Eurooppalaiset sosialidemokraatit vaativat rahoitusmarkkinoiden uudelleenjärjestelyä

Rahoitusmarkkinakriisin vaikutukset ulottuvat yhä syvemmälle reaalitalouteen ja alkavat näkyä voimakkaammin globaalin kansalaisyhteiskunnan eri tasoilla. Tästä selkeänä merkkinä on se, että myös poliittiset puolueet ovat alkaneet ymmärtää rahoitusmarkkinoiden luomat ongelmat ja alkaneet etsiä niihin ratkaisuja.

Euroopan sosialidemokraattinen puolue (PES) on tarttunut erittäin aktiivisesti rahoitusmarkkinoiden ongelmiin ja vaatinut muutoksia rahoitusmarkkinoiden rakenteisiin. Ennen kaikkea vaatimuslistalla on ollut markkinoiden sääntelyn lisääminen ja rahoitusmarkkinoiden ”harmaan alueen” näkyväksi tekeminen. Rahoitusmarkkinoiden ongelmat ovat PES:n mukaan syntyneet pääasiassa vapaasti toimineiden rahoitusinstituutioiden ylilyöntien seurauksena, mikä on johtanut muun muassa velan määrän räjähdysmäiseen kasvuun maailmassa. Kun rahoitusmarkkinoiden riskejä on tietoisesti pyritty peittelemään, on markkinaeuforialle tarjottu täydelliset kehittymisolosuhteet. Kun maksun aika on viimein koittanut, on paljastunut myös karu todellisuus ja riskien todellinen taso. Vapaat rahoitusmarkkinat ovat aiheuttaneet globaaliin talouteen ennennäkemättömän syvän kriisin, josta selviämiseksi ovat hyvät neuvot kalliita.

PES on lähestynyt EU:n puheenjohtajamaita kirjeellä, jossa rahoitusmarkkinoille vaaditaan pikaista reformia. Kirjeen sanomana on vaatimus hallintasuhteen kääntämisestä. Kun viimeiset 20 vuotta rahoitusmarkkinat ovat hallinneet kansalaisten elämää, tulee nyt kansalaisten hallita rahoitusmarkkinoita. Suomalaisista poliitikoista kirjeen ovat allekirjoittaneet Paavo Lipponen, Eero Heinäluoma ja Anneli Jäätteenmäki.

PES:n proaktiivisuus ei rajoitu tähän. Puolue on käynnistänyt globaalin keskusteluryhmän, johon on kutsuttu Euroopan sosialidemokraattisten puolueiden edustajien lisäksi myös rahoitusmarkkinoiden asiantuntijoita. Tämän ryhmän tavoitteena on asettaa suuntaviivoja rahoitusmarkkinoiden reformeille. Suomalaista sosialidemokratiaa ryhmässä edustaa kansanedustaja Johannes Koskinen. On mielenkiintoista nähdä, millaisiin ehdotuksiin keskustelu lopulta johtaa.

PES:n aktiivisuus ja edistyksellisyys on erittäin positiivinen asia. Kuitenkin on esitettävä kysymys, miksi vasta nyt. Jotta tämänhetkinen kriisi olisi voitu välttää, olisi reformien pitänyt tapahtua ainakin kymmenen vuotta aikaisemmin. Tuolloin ilmapiiri oli otollinen Aasian talouskriisin jälkimainingeissa, mutta lopulta mitään rahoitusmarkkinoiden sääntelyyn johtavia toimenpiteitä ei saatu ajettua eteenpäin. Ilmeisesti shokin täytyy olla paljon suurempi ja kohdistua erityisesti länsimaihin, ennen kuin ”globaali yhteiskunta” edes havaitsee mitään ongelmia. Kyllähän Siperia opettaa, mutta eikö asioihin todellakaan voitu puuttua jo silloin, kun kriisi oli vielä vältettävissä. Ihmiskunta ei näytä oppivan aikaisemmista virheistään.

Kaikesta huolimatta on tärkeää, että rahoitusmarkkinoiden tulevaisuudesta käydään keskustelua. Ilahduttavaa on nähdä, että tätä keskustelua johtaa Euroopan sosialidemokraattinen puolue. Jos ja toivottavasti kun nykyisestä kriisistä selvitään, on sosialidemokraattien esitettävä omat poliittiset vaatimuksensa globaalin talouden demokratisoimiseksi. Rahoitusmarkkinoiden uudelleenjärjestely on tällä saralla tärkein yksittäinen tavoite.

Jussi Ahokas

Advertisement

Avainsanat: , , , ,

4 vastausta to “Eurooppalaiset sosialidemokraatit vaativat rahoitusmarkkinoiden uudelleenjärjestelyä”

  1. AnttiA Says:

    Kieltämättä asiallinen avaus PES:iltä tämä globaalin finanssimarkkinareformin edistäminen.

    Seuraavana edistyksellinen tavoite PES:ille olisi tax on international financial transactions, jota Itävallan liittokansleri Alfred Gusenbauer kannatti viikonlopun PES Activists -tapahtumassa Wienissä. Miten pitkälle tämä vastaa valuutanvaihtoveroa? Neuvokaa tietämätöntä…

    Myös tällainen avauksen löysin Ranskan Parti Socialisten euroaktiiveilta:
    http://manifesto2009.pes.org/en/new-social-europe/post/229

    Kirjoitan myöhemmin lisää PES:in euroaktivistien tapaamisesta Wienissä.

  2. Joonas R. Says:

    On tosiaan jännä juttu, miten aiemmin tiukempaa rahoitusmarkkinoiden regulaatiota vaatineet on valtavirtapiireissä leimattu ties miksi talouspopulisteiksi ja haihattelijoiksi. Kunnioitusta ovat sen sijaan useimmiten saaneet milloin mitäkin ”vaikeita ratkaisuja” esittävät hekilöt. Näihin vaikeisiin ratkaisuihin on kuulunut lähinnä regulaation ja sosiaaliturvajärjestelmien purkaminen. Vasta nyt, kun rahoitusmarkkinoista alkunsa saaneet ongelmat alkavat räjähtää käsiin, aletaan laajemmin ymmärtämään, että ne vaikeat ratkaisut olisi pitänyt tehdä aivan toisissa asioissa.

    Hienoa, että sosialidemokraattisen liikkeen aloitekyky herää edes nyt. Toivottavasti se myös jatkuu ja vahvistuu.

  3. Jussi Says:

    Aikaisempi kielteinen suhtautuminen rahoitusmarkkinoiden regulaatioon poliittisten puolueiden osalta on ehkä tyyppiesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun politiikkaa ”tehdään ajassa”. Kun ongelmia ei vielä ollut näköpiirissä ja rahoitusmarkkinoiden vapaa ekspansio näytti tuottavan pelkästään positiivisia tuloksia, ei puolueilla riittänyt halua nähdä todellista kehitystä kiiltävän ulkokuoren takana. Markkinaeuforiasta seurasi myös poliittinen euforia, jossa lähes kaikki Euroopan puolueet välttelivät leimautumista konservatiivisiksi tai jopa taantumuksellisiksi poliittisiksi tahoiksi olemalla kannattamatta (tai jopa vastustamalla) rahoitusmarkkinoiden regulaatiota tai ylipäätään julkisen vallan roolin vahvistamista talouden ohjaamisessa.

    Nyt kun ongelmat ovat kaikkien nähtävillä, myös politiikan ”aika” on muuttunut ja aikaisemmin regulaation tarpeellisuuden kieltäneet tai sitä vähätelleet ovat eturintamassa vaatimassa reformeja rahoitusmarkkinoille. Vasta nyt, kun monilta osin ollaan jo auttamattomasti myöhässä. Joidenkin mielestä nämä vaatimukset saattavat kuulostaa tekopyhiltä.

    Jotta puolueilla olisi merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen määrittäjinä, on yleisen politiikkakäsityksen muututtava. Toisin sanoen politiikkaa ei koskaan pidä ”tehdä ajassa”, vaan politiikan itse pitää ”määritellä ja luoda aika”. Jotta puolueet pystyisivät tähän, niiden on kyettävä moniulotteiseen talouden sekä yhteiskunnan analyysiin ja ymmärettävä ne rakenteet, jotka globaalin yhteiskunnan kehitystä määrittävät. Näihin rakenteisiin vaikuttamalla politiikalla ryhdytään määrittelemään sitä ”aikaa”, joka aikaisemmin otettiin annettuna. Tällöin voidaan ehkä jopa puhua todellisesta politiikasta.

    Näillä perusteilla jaan Joonaksen kanssa toiveen sosialidemokraattisen liikkeen aloitekyvyn jatkuvasta vahvistumisesta tulevaisuudessa.

  4. AnttiA Says:

    ”Nyt kun ongelmat ovat kaikkien nähtävillä, myös politiikan “aika” on muuttunut ja aikaisemmin regulaation tarpeellisuuden kieltäneet tai sitä vähätelleet ovat eturintamassa vaatimassa reformeja rahoitusmarkkinoille.”

    Tai toisaalta valtion sekaantumista kiivaasti vastustaneet tahot vaativat nyt valtiolta pelastustoimia. Rahoituskriisin jälkimainingeissa Deutsche Bankin pomo Josef Ackermann pyysi Saksan valtiolta suoraa taloudellista apua rahoituskriisin selvittämiseen. Kun finanssimarkkinat eivät toimineet, niin valtiota tarvittiinkin yht`äkkiä pelastamaan pankit. Riskit sen sijaan halutaan ulkoistaa kansalaisille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: