Luova tuho

Vai onko kyseessä sittenkin schumpeteriläinen luova tuho?

”Vaikealta se tuntuu, kun on paperia tehnyt 33 vuotta”

Niinpä.

Advertisement

Miksi metsäteollisuus loppuu Suomesta?

UPM:n ja Stora Enson viimeisimmät irtisanomiset ovat jälleen kerran osoittaneet globaalin finanssikapitalismin tuhovoimaisuuden. Kansantaloudet, pienemmät aluetaloudet ja kotitaloudet ovat täydellisesti globaalien rahoitusmarkkinoiden armoilla. Kaikenlainen tuotannollinen toiminta korkean palkkatason maissa on muodostunut viime vuosikymmenten aikana rasitteeksi poikkikansalliselle sijoittajaluokalle, jonka pillin tahdissa yritykset tätä nykyä tanssivat. Jos yrityksillä ei ole tarjota 20 prosentin tuottolupauksia sijoitetulle pääomalle, rahoitusta on turha odottaa.

Vapaiden pääomanliikkeiden ja uusien innovatiivisten rahoitusinstrumenttien aikakaudella pääoman tuotto-odotukset ovat nousseet huimasti. Kun aikaisemmin reaalitaloudessa toimivalle yritykselle 5-10 prosentin tuotto oli erinomainen ja tulevaisuuden investoinnit turvaava taso, luokiteltaisiin samainen yritys tai tuotantoyksikkö tänä päivänä heikosti menestyväksi. Tähän kategoriaan ovat erityisesti maailmantalouden jäähtymisen jälkeen siirtyneet lähes kaikki Suomen metsäteollisuuden yksiköt. On alkanut pudotusleikki, jossa ei tällä kertaa ole yhtään voittajaa.

Kun aletaan etsiä vastausta kysymykseen, mikä pelastaisi suomalaisen metsäteollisuuden tai ylipäätään suomalaisen teollisuuden, vaihtelevat vastaukset laajasti. Metsäteollisuuden ahdingosta on tällä kertaa syytetty puun saatavuudesta seuranneita ongelmia. Raaka-aineiden hinnannousu kasvattaa tuotantohintoja ja pienentää katteita, mutta näilläkin muutoksilla lähes kaikki yksiköt pysyisivät tuottavina, jos globaalissa kysynnässä ei tapahtuisi suuria muutoksia. Ilman globaalia kysynnänsäätelyä muutoksia tapahtuu välttämättä. Käynnistynyt globaali matalasuhdanne leikkaa kysyntää, mikä johtaa tilanteeseen, jossa riittävien tuottojen puristaminen yhdestäkään yksiköstä on vaikeaa tai mahdotonta.

Koska vapaiden pääomanliikkeiden aikakaudella tuottojen pieneneminen johtaa välittömästi yhtiöiden arvonalentumiseen ja rahoituspohjan kaventumiseen, on yhtiöiden näytettävä tasaisin väliajoin markkinoille, ettei ole mitään syytä pelätä yhtiön saamattomuutta ja tuottojen putoamista. Vain tällä tavalla yhtiöt voivat pitää huolen pitkän aikavälin rahoituksestaan, joka on niille ylivoimaisesti tärkein yksittäinen tavoite. Kun sijoittajat toimivat lyhyellä tähtäimellä ja yritykset pitkällä tähtäimellä, tarvitaan mekanismia, joka yhdistää eri kapitalistiluokkien tavoitteet. Tämän mekanismin aiheuttamat seuraukset kantaa työläisten luokka.

Metsäteollisuus ja sen työpaikat voivat pelastua vain pääomamarkkinoiden uudelleenjärjestelyllä. Poistamalla markkinoiden ylilikvidisyys ja spekulaation mahdollistavat elementit, palataan rahoitusmarkkinoilla tilanteeseen, jossa tuotto-odotukset suuntautuvat pitkälle aikavälille. Tällä tavalla ne ovat tasapainossa yritysten tavoitteiden kanssa ja pääomanliikkeitä säätelisi pelkästään reaalituotannon kilpailukyky maailmanmarkkinoilla. Tällaisessa tilanteessa suomalainen metsäteollisuus olisi edelleen markkinajohtaja pitkien perinteiden, korkean teknologisen tason, raaka-aineiden saatavuuden ja ennen kaikkea osaavan työvoiman ansiosta. Globaalin finanssikapitalismin aikakaudella edelliset seikat ovat kirjattuna alaviitteeseen tuotto-odotusten tuomitessa suomalaisen metsäteollisuuden tuhoon.

Pääoman vallalle on tehtävä jotain. Rahoitusmarkkinoiden tämänhetkinen kriisi tarjoaa reformeille oivallisen mahdollisuuden. Voiko sosialidemokraattinen liike olla käyttämättä hyväkseen tätä mahdollisuutta?

Jussi Ahokas