Archive for lokakuu 2008

Öljyn hinta finanssikriisin indikaattorina, osa 2

lokakuu 31, 2008

Globaali finanssikriisi on varttunut kuukauden verran edellisestä raakaöljyn hintakehitystä tarkastelleesta kirjoituksesta. Kuten tuossa kyseisessä kirjoituksessa arvioin, on öljyn hinta jatkanut edelleen alamäessä. Tällä hetkellä hinta lähentelee 65 dollaria barrelilta, mikä on selvästi alle puolet viime kesän huippuhinnoista. Seuraavassa kuviossa on esitetty raakaöljyn (West Texas Intermediate) keskimääräiset kuukausihinnat vuoden 2005 marraskuusta vuoden 2008 lokakuuhun:

Lokakuun keskihinnaksi muodostui 80,70 $/tynnyri, joka on yli 20 prosenttia syyskuun hintaa alhaisempi (syyskuun keskihinta oli 103,7 eikä 98,2 $/tynnyri, kuten edellisen kirjoituksen kuviossa virheellisesti väitettiin). Lokakuun hintataso vastaa jokseenkin viime vuoden syyskuun hintatasoa. Spekulatiivisen hintakuplan jälkeen on palattu keskipitkän aikavälin (10 vuotta) trendin mukaiselle hintatasolle.

Oletettavaa on, että raakaöljyn hinta tulee tästä eteenpäin laskemaan selvästi viimeisten vuosien pitkän noususuhdanteen määrittelemän trendin alapuolelle. Viimeisen kuukauden aikana finanssikriisin vaikutukset ovat alkaneet näkyä yhä voimakkaammin reaalitaloudessa. Yhdysvalloissa kotitalouksien kulutus on romahtanut, mikä vaikuttaa suuresti bensiinin ja sitä kautta raakaöljyn kysyntään. Myös Euroopassa kuluttajien luottamus talouteen on hiipumassa, mikä enteilee kulutuskysynnän laskua myös vanhalla mantereella.

Teollisuustuotannon ja kokonaistuotannon supistuminen vaikuttavat niin ikään raakaöljyn kysyntään negatiivisesti. Reaalitalouden ajautuminen taantumaan vähentää kaikkien raaka-aineiden kysyntää, kun teollisuuden tuotantomäärät laskevat. Taantuma vaikuttaa myös kuljetussektoriin, mikä näkyy suoraan polttoaineiden kysynnässä. Raakaöljyn kysynnän voidaan olettaa laskevan seuraavien kuukausien aikana useita kymmeniä prosentteja. Hinnan laskua tulee lähitulevaisuudessa jarruttamaan öljyntuottajien leikkaukset tuotantomäärissä. Tätä kautta öljyn liikatarjontaa pyritään hillitsemään.

Öljyn hintakehitys toimii edelleen erinomaisena finanssikriisin indikaattorina. Tällä hetkellä erittäin voimakas hintojen lasku kuvaa maailmantalouden ajautumista deflaatioon rahoitusmarkkinoiden ongelmien siirtyessä reaalitalouteen. Tämä antaa olettaa, että maailmantalouden taantumasta on tulossa syvä ja pitkäkestoinen. Kun hinnat kauttaaltaan laskevat, tulee velkojen lyhentäminen lainarahalla sijoittaneille yhä vaikeammaksi. Kun kriisin taustalla velloo yksityisen sektorin historiallisen korkea velkaantuminen, on deflaatio tässä tilanteessa pahinta myrkkyä. Rahotusmarkkinoiden ongelmat tulevat jatkumaan ja jopa pahenemaan reaalitalouden kompastellessa. Finanssitalouden ongelmat ja investointirahoituksen puute puolestaan hidastavat reaalitalouden toipumista. Maailmantalous on kulkemassa hyvää vauhtia kohti negatiivisen kehityksen noidankehää.

Jussi Ahokas

Mainokset

Kahdeksas pelaaja

lokakuu 27, 2008

Globaalisosialidemokraateilla on syytä tyytyväisyyteen: kunnallisvaaliprojektimme oli ehdokkaiden nuoruuteen ja resurssien vähyyteen nähden hyvin menestyksellinen. SDP:n laajemman helpotuksen eduskuntavaalien kaltaisen täydellisen katastrofin välttämisestä ei kuitenkaan pitäisi jättää varjoonsa sitä tosiseikkaa, että kunnallistason vaalitulos oli puolueelle huonoin 44 vuoteen. Martti Korhonen nosti vaali-iltana esiin vasemmiston kokonaiskannatuksen pitempiaikaisen laskevan trendin: näissä kunnallisvaaleissa se saavutti erään käännekohtansa, jota allekirjoittanut oli odottanutkin jo jonkin aikaa.

Elämme tällä viikolla erilaisessa suomalaisessa politiikassa kuin viime viikolla. Syy siihen on selvä: Suomessa on nyt kahdeksan merkittävää puoluetta. Perussuomalaisten kannatus on suurempi kuin RKP:lla ja kristillisdemokraateilla. Se ylittäisi muualla Euroopassa yleisen viiden prosentin äänikynnyksen. Yksittäisten kansanedustajien ja paikallisten agitaattorien sijasta Perussuomalaiset ovat nyt legitiimi valtakunnallinen verkosto, todellinen vaihtoehto, joka tavoittelee myös toimeenpanovaltaa.

Se, mihin tämä uusi voima poliittisella kartalla sijoittuu, jakaa tietysti mielipiteitä. Helsingin Sanomien Unto Hämäläisen mielipide – ”Jutta Urpilaisesta vasemmalle” – on sekin monitulkintainen. SDP:n suhteen Perussuomalaisiin ymmärtäminen vaatii itse sosialidemokratian monisyisempää ymmärrystä.

Kuten SDP:ssä vähänkään pitemmän aikaa toimineet tietävät, puolue on kolmipäinen khimaira. Oikeisto-, keskusta- ja vasemmistofraktio uskovat kaikki vetävänsä suunnilleen samaan suuntaan samalla, kun ne näykkivät toisiaan ja syyttelevät toisiaan kannatuksen vuotamisesta naapuripuolueille. Mutta jos tämä vaalitulos jotakin todistaa, niin sen, että veneen kaikki laidat vuotavat yhtä lailla: jokainen kilpailjapuolue on pystynyt lisäämään kannatustaan SDP:n kustannuksella.

SDP:n oikeistotendenssi pitää kohderyhmänään urbaania, keskiluokkaista toimihenkilöväestöä. Tätä kasvavaa osuutta palkansaajista yritetään viekoitella lupauksilla loivemmasta veroprogressiosta yhdistettynä tehostettuihin, tarpeen vaatiessa yksityistettyihin palveluihin. Oikeistofraktion ongelma on, että Kansallinen Kokoomus pystyy täyttämään sosiaalisen kysynnän tällaiselle puolueelle jokseenkin täysin. SDP:n tarjoama lisäporkkana, lupaus sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, ei toimihenkilöille tunnu konkreettiselta eikä yleensä oikeistotendenssin vaalilupauksissa konkretisoidukaan. Keskustasosialidemokraattinen tendenssi on vielä pahemmin hukassa: Sen unelmakampanjaan kiteytyvät yritykset sosialidemokraattisen imagon uudistamiseksi tuntuvat olevan suunnitellut vetoamaan sellaiseen äänestäjäkuntaan, jota kaikista todisteista päätellen ei ole olemassa lainkaan.

Vasemmistososialidemokratialla on raskas historiallinen painolasti. Sen tehtävänä tulisi olla emansipatorinen työväenluokan, sorretun proletariaatin, mobilisaatio: raskautettujen kansanjoukkojen kiihottaminen barrikadeille. Postmodernin suomalaisen vasemmiston kuva on kuitenkin kaikkea muuta kuin tätä. Sekä SDP:n vasemmistosiivellä että Vasemmistoliitossa on suuria vaikeuksia innostaa tätä oletettua tyytymättömien joukkoa marssimaan tai yleensä osallistumaan politiikkaan. Suuri osa vasemmiston kannatuksesta perustuu puhtaasti inertiaan: SDP:n ja SKDL:n entinen kannattajakunta äänestää elämänsä ehtoopuolella vanhan puolueidentiteettinsä perijöitä. Nuoret toimijat ovat molemmissa vasemmistopuolueissa järkyttävän usein näiden vanhojen kannattajien lapsia.

Paavo Arhinmäki on monessa suhteessa oikeassa puhuessaan betonilähiöissä itävästä tyytymättömyydestä nykyiseen yhteiskunnalliseen järjestykseen. Mutta edes Arhinmäki ei ole pystynyt kanavoimaan tätä tyytymättömyyttä poliittiseksi aktiivisuudeksi; hänen kannattajansa kyllä kampanjoivat näön vuoksi itäisessä Helsingissä, mutta hänen todellista kannatuspohjaansa ovat keskisen Helsingin puulähiöiden tiedostavat akateemiset kansalaiset. Tälle äänestäjäkunnalle vasemmistolaisuus on identiteettivalinta, ei sosioekonomisten olosuhteiden aikaansaama pakko. Se kannattajakunta, jota niin vasemmistoliittolaiset kuin vasemmistodemaritkin toivoisivat pystyvänsä mobilisoimaan, valuu vääjäämättä Perussuomalaisten laariin.

Siksi on historiallinen vääryys verrata Perussuomalaisia konservatiivis-kansalliseen fasistiseen liikehdintään tai edes eurooppalaiseen maahanmuuttajavastaiseen populistioikeistoon. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi Jussi Halla-Aho olisi ”monikultturismin ja holtittoman maahanmuuttopolitiikan vastustaja”. Perussuomalaisten kannatus vain ei perustu siihen. Timo Soinin pitkäaikainen tavoite on ollut tehdä Perussuomalaisista jotain aivan muuta: perustaa uusi populistinen, vasemmistolainen luokkapuolue, johon markkinaohjattua yhteiskunnallista konsensusta kohtaan tunnettu tyytymättömyys voi kanavoitua. Maahanmuuttajavastaisuus, aivan samoin kuin ”rötösherrat kiinni”-retoriikka, ovat vain tapoja mainostaa tätä ulkopuolisen asemaa ja murtaa uusliberaalin hegemonian sementoimia diskursiivisia tabuja.

Nyt Soini on lähempänä tätä tavoitetta kuin koskaan. Perinteisen vasemmiston syrjäyttäminen vaihtoehtoja tarjoavan, radikaalin uudistajan asemasta on aivan kirjaimellisesti ovella; sen korvaajaksi uhkaa muodostua tarkoitushakuinen populismi ilman todellista yhteiskunnallista analyysiä tai sosiaalista omaatuntoa. Tämän uhkan torjuminen tulee vaatimaan vasemmiston täyden huomion. Sen on tehtävä suurempia uhrauksia kuin kenties koskaan aikaisemmin historiassaan yrittäessään tarjota kansalaisille todellista vaihtoehtoa sortumatta silti tasa-arvon ja solidaarisuuden periaatteiden pettämiseen. Mutta sen on onnistuttava: muuten kaiken emansipatorisen politiikan ydin, muutoksen toivo itse, valuu populistiseen viemäriin.

Anssi Häkkinen

Kuntavaalien jälkeen

lokakuu 27, 2008

Sunnuntaisten kuntavaalien jälkeen ainakin yksi asia tuli selväksi. Lukuisia puhetilaisuuksia otsikoilla ”Mikä vasemmistoa vaivaa?”, ”Vasemmiston kriisi” tai ”Onko vasemmistolla tulevaisuutta?” tullaan järjestämään myös jatkossa.

GSD:n ehdokkaiden menestys vaaleissa oli hyvä. Helsingissä Elina Aaltio saavutti 499 ääntä ja varavaltuutetun paikan. Ensikertalaiselle tulos on jopa erinomainen, kun huomioon otetaan vielä SDP:n jyrkkä alamäki Helsingin vaalipiirissä. Espoossa Sonia Meltti ja Inari Juntumaa saavuttivat niin ikään kunnioitettavat äänimäärät (Sonia 128 ääntä ja Inari 65 ääntä), vaikka valtuustopaikat jäivätkin tällä kertaa hankkimatta.

Vääjäämättömästi lähestyvä maailmantalouden taantuma tulee vaikuttamaan oleellisesti siihen, millaisia päätöksiä Suomen kunnissa tullaan seuraavan neljän vuoden aikana tekemään. On harmillista, että kunnissa ja erityisesti suurissa kaupungeissa päätöksiä tehdään näinä vuosina oikeistolaisten voimien vetäminä. Suomalaisen oikeiston viime aikoina toistelemat talouspoliittiset näkemykset, kuten ”julkista taloutta tulee hoitaa niin kuin kotitaloutta” tai ”tulot ja menot on pidettävä tasapainossa” tulevat aiheuttamaan paljon ongelmia kansantaloudelle ja kansalaisille.

Hetkellä, jolloin kokonaiskysynnän riittämättömyys on tärkein taloudellista kehitystä hidastava tekijä, säästäminen ja menojen leikkaaminen on huonointa mahdollista talouspolitiikkaa. Syvän taantuman tai laman iskeytyessä Suomeen koko voimallaan on julkisen vallan pyrittävä voimakkaaseen talouden elvytykseen. Tämä on tarvittaessa rahoitettava lisäämällä julkista velkaa. Velanoton välttely ja julkisten menojen leikkaaminen on kuitenkin sitä talouspolitiikkaa, jota tulemme tulevaisuudessa näkemään. Tästä saamme kiittää niitä kaikkia tekijämiehiä ja -naisia, joilla toivoa riittää huomattavasti enemmän kuin kykyä taloudelliseen analyysiin ja kriittiseen yhteiskunnalliseen toimintaan.

GSD:n ehdokkaat kuntavaaleissa

lokakuu 16, 2008

GSD-aktiiveja on ehdolla 26.10. pidettävissä kunnallisvaaleissa sekä Helsingissä että Espoossa. Ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona 15.10. ja jatkuu tiistaihin 21.10. saakka. Seuraavassa lyhyet esittelyt ehdokkaistamme.

Helsinki

Elina Aaltio

Elina Aaltio on 28-vuotias valtiotieteiden maisteri Helsingin Kalliosta. Elina on lähtenyt kunnallisvaaliehdokkaaksi voidakseen vaikuttaa siihen, miten kuntalaisten hyvinvoinnista pidetään huolta. Uusliberalistisen ”hyvinvointipolitiikan” aika Helsingissä on ohi. Säästämällä jatkuvasti pahan päivän varalle tehdään nykyhetkestä se paha päivä. Tehostaminen ja yksityistäminen tarkoittavat yhä useammin huonompia palveluita ja ihmisten lisääntyvää pahoinvointia. Elina näkee ideologisesti värittyneen puheen läpi ja tiedostaa ne rakenteet, jotka ovat johtaneet hyvinvointivaltion alasajoon ja jotka johtavat tulevaisuudessa pahoinvoinnin lisääntymiseen entisestään. Jos haluat asua tasa-arvoisessa ja oikeudenmukaisessa Helsingissä, ehdokkaasi kunnallisvaaleissa on Elina Aaltio, numero 750.

Espoo

Inari Juntumaa

Inari Juntumaa on 28-vuotias valtiotieteiden maisteri Espoosta. Inari on kunnallisvaaleissa demokratian asialla. Ilman vahvaa paikallisdemokratiaa ja ihmisten mahdollisuutta osallistua heidän jokapäiväiseen elämäänsä vaikuttavaan päätöksentekoon, ihmisten luottamus yhteiskuntaa kohtaan heikkenee. Myöskään hyvinvointivaltiota ei voida säilyttää ilman ihmisten luottamusta. Poliittisen alan tietoisen supistamisen ja markkinaehtoisen kehityksen ihannoinnin on loputtava. Espoon menestyminen EVA:n tutkimusten markkinaystävällisyysvertailuissa ei tee Espoosta parempaa paikkaa espoolaisille. Ihmisiä kuunteleva ja ihmisistä välittävä Espoo rakentuu toisenlaisten arvojen varaan. Jos haluat tulevaisuudessa asua demokraattisessa ja oikeudenmukaisessa Espoossa, anna äänesi Inarille, numero 539.

Sonia Meltti

Sonia Meltti on 26-vuotias oikeustieteen ja valtiotieteiden ylioppilas Espoosta. Sonia on ehdolla kunnallisvaaleissa, koska hän uskoo parempaan Espooseen. Espoolla on todellakin varaa parempaan. Epäonnistuneiden yksityistämis- ja ulkoistamisoperaatioiden on loputtava. Julkisten palveluiden leimaaminen yksiselitteisesti toimimattomiksi osoittaa suurta epärehellisyyttä. Julkiset palvelut ovat suoraan demokraattisen puutunnan piirissä ja veronmaksajat ovat suorassa omistussuhteessa palveluihin. Epäkohtiin puuttuminen ja ongelmiin tarttuminen on huomattavasti helpompaa julkisten palveluiden kohdalla verrattuna pääoman ehdoilla toimiviin yksityisiin palveluihin. Jos sinä haluat paremman Espoon, ehdokkaasi on Sonia Meltti, numero 574.


Suomi reagoi

lokakuu 13, 2008

Myös Suomessa valtiovarainministeriö ilmoitti kansallisesta pankkipaketista maanantai-iltapäivänä. Suomessa paketti otetaan käyttöön tarvittaessa. Toistaiseksi kansallinen pankkisektori ei ole julkisen rahoituksen tarpeessa. Kuten muuallakin Euroopassa, myös Suomessa paketin tarkoitus on vähentää rahoitusmarkkinoiden epävarmuutta ja ”turhaa” pelkoa.

Tarkkoja laskelmia Suomen pankkipaketin suuruusluokasta ei vielä tässä vaiheessa esitetty, mutta GSD:n arvioiden mukaan paketin koko on 20-30 miljardia euroa. Tämä on jotakuinkin puolet tämänhetkisestä valtionvelasta sekä valtion ensi vuoden budjetista. Rahoitusmarkkinoiden pelastamisella on näin ollen kohtalaisen kova hintalappu.

Rahoitussektorin turvaamisen lisäksi julkisen vallan olisi panostettava huomattavia resursseja julkisiin investointeihin, tulonsiirtoihin sekä julkiseen työllistämiseen. Vain tätä kautta kaikki kansalaiset voivat osallistua rahoitusmarkkinoiden kriisistä syntyvän laskun maksamiseen. Nykyisessä tilanteessa kannattaa muistaa John Maynard Keynesin järkevät sanat: ”Katso työttömyyden perään, niin budjetti huolehtii itse itsestään.”

Jussi Ahokas

Eurooppa reagoi

lokakuu 13, 2008

Viikonlopun aikana Euroopan maat runnasivat kasaan rahoitusmarkkinoiden pelastuspaketin, johon on tällä hetkellä ladattu paljon odotuksia. Pääviestinä oli, ettei suuria pankkeja ja rahoituslaitoksia päästetä Euroopassa kaatumaan. Ongelmapankeille on luvattu ohjata julkista pääomaa niin paljon kuin niiden selviäminen edellyttää. Samalla julkinen valta ottaa omistukseen heikoimmassa tilassa olevat pankit. Elvytys tullaan suorittamaan maakohtaisesti, eikä Ranskan alunperin kaavailemaa yhteisrahastoa perusteta.

Seuraavat päivät näyttävät, mihin suuntaan kriisi Euroopassa lähtee kehittymään. Positiivisista vireistä huolimatta mustat pilvet varjostavat edelleen Euroopan ja koko maailman rahoitusmarkkinoita. Kriisin taustalla oleva velkaongelma ei tule ratkeamaan pankkien pelastamisenkaan jälkeen. Hintojen putoaminen on tällä hetkellä eniten kriisiä vahvistava tekijä ja tämän kehityksen katkaisemiseksi pankkipakettikin on ensisijaisesti suunnattu. Tappiokierre pörsseissä ja muualla kuitenkin jatkuu, mikä ajaa yhä useammat velkarahalla sijoittaneet tahot pakkomyynteihin. Tämä entisestään syventää deflaatiokierrettä, joka määrittelee suoraan kriisin kestoa. Jos maailmantalouden kehityksen suunta halutaan muuttaa, on löydettävä ratkaisu deflaatiokierteen katkaisuun. Valitettavasti inflatoriset rakenteet ovat tällä hetkellä vähissä maailmantaloudessa.

Jussi Ahokas

Kansalliset ammattijärjestöt eivät näe globaalien rakenteiden taa

lokakuu 6, 2008

Suomalainen ammattiyhdistysliike on ajautunut kriisiin. Tämän kriisin puki sanoiksi SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen esittäessään näkemyksiään (HS 22.9.) työmarkkinoiden tulevaisuuden kehityksestä sekä ammattijärjestöjen suhtautumisesta tähän kehitykseen. Julkisessa keskustelussa tartuttiin kärkkäästi Ihalaisen kaavailemaan tulevaisuussopimukseen, jota pidettiin haikailuna menneisyyteen. Se, millä tavalla palkkaneuvotteluja käydään, on kuitenkin vain tekninen kysymys ja sinällään vähäpätöinen. Palkansaajien kannalta merkityksellisin esitys liittyi ammattiliittojen tulevaisuuden strategiaan, jonka Ihalainen niin ikään toi kirjoituksessaan julki.

Ihalaisen mukaan nimellispalkkojen korotukset on pidettävä tulevaisuudessakin matalina. Ajatusketju kulkee seuraavasti. Yleisen palkkatason määrittävät nykyisin maailmanmarkkinoiden asettamat reunaehdot. Jotta Suomessa toimivien yritysten kilpailukyky säilyy, on palkansaajien vaadittava vähemmän. Vain tällä tavalla työpaikat ovat edes jollain tavalla turvassa. Palkankorotusten sijaan kotitalouksien ostovoimasta voidaan huolehtia kokonaisratkaisuissa sovittavilla veronalennuksilla, jolloin valtiokin osallistuu yhteisiin globalisaatiotalkoisiin.

Tämänkaltaista sisäisen devalvaation työmarkkinapolitiikkaa on harjoitettu Suomessa pian kahdenkymmenen vuoden ajan. Tänä aikana pääoman osuus arvonlisäyksestä on kasvanut lähes 20 prosenttiyksikköä. SAK:nkin ihannoima nollakorotuslinja on muuttanut funktionaalista tulonjakoa radikaalisti. Samalla julkisen talouden resurssit ovat kasvaneet aikaisempaa hitaammin muun muassa suurten tuloveronalennusten vuoksi. Palkansaajille kehitys välittyy sekä pienempien palkkojen että vähäisempien julkisten palveluiden ja tulonsiirtojen muodossa. Matalista palkankorotuksista ja muista ammattiliittojen siunaamista joustoista huolimatta massairtisanomisia on tapahtunut tasaisin väliajoin. Ammattijärjestöjen strategia on osoittautunut täysin epäonnistuneeksi.

Kansallisten ammattijärjestöjen suurin ongelma on niiden kyvyttömyys nähdä globaalien rakenteiden taakse. Tätä kyvyttömyyttä kuvaa erinomaisesti näkemys, jonka mukaan globaalin talouden asettamille reunaehdoille ei voida tehdä mitään. Tällä hetkellä kansallista työmarkkinapolitiikkaa määrittävät ensisijaisesti vapaat pääomanliikkeet, spekulaatio ja rahoitusmarkkinoiden ylilikviditeetti. Vaikka pelko pääomapaosta on ay-liikkeen piirissä todella suuri, esityksiä globaalien pääomamarkkinoiden sääntelyn toteuttamiseksi ei ole kuultu. Sen sijaan kerta toisensa jälkeen tarraudutaan maltillisiin palkkavaatimuksiin ja annetaan pääomalle kaikki valta taloudellisen sekä yhteiskunnallisen kehityksen määrittelyyn.

Ay-liikkeen on ymmärrettävä, että kansallisten ratkaisujen aika on ohi. Pääomaa vastaan voidaan kamppailla vain globaalilla tasolla. Kansainvälisen ay-liikkeen on otettava agendalleen pääomamarkkinoiden sääntely, jolla spekulatiiviset pääomanliikkeet ja rahoitusmarkkinoiden ylilikviditeetti saadaan kitkettyä. Suomalaisen ay-liikkeen tulee toimia eturintamassa näiden reformien ajamisessa. Vain tällä tavalla se voi lunastaa takaisin työntekijöiden luottamuksen, joka massairtisanomisten ja matalien palkankorotusten jälkeen on koetuksella. Jos ay-liike pitäytyy kansallisissa ratkaisuissa ja nykyisissä tavoitteissaan, on se tehnyt itsestään tarpeettoman lopullisesti.

Jussi Ahokas
Helsinki

Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 6.10.2008.