Kapitalismi ja antikapitalistinen SDP

Tämä kirjoitus aloittaa sarjan, jossa pyritään, kuten on toivottu, avaamaan poliittisessa ohjelmassamme sekä GSD:n toiminnassa käytettyjä käsitteitä laajemmalle yleisölle. Samalla allekirjoittaneella on tietysti hyvä tilaisuus käsitellä ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä. Ja mistä olisikaan parempi aloittaa kuin tuosta kaikkien suosimasta leimakirveestä ja yhdestä suomalaisen poliittisen keskustelun tulenaroimmista termeistä, kapitalismista.

Kapitalismipuhe

Kommentoin tässä osittain Pertti Rauhion, Tero Hirvilammin, Raimo Luoman ja Jari Luodon Suomen Kuvalehdessä julkaisemaa kolumnia, jonka perimmäinen tarkoitus on minulle vielä hämärän peitossa, mutta joka sisälsi mm. virkkeen ”Antikapitalististen ääriliikkeiden suosimaa uusliberaali-leimaa käytetään helposti kenestä tahansa markkinatalouden hyväksyvästä henkilöstä.” Tämä kiinnitti huomioni, koska olin aina kuvitellut, että kuulun yhdessä Rauhion, Hirvilammin, Luoman ja Luodon kanssa nimenomaan antikapitalistiseen, sosialistiseen liikkeeseen.

Hyväksyn toki sen analyysin, että ”uusliberalismi”-termin käyttäminen leimakirveenä ei aina ole korrektia, sillä minustakin siinä on kyse tarkasti määriteltävissä olevasta yhteiskuntatieteellisestä ja historiallisesta käsitteestä – eri asia on sitten se, että kolumnin seuraavissa kappaleissa oleva sisältö kuuluu juuri uusliberaalin historiallisen blokin diskursiivisiin välineisiin. Antikapitalismia pyrittiin kuitenkin kolumnissa käyttämään myös leimakirveen tavoin, kritisoimaan markkinatalouteen ja ns. realistiseen talouspolitiikkaan vastahankaisesti suhtautuvia tahoja – vaikka myös kapitalismilla, ja siten sen vastustamisella, on aivan yhtä tarkka poliittinen määritelmä. Kapitalismi ei nimittäin tarkoita ideologiaa tai poliittista suuntausta, jolla olisi olemassa vastustajia – se viittaa tuotannon muotoon, ja antikapitalistit ovat niitä, jotka kannattavat tuon tuotantomuodon kaikenkattavuuden rajoittamista yhteiskunnallisin keinoin.

Kapitalismi samaistetaan sitä ihannoivissa puheenvuoroissa usein länsimaiseen demokratiaan ja markkinatalouteen yleensä, mutta tämä on retorista harhaanjohtamista. Kapitalismin arkikielestä määritellyksi käsitteeksi kohottaneet saksalaiset, sosialistinen Karl Marx ja porvarillinen Max Weber, ovat yhtä mieltä sen tärkeimmistä tunnusmerkeistä, ennen kaikkea vapaasta ja avoimesta pääomamarkkinasta, joka sallii varallisuuden ja materiaalisen hyötyjen kasautumisen valtion valvomien omistussuhteitten kautta. Kapitalistinen tuotanto on siis tuotantoa, joka nimensä mukaisesti mahdollistaa ja rohkaisee pääoman kasautumista pääomaa jo omistavalle toimijalle, kapitalistille. Tämä kasautumisen laki, ei siis vapaat markkinat sinänsä, on se kapitalismi, jota työväenliikkeen historiallinen korpus kritisoi (ja joskus demonisoi) ja jota kapitalismia kiittävät toimijat eivät juuri koskaan eksplisiittisesti halua muistaa, vaikka implisiittisesti juuri heidän toiveensa hyötyä pääomien kasautumisesta on kapitalismin ylistyksen syynä.

Kuinka rikkoa koneita

Antikapitalistinen liikehdintä on viimeisen vuosisadan ajan ollut jatkuvasti läsnä maailmanpolitiikassa, ja määritelmällisesti paljon laajemmassa mielessä kuin ”Anti-Capitalist”-t-paitoja painattavat trotskilaiset suostuvat uskomaan. Yhdysvalloissa vuosien 1905 ja 1935 välillä toimeenpannut antitrust-lait ja yritystoiminnan ja pääomaliikkeiden sääntelytoimenpiteet edustavat yhtä historian suurimmista antikapitalistisista projekteista, joka tapahtui leimallisesti liberaalin poliittisen projektin piirissä. Bretton Woods -järjestelmä pyrki rajoittamaan pääomainvestointien vapaata liikkumista valtiosta ja valuutasta toiseen ja oli vikoineenkin siten antikapitalistinen. Viime aikoina on pääomalle luonteenomaista kasautumista pyritty rajoittamaan mm. globaalisti rajoittamalla ruoalla käytävää johdannaiskauppaa ja keinottelua ja kansallisesti rajoittamalla pääoman oikeutta ostaa itselleen poliittisia palveluksia – siis puolueille tehtävien rahalahjoitusten määrää. Tällä kapealla määritelmällä Matti Vanhanen on siis merkittävä suomalainen antikapitalisti, vaikkei varmaan kuulukaan yhteenkään ääriliikkeeseen.

Tämän saivartelumääritelmän ulkopuolellakin politiikan historia on täynnä ryhmittymiä, joiden agenda on ollut määrätietoisen antikapitalistinen ja pääomien kasautumisen ja siitä aiheutuvien tuloerojen purkamiseen pyrkivä. Sosialistinen/sosialidemokraattinen liike on näistä merkittävimpiä, ei vähiten siksi, että sosialidemokraattisin toimenpitein toteutettu tuloerojen tasaaminen on ollut merkittävimpiä käytännön voittoja, joita pääomakasautumien purkamisessa on koskaan saavutettu. Edes se ei edusta antikapitalismin maltillisinta muotoa, sillä loppujen lopuksi antikapitalismi ei ole mitään sen kummempaa kuin sosioekonomisesti epätasa-arvoisen yhteiskunnan ja sen aiheuttaman epävarmuuden ja kamppailujen kritiikkiä. Vaikkapa John Edwardsin presidentinvaaliehdokkuuskampanja Yhdysvalloissa oli leimallisen antikapitalistinen. Australialainen popbändi Savage Garden myi yli kolme miljoonaa levyä näin ”radikaalilla” antikapitalistisella sanomalla:

I believe the struggle for financial freedom is unfair
I believe the only ones who disagree are millionaires

Savage Garden: Affirmation

Hyvän puolue

Minun uskoni sosialidemokraattina on, että puolueeni on antikapitalistinen, ja että sen täytyy olla antikapitalistinen ollakseen puolue hyvän puolella. Olen tietoinen siitä, että kapitalismi-sanan käyttö on nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä provokaatio, mutta GSD haluaakin provosoida yhteiskuntaamme keskusteluun kapitalismin luonteesta. Niiden, jotka haluavat käyttää kapitalismia positiivisena käsitesisältönä, olisi nyt tarkemmin määriteltävä, mitä he omalta kapitalismiltaan haluavat ja millaisia emansipaation mahdollisuuksia siinä näkevät.

GSD ei vastusta markkinamekanismin käyttöä markkinataloudessa, mutta se vaatii, että kokonaisyhteiskunnallisessa suunnittelussa toteutetaan sellaista sääntelyä, joka estää pääoman keskittymisen laajenevan uusintamisen. Tätä tuskin Rauhio, Hirvilammi, Luoma ja Luotokaan pitäisivät talouspopulismina, eikä se siksi ole tarkoitettukaan. Se on perusta johdonmukaiselle poliittiselle ohjelmalle, joka tähtää tasa-arvoiseen, hierarkiattomaan yhteiskuntaan ja kansalaisen vapauttamiseen taloudellisten pakkojen kahleista. Siinä olisi SDP:lle sellainen pitkäjänteinen talouspoliittinen projekti, josta samassa Suomen Kuvalehdessä sellaista vaatineen Paavo Lipposenkin sietäisi olla tyytyväinen.

Anssi Häkkinen

Advertisements

Avainsanat: , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: