Puolueet ideologisen kamppailun välineiksi

Poliittisessa puolueessa toimiminen on itsensä kiusaamisen muodoista yksi parhaimmista. Erityisesti tämä on totta silloin, jos on erehtynyt kuvittelemaan, että puolue voisi toimia työkaluna yhteiskunnallisen muutoksen saavuttamisessa. Epäilemättä tämänkaltaiset virhearvioinnit ovat suurimmillaan tilanteessa, jossa demokraattisen sosialismin maailmaa pyritään rakentamaan Suomen sosialidemokraattisen puolueen kautta.

Länsimaisten puolueiden kriisi ilmentyy sosialidemokraattisissa puolueissa erittäin voimakkaana. Alkuperäisestä ideologiasta on jäljellä vain rippeitä ja puolueissa politiikka ymmärretään tätä nykyä erittäin pragmaattisesti. Tällä tavalla liberalismin perinteestä juontuvat hegemoniset ideologiat ovat vallanneet sosialidemokraattisen politiikan, jonka käytännön tavoitteet eivät enää juurikaan eroa oikeistopuolueiden vastaavista.

Näyttää siltä, että politiikka puolueissa ymmärretään todellakin yhteisten asioiden hoitamisena. Puolueiden tehtävänä on tuoda yhteiseen konsensukseen oma hienosäätönsä esimerkiksi valitsemalla, mille eturyhmälle seuraavien vaalien alla luvataan kaikkea maan ja taivaan väliltä (SDP:n kunnallisvaalimainosehdotusten perusteella seuraavaksi luvataan lapsiperheille sekä eläkeläisille). Jos äänestäjät ostavat lupaukset, päästään omaa hienosäätöä toteuttamaan hallituksissa, osavaltioiden edustajistoissa tai paikallisissa valtuustoissa. Luonnollisesti mitään todellista muutosta yhteiskunnalliseen todellisuuteen ei tulla saavuttamaan, mikä ei toki ollut alunperin tarkoituksenakaan.

Sopiikin kysyä, miksi kukaan tällaisessa tilanteessa haluaisi toimia puolueessa. Rakentaakseen itselleen poliittisen identiteetin? Hankkiakseen itselleen työn tai parhaassa tapauksessa uran? Hallinnoidakseen? Löytääkseen kavereita ja pitääkseen hauskaa? Ehkäpä jotain näistä, mutta ei ainakaan siksi, että uskoisi puolueen kautta pystyvänsä edistämään yhteiskunnallista muutosta. Jotta se olisi mahdollista, täytyy puolueiden muuttua radikaalisti.

Puolueiden muutos voidaan nähdä kolmivaiheisena:

  1. Irrottautuakseen vallitsevista ideologisista rakenteista puolueiden on harjoitettava jatkuvaa ideologista analyysia. Puolue voi olla yhteiskunnallinen voima vain silloin, kun sen käytännön toiminta perustuu moniulotteiselle teoreettiselle työlle. Filosofisen analyysin lisäksi tarvitaan analyysia yhteiskunnassa vallitsevista valtarakenteista. Valtarakenteet tulee tunnistaa ja niiden yhteys ideologisiin rakenteisiin havaita. Vain tätä kautta puolue voi käydä kamppailuun sortavien valtarakenteiden kumoamiseksi.
  2. On selvää, että joukkopuolueen sisällä syntyy hyvin erilaisia analyyseja, joiden yhteensovittaminen ei ole mahdollista. Siksi kaikki analyysit ja niistä johdetut ideologiset sekä käytännön toimintaa määrittävät johdopäätökset tulee asettaa avoimen keskusteluprosessin alaisuuteen. Tämä deliberatiivinen tai kommunikatiivinen prosessi edustaa todellista demokratiaa, jossa kaikki argumentit punnitaan keskenään ja jossa lopulta paras argumentti voittaa. Avoin puolue ei tarkoita sitä, että kaikki saavat sanoa mielipiteensä, vaan sitä, että mielipiteet asetetaan toisiaan vasten arvioitaviksi. Tämän prosessin lopputuloksena syntyy demokraattisesti muodostettu linja, jossa kaikki mielipiteet on huomioitu ja tulos vastaa kollektiivista parasta.
  3. Linjan muodostamisen jälkeen puolueen tehtävänä on välittää jäseniensä poliittinen tahto yhteiskuntaan. Noustakseen todelliseksi yhteiskunnalliseksi muutosvoimaksi puolueen on pystyttävä johtamaan yhteiskunnallista keskustelua tekemättä helppoja kompromisseja kilpailevien ideologisten näkemysten kanssa. Kuten puolueen sisällä, myös yhteiskunnassa demokratia toteutuu parhaalla tavalla avoimessa keskusteluprosessissa. Tämän rinnalla tapahtuviin parlamentaarisiin kamppailuihin on käytävä avoimin ja selkeästi perustelluin ohjelmin, jotka välittävät kansalaisille kaiken tiedon siitä muutoksesta, jota puolue yhteiskunnassa tavoittelee.

Puolueen kehittyessä myös politiikka muuttaa muotoaan. Yhteisten asioiden hoitamisen sijasta politiikka on jälleen ideologista valtakamppailua, jonka tavoitteena on muuttaa yhteiskuntaa. Toisenlaista maailmaa tavoittelevien aktivistien tulee nähdä puolueet välineenä tavoitteidensa toteuttamiseen, vaikka tällä hetkellä tilanne näyttääkin monilta osin toivottomalta. Puolueet tarvitsevat sisäisiä reformeja, joiden toteutuminen ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Haastamalla kilpailevat ideologiat, osoittamalla sortavien valtarakenteiden olemassaolo, ja vaatimalla puolueilta avointa demokraattista keskusteluun nojautuvaa linjanmuodostusta puolueiden muuttaminen on kaikesta huolimatta mahdollista.

Jussi Ahokas

Mainokset

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: