Tää on mulle ihan kreikkaa, tai vastuullinen ja kosmopoliittinen Suomi Euroopan talouskriisissä

[NOT RACIST]Helvettiin Kreikka ja kreikkalaiset! Eikö niin? Poliittisessa viestinnässä kerrotaan tarinoita, ja viime viikolla meille kerrottiin, kuinka Kreikan hallitus tuhlaa rahaa, kuinka kreikkalaisille virkamiehille maksetaan hyvää palkkaa, kuinka irtissanomissuoja Olympic Airwaysilla oli hyvä, kuinka siellä on vielä valtiollisia yrityksiä! Tämä oli tarina EU:n julkistalouksien rahoituskriisistä (”Kreikan kriisistä”).

En muista, kerrottiinko missään iltapäivälehdessä, että kreikkalaiset ovat niin laiskoja, että pitävät keskellä päivää siestoja. Olisi ehdottomasti pitänyt, se olisi istunut tähän diskurssiin saumattomasti. Syyllistä ei tarvinnut etsiä, sillä se oli jokaisen tiedossa heti: tuo taloudessaan leväperäinen ja ahkeruudessaan puuttellinen Välimeren ihminen, ruskea ja karvainen – toinen! Me täällä järkevässä, ilmastoltaankin kohtuullisessa pohjoisessa emme koskaan voisi joutua moiseen kriisiin, sillä meillä on kuri ja järjestys. Jonkin verran tämä erosi siitä kansanomaisemmasta rasismista, joka velloo Suomessa vastaanottokeskusten sijoittamiskeskusteluissa ja raiskausuutisten nettikommenteissa, mutta eivätpä nämä Etelä-Eurooppa-stereotypiat myöskään kohdanneet juuri ollenkaan poliittisen korrektiuden filtteriä. Siksi Uuden SDP:n ja Uuden Vasemmistoliiton oli erinomaisen helppo antaa äänensä Kreikka-lainaa vastaan: kyllä kansa nämä tietää.

Reiluuden nimissä, toki vasemmistolla oli myös positiivinen agenda Kreikka-lainan suhteen. Keskustelun kannalta siitä ei kuitenkaan tullut uskottavaa ja relevanttia. Hallitus nimittäin otti nimenomaan nuivuuden ja tylyyden Kreikkaa kohtaan myös omiin nimiinsä: Jyrki Kataisen viesti joukoilleen lainasta oli nimenomaan ”Kreikka ei ansaitsisi mitään, mutta ollaksemme vastuullisia eurooppalaisia on meidän pankeille laina annettava”. Hän korosti Suomen ajaneen asiassa mahdollisimman tiukkaa linjaa (jopa poikkeuksellisen tiukkaa: suomalaisesta poikkeuksellisuudesta muuten suosittelen tätä Anna Rastaan artikkelia). Tässä on nähtävissä selviä yhtymäkohtia kokoomuksen maahanmuuttopoliittiseen linjaan: kukaan ei väitä, että puolue olisi suvaitsevainen, mutta työperäinen maahanmuutto on kuitenkin nenää pidellen hyväksyttävä, sillä hegemonia määrää meidät hoitamaan työvoimapulaa sillä tavoin. Parasta mahdollista uusliberaalia postpolitiikkaa: ymmärrämme kansan huolen, mutta olemme niin vastuullisia ettemme tee sille mitään.

Vastuulliset eurooppalaiset talousmiehet ovatkin dominoineet keskustelua EU:n tämänhetkisen kriisin taloudellisesta puolesta miten tahtovat. Ehkä eniten huomiota on herättänyt EU-komission suomalaisen suomalaistalousasian suomalaiskomissaarin Olli ”Suomi” Rehnin esitys, että komissio tästälähin tarkkailisi euromaiden budjetteja ja huomauttaisi lipsumisista. Lakiteknisesti kyse on niin merkittävästä puuttumisesta jäsenmaiden suvereniteettiin, ettei sellaista olisi voitu kuvitellakaan nykyisiä perussopimuksia laadittaessa. Nyt Suomen hallitus kuitenkin antaa hankkeelle täyden tukensa. Jotkut ovat jopa uskaltaneet toivoa, että talouskriisin hoito veisi EU:ta pitemmälle demokraattisen liittovaltion suuntaan.

Kuinka vastuullista talouskurin tiukentaminen vastauksena rahoituskriisiin sitten on? Ei kovin. EKP:lta oli hyvä päätös suostua setelirahoittamaan lainoja jäsenmaiden likviditeetin ylläpitämiseksi, mutta se olisi ollut täysin perusteltua jo viime vuonna, kun maailmantalouden rahavarannon pohja alkoi häämöttää. Jos kriisi oltaisiin toden teolla haluttu ehkäistä, tämänsuuruinen setelirahoitus olisi pitänyt järjestää reaalitaloudelliseen elvytykseen jo toissa vuonna, jolloin käynnissä pidetyllä kasvumoottorilla oltaisiin voitu ruokkia velkaantumisasteen hallittua vähentämistä. Tämän kevään elvytyspaketti oli auttamattomasti myöhässä, ja lähinnä osoitti markkinoille, että euroalueen velkaantuneita kansantalouksia voidaan uhata spekuloimalla. Eilen Kreikka, tänään Espanja, huomenna ehkä Belgia?

Kuten tässä blogissa on jo vuosia kerrottu, nykytalouden kriisissä on kysymys ennen kaikkea velasta. Nyt muutkin alkavat sen havaita. Velan tason on mahdollistanut hillitön spekulatiivinen finanssipääoman laajeneminen, joka on lyhyessä ajassa tehnyt kansallisvaltioista toisen luokan pelaajia. Jos kansallista talouspolitiikkaa halutaan ylipäätään vielä tehdä, on ensiarvoisen tärkeää rakentaa ylikansallisia keinoja säännellä näitä finanssimarkkinoita ja kehittää uusia verotuksellisia ja laillisia keinoja rahavirtojen kanavoimiseksi demokraattisen hallinnan piiriin. Siihen ei auta budjettivajeiden kieltäminen perustuslaissa, eikä ainakaan se, että Suomi samalla vastustaa yritystäkin eurooppalaisen tason sääntelyyn.

En ole tämän porukan kansantalousekspertti, enkä viitsi laatia kriisiennusteita. EU:n kehityksestä olen kiinnostunut, ja rahaliitto selvästi kaipaa kipeästi vahvempia instituutioita. Suhtaudun kuitenkin suurella epäilyllä sellaiseen eurooppalaiseen projektiin, joka rakentuu uusliberaalin talousortodoksian ja arjalaisen ylemmyydentunteen pilareille. Kysymys on kreikkalaisesta käsitteestä, demokratiasta: ylikansallisessa yhteisössä meidän on hyväksyttävä toisemme samanarvoisiksi ihmisiksi olemme sitten pohjoisesta tai etelästä kotoisin, ja kenenkään meistä ei tarvitse alistua jumalallisten markkinavoimien imperialismille. Muuten rakentamamme yhteisö ei ole agora vaan mausoleumi.

Anssi Häkkinen

Advertisements

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: