GSD Suomen sosiaalifoorumissa

GSD ja Työväen sivistysliitto järjestävät yhteistyössä seminaarin Suomen sosiaalifoorumissa lauantaina 25.4. Helsingissä. Tapahtumapaikkana on Arbis (Dagmarinkatu 3)  ja seminaari alkaa kello 10.00. Seminaarissa käsitellään valtavirtaisen taloustieteen vaikutusta syksyllä 2007 käynnistyneeseen finanssikriisiin. Tarkempi kuvaus seminaarista seuraavassa:

Kuinka valtavirtainen taloustiede loi finanssikriisin ja vaikeuttaa siitä selviämistä

Globaalin finanssikriisin taustalla olevista rakenteista puhuttaessa uusklassisen taloustieteen hegemonista asemaa ei voida korostaa liikaa. Valtavirtaisen talousteorian keskeinen ongelmakohta on oletus markkinoiden tehokkuudesta ja julkisen sääntelyn haitallisuudesta. Tästä oletuksesta johdetut deregulaatiotoimenpiteet ajoivat lopulta globaalin rahoitusjärjestelmän ja koko maailmantalouden historiallisen syvään kriisiin, jonka seurauksista kärsitään vielä pitkään.

Uusklassisen taloustieteen ohjeilla kriisistä nouseminen ei ole mahdollista. Päinvastoin valtavirtaiset talousnäkemykset ovat kärjistäneet tilannetta entisestään vastustamalla kriisin ratkaisemisen kannalta välttämättömiä toimenpiteitä ja kannattamalla sekä toimeenpanemalla kriisiä syventäviä toimenpiteitä. Uusklassinen taloustiede on tuottanut riittävästi yhteiskunnallisia ongelmia ja sen on aika tulla syrjäytetyksi määräävästä asemastaan.

Globaalisosialidemokraattien ja Työväen sivistysliiton järjestämässä seminaarissa tarkastellaan valtavirtaisen taloustieteen vaikutuksia finanssikriisiin syntyyn ja sen syventämiseen. Seminaarissa esitetään myös uusklassiselle taloustieteelle vaihtoehtoisia tulkintoja finanssikriisille sekä toimenpiteitä, joilla finanssikriisistä voidaan selvitä mahdollisimman vähin vaurioin.

Alustajat:
Jussi Ahokas, tutkija
Lauri Holappa, tutkimusavustaja

Advertisement

Kaikki romahtaa!

Suomen curlingmaajoukkue epäonnistui tavoitteessaan saavuttaa paikka Vancouverin olympiakisoihin, joissa suomalaisilla olisi ollut puolustettavinaan olympiahopea Torinosta. Silloisen maajoukkueen kapteenin Markku Uusipaavalniemen jätettyä kovat poistot ja tarkkaakin tarkemmat määrämittaiset toisten pelaajien harteille, on suomalaisen curlingin taso romahtanut.

Tällä hetkellä ”Uusis” toimii keskustapuolueen kansanedustajana ja talousvaliokunnan jäsenenä. Tältä paikalta ”M-15” on jo pitkään tarkastellut talouden kehitystä äärimmäisen kriittisesti ja ennustanut tulevaisuudesta erittäin haasteellista. Uusimman ennusteensa talouden kehityksestä ”Uusis” esitteli sunnuntain Kalevassa. Uusiksen mukaan talous tulee romahtamaan kaikilla tasoilla.

Ihmisten tulisi nostaa rahat pois pankkitileiltään ja Euroopan keskuspankin tulisi siirtyä setelirahoitukseen, linjaa ”M-15”. Vain tällä tavalla rahat saadaan riittämään, kun varallisuusarvojen hinnat laskevat ja pankkien sekä julkisen sektorin velkaongelma pahenee. Rivien välistä voidaan lukea, että ”Uusis” itse on siirtänyt säästönsä jo ajat sitten Oulunkylän curlinghallin kassakaappiin.

Suomen talouden ja suomalaisen curlingin kehitys näyttävät kulkevan käsi kädessä. Vain yksi mies voi kääntää kehityksen suunnan. Onneksemme Markku Uusipaavalniemi on tällä kertaa valinnut pelastettavaksi nimenomaan talouden, sillä curlingmenestyksestä seuraavasta kansallistunteen kohoamisesta huolimatta pitkän laman torjumista voidaan pitää merkittävämpänä kysymyksenä suomalaisten hyvinvoinnin kannalta.

Öljyn hinta finanssikriisin indikaattorina, osa 7

Maaliskuu oli varallisuusmarkkinoilla paras kuukausi sitten vuoden 2007 lopun. Monet keskeiset pörssi-indeksit ympäri maailmaa tavoittelivat parhaimmillaan jopa 20 prosentin nousua edellisen kuukauden tasosta. Optimistisimmat puheenvuorot julistivat (jälleen kerran) pahimman olevan nyt ohi rahoitusmarkkinoilla ja kohta myös reaalitaloudessa, mistä pörssien nopea nousu on varma merkki. Yleensähän pörssikurssit ennakoivat talouden kehitystä noin puolen vuoden aikasyklillä, mikä tarkoittaisi tässä tapauksessa sitä, että käännös reaalitaloudessa tapahtuisi viimeistään ensi syksynä.

Myös varoittavia sanoja varallisuusarvojen nousukehityksen yltiöpositiivisista tulkinnoista on esitetty. Esimerkiksi Nouriel Roubinin mukaan viime kuukauden pörssiarvojen noususta ei voida päätellä juuri mitään reaalitalouden kehitystä koskien. Itseasiassa viimeisen puolentoista vuoden aikana varallisuusmarkkinoilla on nähty kuusi vastaavanlaista ”rallia”, joista kaikki ovat päätyneet lopulta yhä suurempaan pudotukseen. Kun tarkastellaan reaalitaloudesta kantautuvia tietoja yhä syvenevästä globaalista taantumasta, voidaan tämänkertaisenkin nousupyrähdyksen ennustaa päättyvän samaan tulokseen. Ennen reaalitalouden toipumista varallisuusarvojen nousu ei tule olemaan kestävällä pohjalla.

Varallisuusarvojen nousun taustalla näyttää tälläkin kertaa olevan hyvin voimakkaat spekulatiiviset motiivit. Laskevilla varallisuusmarkkinoilla nousupyrähdykset tarjoavat sijoittajille mahdollisuuden paikata aikaisempia tappioitaan oikea-aikaisilla transaktioilla. Kun osakkeiden hinnat ovat valuneet alas ja niistä on hetkellisesti markkinoilla ylikysyntää kaikkien halukkaiden myytyä riittävän määrän osakkeitaan, aukeaa mahdollisuus nousupyrähdykselle. Mitä enemmän likvidiä pääomaa on sillä hetkellä olemassa, sitä suuremmaksi ja pitkäkestoisemmaksi osakkeiden hintojen nousu kehkeytyy.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa on saatavilla tällä hetkellä lähes ilmaisia dollareita keskuspankin pyrkiessä vastaamaan markkinoiden likviditeettiongelmiin. Kun olemattomalla korolla vastaanotettu raha voi tuottaa osakemarkkinoilla kuukaudessa yli 20 prosentin voitot, on spekulaatiota harjoittavilla tahoilla tällä hetkellä kissanpäivät. Nousupyrähdyksen mahdollistamilla voitoilla voidaan kirjata alas osa viimeisen 18 kuukauden aikana koituneista massiivisista tappioista.

Myös raaka-ainemarkkinoilla nähtiin hintojen nousua maaliskuussa. Raakaöljyn hinta nousi yli 22 prosenntia. Vastaavaa nousua ei ole nähty sitten viime vuoden öljyn hintakuplan kehittymisen. Seuraavassa kuviossa on esitetty öljyn hinnan (WTI) kehitys vuoden 2006 huhtikuusta vuoden 2009 maaliskuuhun:

Öljyn hinnan kehitys noudattelee pitkälti varallisuusmarkkinoilla tapahtunutta kehitystä. Näyttää siltä, että myös öljyn hinnalla spekulointi on lisääntynyt viimeisen kuukauden aikana. Toisaalta myös reaalitaloudelliset seikat voivat vaikuttaa hinnan nousuun. Öljyntuottajien leikkaukset porausmäärissä ovat voineet alkaa pienentää varastoja maailmalla. Yhdysvalloista kantautuneet tiedot kuitenkin osoittavat, ettei käännöstä varastojen kehityksessä ole tapahtunut. Reaalitalouden kysyntä öljylle on edelleen erittäin heikkoa, mikä vahvistaa oletusta siitä, että öljyn hinnan kasvua on määritellyt viimeaikoina ensisijaisesti spekulatiivisen kysynnän lisääntyminen.

Spekulatiivisen kysynnän voimakas lisääntyminen maaliskuussa osoittaa, että maailmanlaajuiset toimet rahoitusmarkkinoiden pelastamiseksi alkavat tuottaa jonkinlaisia tuloksia. Lyhyellä perspektiivillä tapahtuvan rahoitusmarkkinatoiminnan merkitys reaalitalouden toipumisen kannalta on kuitenkin vähäinen. Tilannetta voidaan verrata kasinon pokeripöytään, jonne omistajat ovat päättäneet jakaa ylimääräisiä pelimerkkejä kaikille peliin osallistuville houkutellakseen kasinolle lisää asiakkaita. Vaikka pokeripöydän ympärillä käy tämän jälkeen aikamoinen vilske, jatkavat kasinon kävijämäärät ja ravintolan myynti laskuaan. Kriisin taltuttamisen kannalta talouspolitiikan toimet näyttävät olevan edelleen väärin suunnattuja.

Jussi Ahokas

Julkisen velan pelko

Julkisen velan nopea kasvu on aiheuttanut maassamme pienimuotoisen paniikin. Yksi velkapelkoisimmista ”talousmiehistämme” on entinen valtiovarainministeri, nykyinen eduskunnan puhemies ja seuraava presidentti (?) Sauli Niinistö, joka on useaan otteeseen (1,2) varoitellut julkisen velan kasvusta. Myös valtiovarainministeriössä on alettu huolestua entistä enemmän ”pitkän aikavälin kestävyysvajeesta”. Näyttääkin vahvasti siltä, että velkapelko tulee ennen pitkää ajamaan julkisen sektorin säästökuurille eli leikkaamaan menoja ja sitä myötä palveluita.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander on yrittänyt urhoollisesti kamppailla velkapelkoa vastaan (1,2). Hänen mukaansa oleellista on suhteuttaa velka tulevaisuuden talouskehitykseen. Lopultahan kansantalouden ja julkisen talouden kantokyky on riippuvainen vuotuisesta tuotannosta eli tilastollisin termein ilmaistuna bruttokansantuotteen suuruudesta. Jos kansantalouden kasvu on riittävän nopeaa taantuman jälkeisellä ajalla, ei julkinen velka pääse muodostumaan missään vaiheessa rasitteeksi.

Kansalaisten on ollut vaikea ymmärtää Kianderin näkemyksiä. Myöskään valtiovarainministeriössä niitä ei ole nielty purematta. VM:n ylijohtaja Jukka Pekkarinen vastasi Kianderille (ja Heikki Taimiolle) Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (1.4.), varoittaen jälleen kerran  kansantalouttamme uhkaavasta kestävyysvajeesta, joka johtuu ennen kaikkea huoltosuhteen heikkenemisestä tulevina vuosikymmeninä. Väestön ikääntymisestä seuraa yhtä aikaa julkisten menojen kasvupaine sekä kansantalouden tuotannon alamäki, sillä työvoimaresurssit eivät enää riitä takaamaan menojen rahoittamiseksi vaadittavaa (3 prosentin) talouskasvua. VM:n arvio perustuu väestöennusteisiin sekä oletukseen siitä, etteivät mitkään talouden toimintaa määrittelevät rakenteet muutu seuraavien vuosikymmenien aikana.

Finanssikriisi on kuitenkin osoittanut, että talouden rakenteet muuttuvat joskus nopeasti ja että muutokset voivat olla erittäin suuria. Niinpä myös taantuman jälkeinen talouskehitys voi muodostua täysin erilaiseksi, kuin mitä VM:n ennustemalleihin syötetyt oletukset antavat odottaa. Jos esimerkiksi talouspolitiikkaa aletaan toteuttaa kasvuhakuisesti muun muassa kysynnänsäätelyn kautta ja jos rahoitusmarkkinat ohjataan pitkään kestäneen spekulatiivisen vaiheen jälkeen tukemaan ensisijaisesti reaalitaloudellista kehitystä, voidaan kaikki VM:n ennusteet heittää romukoppaan. Tehokkaasti toimivassa taloudessa 4 prosentin kasvuluvut ovat arkipäivää, eivätkä julkisten menojen kasvu tai julkisen velan korkomenot tuota julkiselle vallalle minkäänlaisia ongelmia.

Tähän skenaarioon valtiovarainministeriössä vastattaisiin, että siinä ei oteta huomioon heidän analyysinsä pääpremissiä – työvoiman tarjonnassa tapahtuvaa laskua, joka johtuu ennen kaikkea työikäisen väestön vähenemisestä. Todellisuudessa taloudellista kehitystä säätelee vain äärimmäisen harvoin työvoimarajoite. Täystyöllisyystilanteessa, johon kansantaloudessamme on matkaa vielä suurten ikäluokkien eläköitymisen jälkeenkin, yrityksillä on huomattavan paljon suuremmat insentiivit tuottavuuden parantamiselle. Tällä tavoin kiihtyvä tuottavuuskehitys mahdollistaa talouskasvun jatkumisen silloinkin, jos työvoimapula todella iskee koko talouteen (ei pelkästään yksittäisille sektoreille). Korkean tuottavuuden aloilla työvoiman saanti ei tule olemaan ongelma siitä syystä, että näillä aloilla palkat nousevat yksityisiä palvelualoja ja julkista sektoria suuremmiksi. Täystyöllisyystilanteessa myös työvoimaan osallistumisaste kasvaa, mikä myös kasvattaa työvoiman tarjontaa.

Seuraavaksi valtiovarainministeriöstä huomautettaisiin, että edellisestä seuraisi palkkojen nousukierre, joka johtaisi Suomen vientikilpailukyvyn laskuun tekemällä suomalaisesta tuotannosta kallista, mikä puolestaan aiheuttaisi pääomaresurssien vetäytymisen kansantaloudestamme voittoa tuovien sijoituskohteiden vähentyessä. Tämä pelko on aiheellinen vielä tällä hetkellä, kun spekulatiiviset pääomanliikkeet hallitsevat rahoitusmarkkinoiden toimintaa. Jos finanssikriisin opetuksena rahoitusmarkkinat järjestetään uudelleen siten, ettei spekulaatiolle jää liiemmin tilaa, muuttuu kuvio myös pääomaresurssien saatavuuden osalta. Jos tuotannolliset investoinnit ovat pääasiallinen sijoitusmuoto, on selvää, että myös Suomen talouteen riittää tarvittava määrä pääomaa. Uudessa tilanteessa nykyistä matalammat tuottoasteet tulevat riittämään rahoituksen houkuttelemiseksi. Myöskään pääomapakoa ei tarvitse pelätä, eikä pääomien riittämättömyyttä tarvitse olettaa kasvua hidastavaksi tekijäksi.

Sen sijaan, että Senaatintorin laidalla lietsotaan velkapelkoa, tulisi ponnistukset kohdistaa talousjärjestelmän reformin edistämiseksi. Näkemys, jonka mukaan talouskehitys tapahtuu annettuna sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, on vanhanaikainen ja vahingollinen. Julkisen vallan tulee ottaa suurempi rooli kestävää talouskasvua tukevien rakenteiden luomisessa ja ymmärtää, että muun muassa aktiivisella finanssipolitiikalla ja oikeanlaisella rahoitusmarkkinoiden säätelyllä voidaan luoda talouskasvua. Tämä erottaa valtiontalouden kotitalouksista, jotka joutuvat ottamaan talouskehityksen annettuna. Talouskasvun kautta julkinen velka ja julkisten menojen kasvu voidaan rahoittaa ilman ”vaikeita ratkaisuja”. Ja niitähän tämän maan historiassa on tehty jo aivan riittävästi.

Jussi Ahokas