Deflaatio tulee – oletko valmis?

deflEuroalueen hintatiedot osoittivat maaliskuussa enää 0,6 prosentin kasvua. Espanjassa, jossa yksityiseen velkaan nojautunut talous yskii pahemman kerran, päädyttiin ensimmäisenä negatiiviseen inflaatioon vuositasolla. Seuraavina kuukausina negatiivisia inflaatiolukuja nähdään myös muissa Euroopan maissa. Näiden takana on ennen kaikkea öljyn ja muiden raaka-aineiden viimekeväinen hintapiikki, joka nopeutti inflaatiota erityisesti touko-, kesä- ja heinäkuussa.

Viime kevään ja kesän spekulatiivinen raaka-aineiden hintojen nousu ei kuitenkaan selitä koko kuvaa. Tärkeämpi syy hintojen putoamiseen löytyy yleisestä kokonaiskysynnän vähenemisestä.  Kun yksityisen velan osuus kulutuksesta ja investointikysynnästä pienenee nopeasti, syntyy sekä kulutushyödyke- että investointihyödykemarkkinoille ylitarjontatilanne, jonka seurauksena hinnat lähtevät laskemaan. Negatiivinen hintakehitys, jota olemme todistaneet pääoma- ja varallisuusmarkkinoilla jo vuoden 2007 lopulta asti, on viimein siirtymässä myös hyödykemarkkinoille.

Varallisuusarvojen deflaatiosyklin rinnalle on kehittymässä hyvää vauhtia hyödyke- ja investointimarkkinoiden deflaatio, joka aloittaa rahoitusmarkkinoilta käynnistyneen kriisin viimeisen vaiheen. Jos hinnat laskevat pitkän aikaa kaikilla markkinoilla, tulee globaali talous kohtamaan runsain mitoin uusia haasteita. Ensinnäkin deflaatio heikentää oleellisesti velallisten asemaa, joiden reaalinen velkataakka kasvaa hintojen laskun myötä. Koska ylivelkaantuminen on yksi tärkeimmistä kriisiä ylläpitävistä voimista, pitkittää deflaatio kriisistä nousua väistämättä pidentämällä velkojen maksuaikaa ja rahoitusmarkkinoiden toipumista.

Toiseksi deflaatio asettaa haasteita reaalitalouden toiminnalle. Jos kuluttajat ja investoijat uskovat hintojen laskun jatkuvan, siirtävät he kulutus- ja investointipäätöksiään kauemmas tulevaisuuteen. Tällä tavalla deflaatio kannustaa säästämään ja säästämisasteen kasvu puolestaan pienentää reaalitalouden toiminnan kannalta elintärkeää kysyntää. Näin psykologiset vaikuttimet voimistavat deflaatiosykliä, sillä kysynnän hiipumisesta seuraa hintojen laskua niin kauan, kunnes tuotantomäärät sopeutuvat uuteen kysynnän tasoon. Tuotannon supistukset puolestaan näkyvät irtisanomisina, työttömyyden kasvuna ja kuluttajien tulotason laskuna. Tulojen lasku puolestaan pienentää taas kysyntää  ja negatiivinen sykli voimistuu entisestään.

Myös muita deflaatiota vahvistavia ja talouden toipumista hidastavia mekanismeja voidaan havaita. Yksi merkittävimmistä on palkkakamppailu, jossa neuvotteluasemat muuttuvat työttömyyden kasvaessa työnantajien eduksi. Nollakorotukset tai palkkojen koordinoidut alennukset tulevat mahdollisiksi ja työntekijöiden palkkatulot kääntyvät laskuun. Jälleen kulutuskysynnästä lohkeaa merkittävä siivu ja deflaatiokierre voimistuu. Myös julkinen sektori voi kiihdyttää deflaatiota. Kun julkinen valta kriisin edetessä havaitsee kassatilanteensa heikkenevän ja julkisen velan määrän kasvavan nopeasti, ovat paniikkiratkaisut mahdollisia. Julkisten menojen leikkaaminen sekä kulutusta vähentävien veroratkaisujen toteuttaminen eivät ole historian saatossa ennennäkemättömiä ratkaisuja. Tasapainoisen budjetin tavoittelu kysynnän ja tuotannon romahtaessa on erittäin huonoa talouspolitiikkaa ja se tulee väistämättä johtamaan deflaatiosyklin voimistumiseen.

Edellä esitetyt kehityskulut ovat erittäin todennäköisiä. Deflaatiokierteen välttäminen näyttää tässä valossa mahdottomalta. Jotta deflaatiokierre saataisiin katkaistua, tarvitaan erityisesti julkiselta vallalta mittavia toimenpiteitä. Tärkein tehtävä on riittävän kokonaiskysynnän tason saavuttaminen. Tämä edellyttää voimakasta tulojen uudelleenjakoa, jonka kautta yksityinen kulutus saadaan elpymään. Resursseja on siirrettävä niille kotitalouksille, jotka kuluttavat lähes kaiken saamistaan tuloista. Säästämisasteen nousua tulee hillitä myös muunlaisin veroratkaisuin. Julkisten tulonsiirtojen lisäksi julkiset investoinnit, julkinen tuotanto sekä julkinen työllistäminen ovat deflaatiokierteen katkaisussa välttämättömiä toimenpiteitä. Jos yksityinen sektori on lamaantunut, on julkisen sektorin kannettava vastuu taloudesta. Julkinen tuotanto voi pitää sisällään hyvinvointipalveluita, kulttuuripalveluita, infrastruktuurihankkeita ja monia muita sosiaalisesti kestävää kehitystä tukevia toimintoja.

Mitä enemmän julkinen sektori tuottaa, sitä vähemmän ennen kaikkea yksityisen sektorin viimeisten vuosikymmenien aikana luoma velka muodostuu talouden rasitteeksi. Talouskasvusta huolehtiminen on ainoa keino pienentää velan määrää taloudessa ja julkisen sektorin toimet ovat ainoa tapa saada talous liikkeelle. Talous on viimeistään tässä vaihessa ymmärrettävä sosiaalisena kokonaisuutena, jossa kaikki toimijat ovat riippuvaisia toisistaan. Siksi julkisen sektorin toimien vastustaminen ideologisista syistä on naurettavaa ja tässä tilanteessa erittäin vahingollista.

Jussi Ahokas

Advertisements

Avainsanat: , , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: