Maailman sosiaalifoorumi

Vuoden 2009 maailman sosiaalifoorumi on käynnissä parasta aikaa Brasilian Belémissä. Kuusipäiväinen foorumi on jälleen kerännyt osallistujia ympäri maailmaa. Myös GSD:n toimijoita on mukana Belémissä.

Tämän vuoden foorumin keskusteluja on leimannut luonnollisesti maailmantalouden ongelmat ja finanssikapitalismin ajautuminen ennennäkemättömän syvään kriisiin. Vaihtoehtoista maailmaa ja globaalia talousjärjestelmää tullaan hahmottelemaan useissa foorumissa järjestettävissä seminaareissa ja muissa tapahtumissa.

Se, millainen sosiaalifoorumin vaikutus globaalien reformien edistämisessä tulee olemaan, on vielä hämärän peitossa. Yhtenäisten ja varteenotettavien poliittisten projektien nouseminen foorumiprosessista on toistaiseksi jäänyt toteutumatta. Avoimena globaalin kansalaisyhteiskunnan toimintatilana sosiaalifoorumi on joka tapauksessa ollut menestyksekäs. Tänä vuonna maailman sosiaalifoorumille asetetetut odotukset ovat monien mielessä korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin.

Advertisement

Kohti punamultaa

Kotimaisessa puoluepolitiikassa on ollut havaittavissa viime aikoina jännitteitä ja asemien hakua. Vaalikausi on lähestymässä puoliväliään ja finanssikriisin myötä syntynyt poliittinen pelitila näyttää viimein avautuneen myös suomalaisille puolueille. Kolmesta suuresta puolueesta kannatusvaikeuksissa olevien Keskustan ja SDP:n kannalta seuraavat kaksi vuotta tulevat olemaan katkeran kamppailun aikaa. Kahdessa vuodessa puolueiden on löydettävä keinot kannatuksensa kääntämiseksi, jotta ne pystyisivät edes haaveilemaan merkittävistä asemista tulevassa hallituksessa.

Ensimmäisiä viitteitä puolueiden strategioista on jo saatu. Keskusta on Matti Vanhasen.  Mauri Pekkarisen ja Timo Kallin johdolla tekemässä voimakasta irtiottoa nykyisestä hallituskumppanistaan Kokoomuksesta irrottautumalla uusliberalistisesta konsensuksesta. Tilalle kaavaillaan paluuta keynesiläiseen politiikkaan, jossa valtion rooli talouden ohjaajana, investointien tekijänä ja tulojen uudelleenjakajana on suuri. Tällä tavalla Keskusta on ottanut merkittävän harppauksen vasemmalle jättäen SDP:n vaikeaan tilanteeseen. Muuttuneessa tilanteessa puoluekokouksessa esitetty analyysi, jonka mukaan SDP on jäänyt yksin poliittiseen keskustaan kahden muun suuren puolueen siirryttyä oikealle on hetkessä vanhentunut.

SDP:n kannalta Keskustan linjanmuutoksen tekee vieläkin ongelmallisemmaksi se, ettei puolueen oma linja ole vieläkään kovin selkeä. Melkein kaikki SDP:n julkilausumat ovat viime aikoina viitanneet tavalla tai toisella hallituksen ja muiden puolueiden toimintaan. Perinteisen oppositiotoiminnan lisäksi tällä hetkellä kaivattaisiin kipeästi todellista poliittista linjanvetoa, jossa määriteltäisiin suunta maailmantalouden kriisin jälkeiselle sosialidemokratialle Suomessa ja maailmassa. Viime viikonlopun avaus globaalien rahoitusmarkkinoiden valvonnan lisäämiseksi, veroparatiisien sulkemiseksi sekä kansainvälisten verojen luomiseksi antaa olettaa, että poliittiseen linjanvetoon löytyy tahtoa ja uskallusta myös SDP:ssä. Puolueen on kuitenkin päästävä irti tyypillisestä kansallisen oppositiopuolueen ajattelusta, mikä vesitti osin tätäkin merkittävää avausta. Sen sijaan, että näitä toimia vaadittaisiin hallitukselta, olisi puolueen itse sitouduttava globaalin finanssireformin edistämiseen ja kerrottava julkisesti, millä keinoilla puolue tavoitteitaan tulee edistämään.

Lisäksi SDP:n tulisi rohkeammin myöntää muiden puolueiden ehdotusten edistyksellisyys ja analysoida tarkemmin niiden vaikutuksia omaan politiikkaansa ja strategisiin tavoitteisiinsa. Kun Keskustan avauksia ei enää voida arvostella markkinaliberaaleiksi, löydetään tilalle välittömästi syytös tahtopolitiikan (1,2) harrastamisesta. Epämääräisten leimaavien käsitteiden heittelyn sijasta energia olisi syytä kohdistaa pohtimalla niitä mahdollisuuksia, joita Keskustan ajattelutavan muutos tarjoaa sosialidemokraattiselle politiikalle kansallisella tasolla tulevaisuudessa. Yhteiskunnallista muutosta tavoitellessa ei ole millään tavalla järkevää antaa hallitus/oppositio-vastakkainasettelun estää yhteistyötä niiden tahojen kanssa, joiden näkemykset yhteiskunnan tulevaisuudesta ovat monessa suhteessa yhteneväisiä omien kanssa.

Itseasiassa poliittisten puolueiden ongelmat Suomessa ja muualla kiteytyvät paljolti tämän kysymyksen ympärille. Kun niiden kaikki toiminta rakentuu parlamentaarisen toiminnan kautta, jäävät useat poliittiset vaikutuskanavat huomioimatta ja hyödyntämättä. Samalla hämärtyy puolueen todellinen tarkoitus. Yhteiskunnallisen muutoksen tavoittelun sijasta puolueen toimintaa alkaa ensisijaisesti määrittämään vaalikannatuksen hankkiminen. Tästä ei ole enää pitkä matka tilanteeseen, jossa puolue toimii pelkästään säilyttääkseen itsensä. Jotta ajautuminen tähän kierteeseen voitaisiin katkaista, on puolueissa palattava peruskysymykseen: Miksi puolueemme on olemassa?

On ilmeistä, että tämä kysymys on esitetty Keskustan johtoportaassa. Nyt kysymys on aika esittää myös SDP:ssä. Kun kysymykseen on löydetty vastaus, on sen pohjalta muodostettava puolueen poliittinen linja, käytännön tavoitteet sekä niiden toteutuskeinot. Sitten nämä on esitettävä julkisuuteen arvioitavaksi. Jos omat tavoitteet ovat yhteneviä toisten puolueiden tavoitteiden kanssa, on ryhdyttävä yhteistyöhön yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi. Jos poliittinen projekti ei saa aikaiseksi vaalikannatusta, on tavoitteet ja tausta-analyysi pyrittävä argumentoimaan paremmin. Todellisessa julkisessa keskustelussa lopulta paras argumentti voittaa ja jotta poliittisessa toiminnassa olisi ylipäätään järkeä, on lähtökohtaisesti uskottava oman argumentin paremmuuteen.

On myös ymmärrettävä, ettei todellinen poliittinen kamppailu tapahdu rajatusti eduskunnassa, vaan avoimessa julkisessa keskustelussa. Tästä syystä SDP:nkin on kyettävä tuomaan julkisuuteen avauksia, joiden perustelut ovat täysin vapaita parlamentaarisesta tilanteesta. Sosialidemokraattisen politiikan on lisäksi ylitettävä kansalliset rajoitteet ja noustava globaalille tasolle hyödyntämällä sosialidemokraattisen liikkeen kansainväliset perinteet ja yhteistyömahdollisuudet. Kamppailussa taantumuksellisia voimia vastaan ainoa menestyksekäs strategia perustuu perusteelliseen yhteiskunnalliseen analyysiin ja sen taitavaan argumentointiin. Vastakkainasettelua ei tarvitse synnyttää keinotekoisin syytöksin, vaan se syntyy automaattisesti eriävien poliittisten ja ideologisten projektien välille. Jos suurta vastakkainasettelua ei synny, on olemassa mahdollisuus molempia osapuolia hyödyttävään kompromissiin. Tälla tavalla Suomessakin tullaan  palaamaan punamultahallitusten aikaan.

Jussi Ahokas

Näkökulmia globaaliin sosialidemokratiaan

Globaali talouskriisi on nostanut julkiseen keskusteluun ajatuksen globaalista sosialidemokratiasta sekä Suomessa että muualla maailmassa. Politiikan irtautuminen kansallisvaltioiden rajoista ja globaalin talousreformin toteutuminen on kuitenkin vielä kaukainen haave. Monipuolista ja rajoja rikkovaa keskustelua globaalista demokratiasta ja globaalin talouden demokratisoinnista tarvitaan jatkossakin.

Julkisen talouden rakenteelliset uudistukset käyntiin Euroopassa

Maailmantalouden alamäki voimistuu voimistumistaan. Kasvuennusteet Euroopassa povaavat yhä syvempää taantumaa ja prosenttien pudotusta vuotuisessa BKT:ssa. On selvää, että tämänhetkiset ennusteet talouden tulevaisuudesta ovat vielä paljon todellisuutta optimistisempia. Euroalueen talous tulee todennäköisesti supistumaan tänä vuonna 5-10 prosenttia. Jos tätä pienempään pudotukseen päästään, on julkinen valta onnistunut erittäin hyvin taloutta elvyttävissä toimissaan.

Elvytyspaketteja on kasattu ahkerasti ympäri maailmaa, mutta toistaiseksi julkisen vallan toimet eivät ole onnistuneet kääntämään kehityksen suuntaa. Julkista taloutta on voimistettava jatkossakin. Myös Suomen valtiovarainministeriössä ollaan pian valmiita esittämään ensimmäinen konkreettinen elvytysohjelma, joka on valmisteltu pelkästään maailmantalouden kriisiä silmälläpitäen. Ohjelma tulee sisältämään julkisia investointeja ja muita työllisyyttä edistäviä hankkeita satojen miljoonien eurojen edestä. Tämän kokoisena elvytyspaketti ei kuitenkaan tule jäämään viimeiseksi, sillä tarvetta julkisille panostuksille on huomattavasti enemmän.

Pahimmissa skenaarioissa kansantuotteemme tulee putoamaan tänä vuonna yli 10 miljardia euroa vuodesta 2008. Tällaisen pudotuksen paikkaamiseksi vaadittaisiin  useiden miljardien julkisia panostuksia kerroinvaikutuksen suuruudesta riippuen. Tietysti elvyttävien toimien tulisi olla jo käynnissä, että ne ehtisivät vaikuttaa tämän vuoden talouskehitykseen. Taantumasta on kuitenkin tulossa niin pitkä, etteivät selitykset elvytyksen myöhästymisen vaaroista ole millään tavalla uskottavia. Myös tulevina vuosina julkisen vallan toimenpiteitä tarvitaan taloudellisen kehityksen suunnan kääntämiseksi.

Tulevien elvytyspakettien suuruudesta riippumatta valtio tulee velkaantumaan seuraavien vuosien aikana runsaasti. Verotulojen lasku on ollut viime vuoden lopusta asti erittäin jyrkkää. Ensimmäiset ennusteet valtion velan kehityksestä on esitetty ja niiden mukaan seuraavien kolmen vuoden aikana velkataakka lisääntyy 30 miljardilla eurolla. Velan osuus BKT:sta tulee nousemaan lähelle 50 prosenttia BKT:n tulevien vuosien kehityksestä paljolti riippuen. Mahdollisuus myös suurempaan velkaantumiseen on olemassa (ks. Japani 1990-luvun laman jälkeen). Maailmantalouden kriisin hellitettyä edessä tulee olemaan pitkä julkisen velan maksun aika, joka tulee koskemaan kaikkia kansantalouksia.

Kriisin aikana velkaantumista ja siitä aiheutuvia korkomenoja on turha pelätä. Korkomenot tulevat helposti katettua julkisen vallan toimien aikaansaamalla työllisyyden ja talouden kasvulla. Myöskään velkojen maksu ei tule olemaan ongelma, jos reaalitalous saadaan takaisin kestävälle kasvu-uralle. Kestävän kasvun tilanteessa verotulot nousevat ja pitkällä aikavälillä velkojen kuolettaminen onnistuu jopa ilman suuria veronkorotuksia tai menonleikkauksia. Tämä edellyttää kuitenkin Jyrki Kataisenkin mainitsemia rakenteellisia uudistuksia julkiseen talouteen. Ilmeisesti Katainen tarkoittaa (ei tarkoita) näillä julkisen vallan roolin kasvattamista talouden ohjauksessa ja täystyöllisyyspolitiikkaa, jolla talouden resurssit ohjattaisiin tehokkaaseen käyttöön sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Tämä tarkoittaisi ennen kaikkea julkisen vallan toteuttamaa kysynnänsäätelyä, joka koostuisi julkisista investointiohjelmista, julkisesta työllistämisestä sekä mittavista tulonsiirroista. Näillä keinoilla kapitalistisen tuotantojärjestelmän perustavat ongelmat voitaisiin voittaa. Kokonaiskysynnän riittävyyden turvaaminen vaatii myös rahoitusmarkkinoiden reformia, sillä reaalitalouden investoinnit eivät ole mahdollisia ilman toimivaa rahoitusjärjestelmää. Yksityisten sijoitusten ohjaaminen reaalitaloudellisiin ja kestävän kehityksen mukaisiin kohteisiin on tärkeää. Spekulaation kitkeminen, finanssitalouden lopettaminen  ja rahoitusmarkkinoiden palauttaminen reaalitalouden rengiksi ovat välttämättömiä toimenpiteitä toimivan globaalin talousjärjestelmän rakentamisessa.

Yksittäisten kansallisvaltioiden rajojen sisäpuolella kaavaillut reformit ovat globaalien pääomavirtojen määrittelemällä aikakaudella voimattomia tai tuhoontuomittuja. Siksi julkisen talouden rakenteellisia uudistuksia tulisi edistää ylikansallisella tasolla. Ensimmäinen askel kestävämmän talousjärjestelmän luomisessa voisi olla Euroopan unionin maiden yhteinen talouspolitiikka, jonka kautta edellä esitettyjä toimenpiteitä voitaisiin ohjata laajemmalla alueella. Yhteinen budjetti ja harmonisoitu verotus, yhteiset ja demokraattiset talouden ohjaamisen instituutiot sekä yhteinen sosiaaliturvajärjestelmä ovat tavoitteita, joiden ympärille uutta eurooppalaista projektia voidaan lähteä rakentamaan. Vaikka poliittinen tilanne ei vielä tänään mahdollistaisi näistä ainoatakaan, on tulevaisuus maailmantalouden kriisin myötä avoin myös Euroopassa.

Jussi Ahokas

Matti Vanhanen sosialidemokratian asialla?

Matti Vanhanen yllätti lähes tulkoon kaikki poliittiset tahot voimakkaalla ulostulollaan Keskustan puoluehallituksen kokouksessa. Vanhasen esittämässä keskipitkälle aikavälille ulottuvassa visiossa Suomen kansantalouden kasvua ja suomalaista työllisyyttä lähdettäisiin tukemaan useiden miljardien eurojen investointipaketilla. Investoinnit kohdennettaisiin monipuolisesti sellaisiin kohteisiin, jotka stimuloivat suomalaisen talouden kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Vetovastuun investointiohjelmasta ottaisi valtio, jonka lisäksi taloustalkoisiin houkuteltaisiin yksityisiä tahoja sekä eläkerahastoja.

Vanhasen avausta voidaan pitää hyvin merkittävänä yhteiskuntapoliittisena tekona ja suunnanmuutoksena, jollaista suomalaisessa poliittisessa kentässä ei ole pitkään aikaan nähty. Vielä merkittävämmäksi Vanhasen kaavailut tekee se, että ne perustuvat selkeästi pitkälliseen analyysin kapitalismista ja valtion roolista kapitalistisessa järjestelmässä. Markkinaliberaalin ajattelun kritiikki nousee eksplisiittisesti esiin Vanhasen pohdinnoissa. Tällä kertaa kyseessä ei ole yksittäinen kevyt toimenpide-ehdotus, joita päivänpolitiikka on ollut tulvillaan viimeisten vuosikymmenien aikana. Vanhasella on aito halu rakentaa uudenlaiselle taloudelliselle ja yhteiskunnalliselle näkemykselle perustuvaa yhteiskuntaa, jossa julkisen roolia vahvistetaan ja joka tarjoaa todellisen vaihtoehdon uusliberalismille ja valtiososialismille.

Vanhasen herätyksen taustalla on epäilemättä globaalin finanssikapitalismin kriisiytyminen, jonka seurauksia vastaan kamppailu jatkuu vielä pitkään ympäri maailmaa. On hieman ironista, että finanssikriisin tarjoaman poliittisen pelitilan käyttää Suomessa ensimmäisenä hyväkseen juuri Matti Vanhanen ja keskustapuolue suomalaisen vasemmiston tyytyessä sivustakatsojan rooliin. Monilta osin Vanhasen avaus pitää sisällään niitä elementtejä, jotka on Suomessa totuttu yhdistämään ensisijaisesti vasemmistoon ja sosialidemokratiaan. Tietysti myös maalaisliiton piirissä valtion taloudellista osallistumista on pidetty arvossa ja rakennettiinhan suomalainen hyvinvointivaltio pitkälti Kekkosen/Kuusen-linjaa seuraten. Tässä mielessä Vanhasen ja keskustapuolueen uusi suunta ei ole täysin yllättävä.

Vanhasen avaus sai aikaan hämmennystä SDP:n ja Kokoomuksen piirissä. Lähtiessään Vanhasen viitoittamalle tielle keskustapuolue on tekemässä selkeää pesäeroa hallituskumppaniinsa. Samalla se on astumassa entistä voimakkaammin SDP:n reviirille jättäen myös pääoppositiopuolueen hankalaan asemaan. Jos keskustapuolue vetää 5-vaihteella vasemmalta ohi, alkaa sosialidemokraattisen puolueen olla vaikea perustella omaa olemassaoloaan. Tässä mielessä SDP:n varovainen myönteisyys Vanhasen avausta kohtaan saattaa osoittautua liian varman päälle pelaamiseksi, jos keskustapuolue todella lähtee kaavailtua ohjelmaa toteuttamaan. Nyt jos koskaan on suomalaisessa politiikassa pelitilaa tarjolla ja siihen myös SDP:n on osattava tarttua.

Suurin puute Vanhasen analyysissa ja siitä juontuvassa toimintaohjelmassa koskee edelleen sen täydellistä kansallisvaltiokeskeisyyttä. Vanhanen lausuu

”Keskustan tärkein tehtävä hallituksessa on puolustaa suomalaista työtä ja työntekijää. Me uskomme suomalaisiin. Me uskomme työhön. Työ luo perheille turvaa ja se turvaa suomalaisille tärkeät hyvinvointipalvelut, kun Suomi ikääntyy.”

ja rajaa jälleen kerran poliittisen ajattelunsa tiiviisti sinivalkoisilla pyykeillä merkityn rajan sisäpuolelle.

Politiikan globaalin luonteen ymmärtäminen on vapaiden pääomanliikkeiden määrittelemällä aikakaudella välttämätöntä, jotta todellisia reformeja työtätekevän luokan yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi voidaan saada aikaan. Vanhanen ei kuitenkaan näe, että globaalin talouden rakenteita voitaisiin muuttaa proaktiivisella politiikalla. Hän uskoo vilpittömästi, että vapaiden pääomanliikkeiden valta globaalissa taloudessa on koskematon. Näinhän ei tietenkään ole, vaikka globaalin demokratian prosessi eteneekin vielä varsin verkkaisesti.

Tämä on nimenomaisesti se sanoma, jonka kanssa SDP:n tulee lähteä tekemään yhteistyötä Matti Vanhasen ja keskustapuolueen kanssa. Kun keskustapuolue tavoittelee kansallisesti työtätekevän luokan aseman parantamista ja kapitalismin suurimpien epäkohtien korjaamista, on sosialidemokraattien tavoiteltava sitä globaalisti. Vasta globaalit reformit voivat saada aikaan todellisen muutoksen ja johtaa tilanteeseen, jossa Matti Vanhasenkaan ei enää tarvitse pelätä pääoman pakenemisesta suomalaisesta taloudesta kaavaillessan työllisyyttä edistäviä julkisen sektorin toimenpiteitä.

Juuri nyt SDP:llä on tilaisuus astua ulos liian pitkään kestäneestä sekaannuksen ja ymmälläänolon tilasta, kohti todellista muutoksellista politiikkaa. Tämän tilaisuuden tarjosi puolueelle nurmijärveläinen suomalaisen agraaripuolueen puheenjohtaja. Joskus globaalin demokratian prosessit etenevät kummallisten sattumien kautta.

Jussi Ahokas

Öljyn hinta finanssikriisin indikaattorina, osa 4

Kuukausi ja vuosi on vaihtunut, ja on aika tarkastella jälleen öljyn hinnan kehitystä osana finanssikriisin analyysia. Aikaisemmissa aihetta käsittelevissä kirjoituksissakin (1,2,3) havaittu öljyn hinnan laskukehitys näyttää jatkuneen myös joulukuussa. Öljyntuottajamaiden tuotannon leikkauksista huolimatta öljyn hinta on painunut reippaasti keskipitkän aikavälin (15 vuotta) keskiarvon alapuolelle. Viimeisten viikkojen ja päivien aikana Lähi-idän kiristynyt tilanne on aiheuttanut öljyn hintaan useiden prosenttien heilahteluja.

Seuraavassa kuviossa on esitetty raakaöljyn (WTI) kuukausihintojen kehitys tammikuusta 2006 vuoden 2008 joulukuuhun:

Joulukuun keskihinnaksi muodostui 41,02 dollaria tynnyriltä ja laskua edellisestä kuukaudesta kertyi lähes 30 prosenttia. Hintojen laskun näinkin rajua vauhtia vielä joulukuussa voidaan pitää jopa hieman yllätyksellisenä. Tuotannon leikkauksista ja osakemarkkinoiden rauhoittuneesta tilanteesta huolimatta öljyn kysyntä suhteessa öljyn tarjontaan on vähentynyt. Reaalitalouden kysynnän supistuminen näyttää tässä valossa olevan erittäin nopeaa. Myös öljyn spekulatiivinen kysyntä on vähentynyt huomattavasti, mistä kertoo muun muassa öljyn hintakehityksen erkaneminen Yhdysvaltain dollarin kurssikehityksestä.

On melko todennäköistä, että tammikuun aikana öljyn hinnan laskukehitys tulee taittumaan tarjontapuolen epävarmuustekijöistä ja suunnitelluista tuotannon vähennyksistä johtuen. Jos hinnat laskevat viimeaikaista vauhtia vielä tammikuussakin, alkaa maailmantalouden tilanne näyttää erittäin huolestuttavalta. Raaka-aineiden hintojen jatkuva ja erittäin nopea lasku on selkeä merkki reaalitalouden ja reaalituotannon totaalisesta jäätymisestä. Tuotannon supistukset ovat merkittävä osa stagnaatio-deflaatio-kierteen itseään vahvistavaa prosessia. Finanssikriisin taustalla vaikuttava yksityisen sektorin ylivelkaantuminen tekee tilanteesta entistä ongelmallisemman.

Seuraavat kuukaudet ovat erittäin mielenkiintoista aikaa ja niiden aikana tulemme saamaan lisää näkymiä siitä, kuinka syvään taantumaan tai lamaan maailmantalous on lopulta ajautumassa. Julkisen vallan toimet ympäri maailmaa ovat olleet toistaiseksi hapuilevia ja niillä onkin pystytty paikkaamaan vain kaikkein suurimpia halkeamia maailmantalouden ulkokuoressa. Taustalla muhivan keitoksen selvittämiseksi tarvittavat toimenpiteet ovat jääneet odottamaan toteuttajaansa. Poliittista johtajuutta ja rohkeutta riittävän suurten julkisen talouden panostusten toteuttamiseksi kaivataan tällä hetkellä ympäri maailmaa.

Jussi Ahokas