Perinteinen poliittinen vaikuttaminen ja osallistuminen menettävät suosiotaan länsimaissa. Järjestöosallistuminen luetaan osaksi sosiaalista pääomaa, ja yhteisöä tai yhteiskuntaa voidaankin pitää sen menestyneempänä, mitä enemmän siellä on sosiaalista pääomaa eli luottamusta, vastavuoroisuutta, sosiaalista toimintaa ja osallistuvia, aktiivisia jäseniä. Kansalaisten sitoutuminen ja hyvinvointi ovat lopulta yhteydessä demokratian vahvuuteen niin paikallisesti kuin globaalisti.
Kansalaistoiminnan monipuolistuessa perinteisten osallistumisen muotojen jääminen syrjään huolestuttaa joitakin politiikan tutkijoita. On viitattu lyhytjännitteisyyteen ja virikehalukkuuteen. Perinteinen poliittinen vaikuttaminen onkin tällaisille henkilöille epäkiinnostava tapa vaikuttaa epäilemättä myös siksi, että vaikuttamiskeinona se on perin laimea, ovathan asiantuntijavallankäyttö ja sen keskittyminen tiedossa. Joidenkin politiikan tutkimusten mukaan edes ministerijoukossa harva voi vaikuttaa sektorinsa asioihin; niin tiukkoja ovat esimerkiksi – näkyvän strategisen poliittisen johtajuuden ulottumattomissa synnytetyt – talouskehykset ja hierarkiat.
Orientaatio mielekkyyden ja virikkeiden etsintään näkyy yhtäältä maailmanparannusaktiivisuutena mutta toisaalta myös nopean ja pinnallisen viihteen kulutuksena. Markkina- ja kilpailuorientoitunut yhteiskunta legitimoi voittamishalun, oli kyse taloudellisesta, statuksesta tai vallasta. Altruistisemmin orientoituneille henkilöille tyydytystä tuovat asioiden sisältö ja mielekkyys. Heitä turhauttaa kapitalistinen maailma, jossa riski jaetaan mutta voitto yksityistetään ja luontoa ja työvoimaa vaalimisen sijaan käytetään ja alistetaan. Tällöin myös sosiaalinen pääoma voidaan nähdä taloudellisesti; valtaresurssina. Silloin luottamus ja yhteisten asioiden hoitaminen jäävät syrjään. Kuitenkin yhteiskuntia voivat muuttaa ja muuttavat ihmiset. Myöskään kapitalistista mentaliteettia vahvistavat eivät ole yli-ihmisiä.
Äänestäminen on politiikan tutkimuksissa liitetty velvollisuuteen. Yksilöille onkin hassua sanoa, että äänestä nyt, järjestelmämme on legitimoitava. Demokratian kannalta keskeinen kohtalonkysymys kuuluu, tulevatko poliittisen vaikuttamisen kanavat – viime kädessä lainsäädäntömekanismit – tosiasiassa muuttumaan, vai vahvistaako virike- ja pätkäorientaatio entisestään eliittiä ja kapitalistista orientaatiota. Koska lainsäädäntömekanismeja muutetaan lainsäädäntömekanismein, on suorempi vaikuttamiskanava ylikansallinen.
Viime aikoina arvotutkimukset ovat kertoneet, että säilyttämisorientaatioon kuuluvat arvot ovat taas aiempaa tärkeämpiä. Lyhyen tähtäimen innovoinnista kiinnostuneet konsultit pitävät tuloksia huolestuttavina, mutta sosiaalipsykologisesti trendi on tasapainottava. Heiluri heilahtaa yhteisöjä voimaannuttavaan suuntaan, mutta olennaista on, kanavoituuko toiminta lähiryhmään vai yhteiskunnalliseen toimintaan. Nyt näyttäisi että ensimmäiseen; perhekeskeiset arvot ja lähiryhmään tukeutuminen ovatkin tuttuja ilmiöitä heikkojen julkisten instituutioiden maista.
Kuitenkin tarvitaan demokraattisia, pitkäjänteisiä vastavoimia sekä poliittisen vallan näkymättömissä ottaville että tämän salliville. Kaikkien maailman kansalaisten etu on riippuvainen toisista aktiivisista, aloitteellisista ja demokraattisista kansalaisista. Merkitystä on silläkin, ottavatko vai ohittavatko julkiset mediat roolin yhtäältä poliittisen vaikuttamisen ja toisaalta vallan jakamisen ja läpinäkyvyyden tukijana. Olennaisinta on luottamus. Ja sen voi ansaita.
Muuten, luottamuksen vaalimisen tulisi rentouttaa konsulttejakin – jos se heitä todella kiinnostaa – sillä myös luovuus edellyttää luottamusta.
Inari Juntumaa
gsdsuomi.wordpress.com 