistä teki valintaa poliittisen ohjelman perusteella. Yleensä äänestyspäätöksiin ovat vaaliohjelmia enemmän tainneet vaikuttaa puolueen aiempi toiminta sekä sopivan ehdokkaan löytyminen.
Puolueet on perinteisesti sijoitettu vasemmisto-oikeisto –akselille. Perussuomalaisten moninaiset agendat maahanmuuttokysymyksistä köyhien asiaan osoittavat sen konkretisoivan toisen mallin: janan sijaan ympyrä havainnollistaa sitä, että äärivasemmisto ja äärioikeisto voivat olla toisiaan lähempänä kuin maltillisia vasemmisto- tai oikeistopuolueita.
Poliittisen järjestelmän rytminvaihdos
Yhdenmukaisuuden, turvallisuuden ja perinteiden pitäminen tärkeänä sekä kansallishenkiset sävyt ovat tulleet 2000-luvun mittaan tehdyissä arvomittauksissa aiempaa tärkeämmiksi. Arvot heijastuvat myös poliittiseen toimintaan. Tämän on arvioitu syntyneen vastareaktiona yhteiskunnan lyhytjännitteisyydelle mutta toisaalta myös päätöksenteon lipumiselle kauemmas ihmisten itsensä ulottuvilta; turvallisuus ja vaikutusmahdollisuudet liittyvät yhteen.
Konservatiivisuuden kasvu tuntuu näppituntumalla mm. Kokoomuksen riveissä. Liberalisoituminen taas tuntuu vastaavalla menetelmällä mitattuna Vasemmistoliiton riveissä. Perussuomalaisilla ei ole arvokonservatiivisuuteen yksinoikeutta.
Sen sijaan päätöksenteon lipuminen kauemmas arjesta, yleinen hallitsemattomuus tai vaikkapa ulkoistamisongelmien sekä hintojen nousun vastuullisten vaikea tavoitettavuus taisikin nyt nousta esiin. Syyttävä sormi osoitti ajan henkeä, maan tapaa, status quo’a – mitäpä muutakaan?
Vastoin ajan henkeä ja maan tapaa, vaalien suurin voittaja ei tainnut olla suurin vaalirahoituksen saaja. Mikään mainoskampanjapuolueista ei voittanut. ”Uuden Suomen” ”haltuunotto” johti tappioon.
On tervettä, että eriarvoisuuden kasvusta seuraa vahvoja yhteiskunnallisia muutosvoimia. Sosioekonomisen kahtiajakautumisen voi havaita Helsingin metroradan varrella, metropolialueen junalinjoista puhumattakaan. Esimerkiksi kielenkäytön erot tekevät uudet yhteiskuntaluokat näkyviksi. Eriarvoistuminen lisää sosiaalista kilpailua ja stressiä, jolloin ilmapiiri kovenee. Kahtia ja useammin jakaudutaan monilla tavoilla.
On tervettä, jos kansalaisille tärkeät asiat kanavoituvat puolueiden kautta poliittiseen päätöksentekoon. Meritokratia ei ole demokratia. Kansainvälisiä esimerkkejä suorankin demokratian toteuttamisesta riittää.
Sen sijaan 30% äänioikeutetuista ei äänestänyt näissä vaaleissa ketään. Lievätkö yhtään samaa joukkoa kuin nyt vaikkapa ne noin 50 000 nuorta, jotka eivät ole työmarkkinoilla eivätkä opiskele? He, joiden toimeentuloa Lex Soininvaara leikkasi?
Ehkä uusi puolueita jakava linja nouseekin hierarkkisuudesta. Jos Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset edustavat suoraa toimintaa, mutta arvoakselin eri ulottuvuuksia, tulee ensi vuodesta jälleen mielenkiintoinen vaalivuosi.
”Maahanmuuttokriitikoiden” äänennousuista huolimatta tai juuri siksi uuden eduskunnan enemmistö kannattaa kehitysavun nostamista. ”Ilmastonmuutoskriitikoiden” äänennousuista tai juuri siksi uuden eduskunnan enemmistö vastustaa ydinvoimaa. Vasemmistoliittoon on tullut sen lyhyen historian suurin jäsenryntäys.
Kyllä kansa tietää.
Inari Juntumaa
gsdsuomi.wordpress.com 