Koulu ja poliittinen kasvatus marxilaisessa teoriassa – Gramsci ja Althusser

Marxilaisessa teoriassa kasvatuksen on nähty olevan kiinteässä yhteydessä yhteiskunnalliseen luokkataisteluun ja sorrettujen luokkien kamppailuun vapaudesta. Vaikka Marxin ja Engelsin kirjoituksissa koulutukseen viitataan vain harvoin, monet heidän seuraajansa ovat tutkineet koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämisessä Marxin historialliseen materialismiin nojautuen. Samalla he ovat tulleet kehittäneeksi eteenpäin myös marxilaista teoriaa esimerkiksi laajentamalla luokkataistelun kenttää taloudellisen alan ulkopuolelle. Tässä mielessä kiinnostavia teoreetikkoja ovat italialainen kommunisti Antonio Gramsci sekä ranskalainen strukturalistinen marxisti Louis Althusser. Jossain määrin yhtenevinä heidän ajatuksiaan koulutuksen merkityksestä yhteiskunnallisena voimana voidaan tarkastella rinnakkain.

Gramscin kohdalla koulutus sisältyy hänen teoriaansa kulttuurisesta hegemoniasta, jolla Gramsci kuvaa hallitsevien luokkien valtaa sorrettuja luokkia kohtaan. Ennen kaikkea hegemoniateoria pyrkii selittämään, millä tavalla alistettujen luokkien hallitseminen on ylipäätään mahdollista ja minkälaisilla yhteiskunnallisilla toimilla tätä hallintaa edistetään. Althusserin kohdalla koulutus liittyy puolestaan läheisesti hänen ideologiateoriaansa ja teoriaansa ideologisista valtiokoneistoista. Myös Althusserin tarkoituksena oli osoittaa ne vallan ja hallinnan muodot, jotka uusintavat kapitalistisen järjestelmän tuotantosuhteet. Ideologisten valtiokoneistojen tehtäväksi jää tässä jaottelussa koko systeemin koossapitäminen ideologian keinoin.

Hegemoniakoneistot. lukutaito ja ”terve järki”

Gramscin ajattelussa hegemonia voidaan käsittää hallitsevan luokan kyvyksi hallita saattamalla oma ideologiansa yleisesti hyväksytyksi ideologiaksi. Tällöin valtasuhde hallittuihin perustuu myöntymykseen, joka syntyy sekä valtiollisesta hallinnasta että kansalaisyhteiskunnan yksityisen hegemoniakoneiston toiminnasta. Koulun Gramsci katsoo kuuluvan juuri yksityisten hegemoniakoneiston piiriin. Vaikka koulutuksella voidaan nähdä olevan myös positiivisia seurauksia, jotka johtavat usein ihmisten sosiaalisten olosuhteiden parantumiseen, se on kiinteästi yhteydessä myös hegemonian säilymiseen ja voimistumiseen.

Gramsci kiinnitti huomiota erityisesti lukutaidon merkitykseen yhteiskunnallisten valtasuhteiden säilyttäjänä. Ilman koulutusta ja lukutaitoa jäävien ihmisten osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan on käytännössä mahdotonta, minkä vuoksi koulutuksen ja lukutaidon opettamisen tarkoituksellinen laiminlyönti voidaan nähdä totaalisen sorron ilmentymä. Toisaalta lukutaitokaan ei vapauta ihmisiä sorrosta vaan muuttaa sen suorasta hallinnasta hegemoniseen ja ideologiseen hallintaan.

Lukutaidon myötä ihmiset voivat omaksua hallitsevan luokan asettaman totuuden ja hyväksyä sen myötä olemassa olevat poliittiset ja sosiaaliset rakenteet. Siinäkin tapauksessa, että nämä rakenteet johtaisivat heidän kannaltaan epätoivottavaan yhteiskunnalliseen järjestykseen. Lukutaidon myötä ihmisistä tulee myös tiiviimmin kulutusyhteiskunnan jäseniä, jotka tehokkaasti tuhlaavat kovalla työllään ansaitsemansa palkan tavaroihin, joita he eivät todellisuudessa tarvitsisi. Näin ollen lukemaan opittuaan ihmisistä tulee tiedostamattaan yhä tiiviimmin osa vallitsevaa järjestelmää.

Laajemmin käsitettynä koulun tehtäväksi hegemonian säilyttämisessä ja edistämisessä tulee eräänlaisen nöyrän, kritiikittömän ”terveen järjen” luominen. Tämä ”terve järki” on vastakkainen kriittiselle ja aktiivisesti maailmaan suhtautuvalle tietoisuudelle. Täyttämällä ihmisten arkiajattelun vallitsevan järjestelmän totuuksilla koulujärjestelmä tulee alistaneeksi oppilaansa hegemonialle. Gramsci ymmärsi, että koulutuksen ongelmat eivät olleetkaan pelkästään kouluopetuksen sisällöissä, eikä myöskään opettajien kyvyttömyydessä. Opetusta määrittelevät yhteiskunnalliset ja sosiaaliset valtasuhteet tekevät lähtökohtaisesti onnistuneen kasvatuksen erittäin vaikeaksi ellei jopa mahdottomaksi.

Koulutuksellinen ideologinen valtiokoneisto

Althusser määrittelee koulun yhdeksi ideologisista valtiokoneistoista. Koulutuksellisen ideologisen valtiokoneiston lisäksi hän määrittelee uskonnollisen, perheen muodostaman, oikeudellisen, poliittisen, ammatillisen, tiedotuksen sekä kulttuurin ideologiset valtiokoneistot. Näistä tärkeimmän parin muodostavat nyky-yhteiskunnassa koulu ja perhe, joista ensimmäinen on korvannut historian saatossa aikaisemmin kaikkein merkityksellisimmän eli uskonnollisen valtiokoneiston. Kirkon vallan voidaan Althusserin mukaan katsoa siirtyneen koululle. Koulutuksellinen ideologinen valtiokoneisto vastaa hyvin pitkälle Gramscin määritelmää koulusta yksityisen hegemoniakoneiston osana.

Althusser esittää kaikkien ideologisten valtiokoneistojen palvelevan lähtökohtaisesti yhtä ja samaa päämäärää, tuotantosuhteiden eli kapitalististen riistosuhteiden uusintamista. Jokaisella niistä on omat erityispiirteensä ja toimintatapansa. Salakavalimmalla tavalla uusintamistyöhön osallistuu kuitenkin yksi ideologinen valtiokoneisto, jonka toimintaan tästä johtuen ei välttämättä osata koskaan kohdistaa tarpeeksi kritiikkiä. Tämä koneisto on koulu, jota ilman hallitsevan ideologian levittäminen nykyisenkaltaisessa mittasuhteessa ei välttämättä olisi lainkaan mahdollista.

Koulun erityispiirre on ennen kaikkea siinä, että se vastaanottaa länsimaissa kaikkien yhteiskuntaluokkien jälkeläiset yksi toisensa jälkeen. Lisäksi se toimii ihmisten tietoisuuteen vaikuttavalla tavalla juuri silloin, kuin yksilöt ovat haavoittuvimmillaan, niin sanotusti koulun ja kodin puristuksissa. Itse asiassa koulun ja yliopiston valta lapseen ja nuoreen aikuiseen kestää voimakkaana siihen asti, kunnes nämä saavuttavat aikuisuutensa ja siirtyvät toteuttamaan tuotantotehtäväänsä. Tässä vaiheessa kaikki koulutusmäärästään ja lopullisesta tutkinnostaan riippumatta ovat saaneet osakseen rautaisannoksen hallitsevan ideologian totuutta, moraalia, kansalaistaitoa ja filosofiaa.

Se, että koulua ei nähdä yleensä näin merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana esimerkiksi verrattuna poliittiseen järjestelmään johtuu siitä, että vallalla oleva koulutusideologia pyrkii tietoisesti peittämään oman roolinsa porvarillisen ideologian sanansaattajana. Nykyäänkin käytävät keskustelut koulun ja opetuksen tunnuksettomuudesta, puolueettomuudesta sekä neutraalisuudesta voidaan liittää osaksi tätä naamiointiprosessia. Tällä tavoin koulusta on tehty täysin luonnollinen osa arkiajatteluamme, johon se samalla omilla käytännöillään tulee aktiivisesti vaikuttaneeksi.

Gramscin tavoin Althusser on sitä mieltä, ettei olemassa olevan kouluinstituution puitteissa ole mahdollista toteuttaa ideologian vastaista projektia. Vaikka jotkut opettajat tähän aktiivisesti pyrkisivätkin, olemassa olevat koulutuksellisen ideologian rakenteet ovat liian voimakkaita vastustettaviksi. Kun suuri osa opettajista vielä toimii ymmärtämättä järjestelmän heihin kohdistavaa pakkoa ja toteuttavat työnsä parhaita mahdollisia keinoja hyväksikäyttäen, syntyy koulutusideologiasta yhtä luonnollinen osa yhteiskuntaa kuin kirkko oli vielä muutama vuosisata sitten.

Koulutus vastahegemonian rakentamisen välineenä

Nykyisessä muodossaan koulu ja yhteiskunnallinen kasvatus näyttävät johtavan pelkästään kapitalistisen järjestelmän tuotantosuhteiden uusintamiseen. Yhtälailla koulu ja kasvatus voivat kuitenkin palvella myös vallankumouksen päämääriä. Erityisesti Gramsci näki koulutuksen uudelleenjärjestelemisen ja poliittisen kasvatuksen olevan keskeisessä roolissa vallankumouksessa.

Mielenkiintoisen poliittisen kasvatuksen ja vallankumouksen välisestä yhteydestä Gramscin ajattelussa tekee hänen näkemyksensä vallankumouksesta vastahegemonian ja uuden historiallisen blokin rakentamisena. Näiden tarkoitusperien toteuttamiseksi poliittisen kasvatuksen on liikuttava yhtäaikaisesti sekä psykologisella, institutionaalisella että yhteiskunnallisella tasolla. Vain tällä tavoin koulutus voi nousta luokkataistelun välineeksi ja kohottaa työväen luokkatietoisuuden tarvittavalle tasolle. Tätä kautta, murtamalla olevassa olevan ”terveen järjen” ja arkiajattelun rajoja, yksilön on mahdollista nousta kapitalistisen järjestelmän palkkatyöläisestä sosialistisen järjestelmän vapaaksi tuottajaksi sekä kollektiiviseksi yksilöksi.

Gramscilla vallankumous on mahdollinen vain poliittisen koulutuksen kautta. Tämän tulee puolestaan perustua dialektisuudelle, joka lopulta yhdistää intellektuaalisen ja pedagogisen aktiivisuuden sekä tuotantovoimat. Tässä työssä keskeiseen rooliin nousevat orgaaniset intellektuellit, joiden tehtäväksi tulee dialektisen poliittisen kasvatuksen ylläpitäminen ja kehittäminen vallankumouksellisen muutoksen ja yhteiskunnallisten vallanvaihdon edistämiseksi.

Poliittisen koulutuksen tulee perustua intellektuellien ja työväestön kiinteään dialogiin. Opetuksen tulee olla aktivoivaa ja sen lopullisena tavoitteena on saavuttaa aktiivinen luokkatietoisuus. Ennen kaikkea Gramsci näki tämän tapahtuvan työläisen itsetietoisuutta kehittämällä. Tässä työssä sekä kollektiivinen reflektio että itsereflektio tulevat tarpeellisiksi. Itsetietoinen ja samalla luokkatietoinen yksilö pystyy irtautumaan kapitalistisen järjestelmän hänelle tarjoamasta osasta ja eräänlaisesta henkisestä ”katarrista”, kuten Gramsci värikkäästi työläisen psykologista tilaa ilman poliittisen kasvatuksen vaikutusta kuvasi.

Poliittisen kasvatuksen ja opetuksen kautta syntyvän vallankumouksellisen potentiaalin hyödyntäminen tapahtuu ennen kaikkea kansalaisyhteiskunnan kentällä, jonka Gramsci Hegelin tapaan mielsi osaksi valtiota. Hyödyntämällä sosiaalisten voimien muodostuminen kaikilla kulttuurisen perusrakenteen tasolla, työväenluokka saa mahdollisuuden vastahegemonisen projektin käynnistämiseen ja uuden historiallisen blokin muodostamiseen. Tämä kaikki ei siis tapahdu pelkästään tuotantovoimien ja niiden määräämien riistosuhteiden kautta. Marxin valtioteorian laajentaminen ja kansalaisyhteiskunnan nostaminen osaksi superstruktuuria antaa myös poliittiselle koulutukselle aivan uudenlaisen merkityksen Gramscin teoriassa.

Opiskelu on luokkataistelua

Althusserin marx-tulkinnalle ominaista on luokkataistelun nostaminen historiallisen yhteiskunnallisen kehityksen keskiöön. Kapitalistisen järjestelmän sisällä on käynnissä jatkuva luokkataistelu, jossa niin työväenluokka kuin porvariluokkakin pyrkii edistämään omia tavoitteitaan. Talouden alueella tapahtuva luokkataistelu kiteytyy Althusserin mukaan palkan ja työajan ympärille. Vaikka Althusser pitää taloudellista sfääriä yhteiskunnallisena perusrakenteena, hän ymmärtää Gramscin tavoin myös muiden taistelukenttien merkityksen. Tässä mielessä ideologiset valtiokoneistot ilmenevät yhtä aikaa sekä luokkataistelun kohteena että luokkataistelun kenttänä. Näin on myös koulutuksellisen ideologisen valtiokoneiston kohdalla.

Koulutuksellisen ideologisen valtiokoneiston piirissä käytävä luokkataistelu kiteytyy taisteluksi siitä, miten koulutusjärjestelmä pystytään valjastamaan oman hegemonian edistäjäksi. Koulutusjärjestelmän on pyrittävä yksilöiden luokkatietoisuuden kohottamiseen siten, että ihmiset löytävät omat luokka-asemansa ja ymmärtävät osansa luokkataistelussa. Samalla he alkavat ymmärtää yhä enemmän kapitalistisen järjestelmän mekanismeista.

Yksilöllisellä tasolla Althusser kehottaa lähestymään marxismia Pääoman kautta. Lukemalla ja opiskelemalla Pääomaa marxilaisen teorian vallankumouksellinen luonne aukeaa silmiemme eteen. On koettava omakohtaisesti sekä teoreettisen käytännön jokapäiväinen todellisuus että vallankumouksellisten luokkien luokkataistelukäytännön jokapäiväinen todellisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että filosofian ja teorian lisäksi on ymmärrettävä joukot ja massat historian lopullisena tekijänä. Teoria on opittava yhdessä joukkojen kanssa.

Muotoilemalla teorian ja käytännön välisen yhteyden edellisellä tapaa kiinteäksi, Althusser lähestyy Gramscin teoriaa orgaanisista intellektuelleista sekä heidän ja massojen välisestä dialogiin perustuvasta yhteydestä. Tässäkin mielessä näiden marxilaisten teoreetikkojen ja filosofien näkemykset koulutuksen merkityksestä sekä hegemonian säilyttämisessä että toisaalta vallankumouksen välineenä ovat pitkälti yhteneviä.

Marxilaisen kasvatusteorian merkitys tänään

Yhteiskunnallisesti edellä esitettyjen teorioiden merkitys on edelleenkin hyvin suuri. Vaikka 1900-luvun lopulla työväenliikkeen ja poliittisen vasemmiston saavuttamien voittojen ketjun voidaan nähdä katkenneen uusliberaalin hegemonian noustua määrääväksi globaaliksi ideologiaksi, eivät kapitalistisen järjestelmän perusteet ole muuttuneet mihinkään. Päinvastoin Althusserin ja Gramscin näkemykset koulutuksesta saattavat olla tänä päivänä ajankohtaisempia kuin koskaan.

Marxilaisen teorian sisällä näiden teorioiden kautta voidaan lähestyä ehkä koko marxilaisen perinteen ja poliittisen vasemmiston suurinta ongelmaa, jonka ratkaisun epäonnistuminen on johtanut koko vasemmiston hajaannukseen. Tämä kysymys koskee luokkatietoisuutta ja ennen kaikkea sitä, miten luokkatietoisuus yksilöissä syntyy. Tähän kysymykseen Marx ei koskaan antanut tyhjentävää vastausta, vaan käsitteli luokkatietoisuuden kehittymistä lähinnä taloudellisten riistosuhteiden välttämättömänä lopputuloksena. Postmodernilla individualismin aikakaudella, jota edelsi voimakkaiden hyvinvointivaltioiden aikaansaama riistosuhteita lieventänyt kausi, luokkatietoisuuden kehittyminen on tässä mielessä erittäin epätodennäköistä.

Poliittisella kasvatuksella, joka perustuu dialogiin, kriittisyyteen sekä aktiivisuuteen, uusliberaalin hegemonian tuottamat ajatusmallit ovat murrettavissa. Tarjoamalla ihmisille vaihtoehtoinen todellisuus, jonka muovaamiseen he itse osallistuvat aktiivisina subjekteina, synnytetään samalla vastahegemonia, joka erityisesti kansalaisyhteiskunnan kentällä tulee haastamaan vallitsevan järjestyksen. Vallankumouksellinen tai vastahegemoninen kamppailu tapahtuu yhtä aikaa sekä ideologisella että materiaalisella tasolla. Kerätessään itseensä yhä enemmän tiedostavia yksilöitä vastahegemoniasta syntyy joukkoliike, joka kriittisen massan saavutettuaan muuttuu hallitsevaksi historialliseksi blokiksi. Poliittisen kasvatuksen tehtävänä on tämän jälkeen säilyttää aikaansaatu emansipatorinen hegemonia, missä työssä se tulee edelleen nojaamaan sille välttämättömiin periaatteisiin, kriittisyyteen ja dialektiikkaan.

Gramscin kuuluisa lausahdus ”Jokainen on filosofi”, voidaan nähdä kehotuksena kriittisen tietoisuuden kohottamiseen yksilöllisellä tasolla. Tietoisuuden kehitystä voidaan kuitenkin myös tukea ja parhaiten tämä tapahtuu kriittisen sekä dialektisen poliittisen kasvatuksen kautta.

Jussi Ahokas

Advertisements

Avainsanat: , , , , , , , , ,

12 vastausta to “Koulu ja poliittinen kasvatus marxilaisessa teoriassa – Gramsci ja Althusser”

  1. Kalle Says:

    Himputti. Olipas ansiokas esitys koulusta ja koulutuksesta Gramscin näkövinkkelistä. Hyvää työtä.

  2. Anssi Says:

    Tähän on hyvä ottaa vastapainoksi Paulo Freire ja hänen dialogisen koulutuksen mallinsa, josta Maailman Kirjat-messuilla viikonloppuna puhuttiin. Kyseessä on hyvin pitkälti saman asian ajaminen eri painotuksin, erityisesti jopa liberaaliin suuntaan sikäli, että Freireläisen demokraattisen koulutuksen tärkeimpiä tehtäviä on hegemonisen ajattelun dekoodaaminen tuottamalla tasa-arvoa luokkahuoneen kautta yhteiskuntaan.

    Koulutuksen tila, jossa jokaisella osallistujalla on ääni ja kaikkien osallistumista keskusteluun rohkaistaan yksilöllisin keinoin, vaatii kansankoulutuksen instituutioilta paljon enemmän kuin mitä suurelta osin tehokkuuden ja tasapäistämisen ehdoin suunniteltu peruskoulujärjestelmämme pystyy tällä hetkellä tuottamaan. Kuitenkin juuri keskusteleva, kommunikatiivinen koulu olisi viime kädessä avain paitsi paremmin toimivaan demokratiaan, myös yhteiskunnallisten valtarakenteiden luhistamiseen. Luokka, jossa ei ole kauluspaitaisia lellikkejä, on sosioekonomisen tasa-arvon yhteiskunta. Luokka, jossa ei ole hiljaisia tyttöjä keskiriveissä, on gender-tasa-arvon yhteiskunta.

  3. Jussi Says:

    Erittäin hyvä huomio Anssi. Lupaan julkaista täällä blogissa vastaavanlaisen tekstin myös ”Sorrettujen pedagogiikasta”, kunhan ehdin sen viimeistelemään. Yhdistäviä rajapintoja on huomattavan paljon.

  4. Albert Rosenfield Says:

    Saanen esitellä itseni? Olen Albert, raipati päivää. Ja

    ”while I will admit to a certain cynicism, the fact is that I am a naysayer and a hatchetman in the fight against violence. I pride myself in taking a punch and will gladly take another because I choose to live my life in the company of Gandhi and King. My concerns are global. I reject, absolutely, revenge, aggression, and retaliation. The foundation of such a method, is love. I love you Sheriff Ahokas..”

    Mutta, mutta… Demari lukemassa kommariteoriaa? Should be fun! Katsotaanpa.

    Tai eipä katsotakaan. Nimittäin ison kuvan tasolla tuo on taas kerran semmosta mössöä, että oksat pois. Poimitaan siis tyhmin kohta ja keskitytään siihen.

    Kaikki kommarit tietävät, että revari-Gramsci on vähän dorka. Mutta ei hänkään sentään tälle yksisilmäisyyden tasolle yltänyt:

    ”Lukutaidon myötä ihmiset voivat omaksua hallitsevan luokan asettaman totuuden ja hyväksyä sen myötä olemassa olevat poliittiset ja sosiaaliset rakenteet.”

    There’s an evil in those woods, ja demari ei näe metsää puilta. Dudet, lukutaito on emansipatorinen ilmiö par excellence. Sosiologian prosemmoissa näitä yllä kiteytettyjä abstrakteja totuuksia ”porvarillisten rakenteiden” repressiivisyydestä on toki ladeltu iät ja ajat. Mutta lue nyt jumaliste lauseesi, kyklooppi! Ja muista, että vaikka oletkin ”löytänyt” Althusserin, subjekteja on oleamssa, ihmiset elävät ”rakenteet” ja ”taloudellisen perustan” ruumiillaan.

    Ergo? Aika moni muslimityttö on valmis opettelemaan lukemaan, jos se vain sallitaan, JOTTA hänet indoktrinoitaisiin ”hallitsevien luokkien” ideologialla ja integroitaisiin kulutusyhteiskunnan jäseneksikin!

    Katsokaas. Se, minkä läpimädän traditionne oppi-äidit sentään tajusivat oli se, että myös porvaristo teki vallankumouksen. Ja se ei sitä olisi tehnyt, jollei siinä oltaisi vastattu ihmisten aktuaalisiin haluihin ja tarpeisiin.

    Ehkei siis kannattaisi kritisoida ”arkijärkeä” jos ei itse operoi vielä edes sillä tasolla.

    ”Siinäkin tapauksessa, että nämä rakenteet johtaisivat heidän kannaltaan epätoivottavaan yhteiskunnalliseen järjestykseen.”

    Good old ’n’ traditional pillun ritualistisen silpomisen sijaan? Right. Mahtaisiko olla syytä katsoa tätä hiukan reflektiivisemmin?

    ”Lukutaidon myötä ihmisistä tulee myös tiiviimmin kulutusyhteiskunnan jäseniä, jotka tehokkaasti tuhlaavat kovalla työllään ansaitsemansa palkan tavaroihin, joita he eivät todellisuudessa tarvitsisi.”

    Oh, colour me amazed! Eli kaikki toi teoriapuinti ja sanotte saman kuin dorka perustuloraporttinne. Ihmiset, olette tyhmiä! Vieraantuneita! Ette ymmärrä halujanne! Mansikkaniityn alla on sudenkuoppia! ME KERROMME TEILLE, MITEN ELÄÄ!

    Arvatkaa miksi kukaan työläinen ei äänestä teitä?

    ”Näin ollen lukemaan opittuaan ihmisistä tulee tiedostamattaan yhä tiiviimmin osa vallitsevaa järjestelmää.”

    Say no more, faith no more, thurston moore. Teitä ei tarvitse kritisoida, te teette sen itse. Tekstin jokainen lause demonstroi tämän.

    Jos haluatte tol-kullista tekstiä, kannattaa kääntyä poispäin vanhavasemmistosta ja yritysmaailman puoleen. Ne sentään yrittää:
    http://yritysilmanyhteystietoja.wordpress.com/

  5. Jussi Says:

    Kiitos kommentista rakas Albert,

    harmillista, että kirjoitus mössöytyi tajunnassasi, etkä pystynyt tarttumaan siihen kokonaisuutena. Onnistuit kyllä valitsemaan ehdottomasti tyhmimmän kohdan tekstistä, mihin sitten kritiikkisi suuntasit. Siitä erityismaininta.

    Tiedän, että siinä kappaleessa pohdittiin varsin naiivisti lukutaidon merkitystä yksilöllisessä emansipaatioprosessissa. Lisäksi siinä, toden totta, syyllistyttiin ottamaan moraalinen kanta siihen, millaisessa maailmassa ihmisten tulisi lopulta elää ja millaista yhteiskunnallista todellisuutta kannattaa. Olen syvästi pahoillani molemmista.

    Olen samaa mieltä kanssasi seuraavista kohdista:

    1. Subjekteja on olemassa ja nämä subjektit todellakin elävät tämän maailman rakenteet ja taloudellisen perustan ruumiillaan. Parhaassa tapauksessa nämä subjektit pystyvät itse vapaina ja autonomisina määrittelemään itse ne rakenteet ja sen taloudellisen perustan, jonka sisällä he haluavat elää ja emansipoitua. Jotta heillä olisi mahdollisuus muokata maailmaa, heidän on kohdattava se kriittisesti. Tähän he tarvitsevat kriittistä ajattelua, joka ei synny automaattisesti materiaalisesta todellisuudesta. Vaikka sinä, hyvä Albert, oletkin emansipoitunut yksilö, et voi vaatia muilta samanlaisen tien kulkemista, mikä sinut on tuohon pisteeseen johdattanut. Niiden afrikkalaisten nuorten tyttöjen ja naisten ympärillä on aivan erilainen valtarakenteiden todellisuus ja repressio, kuin mitä sinä olet koskaan joutunut kohtaamaan. Kukaan ei ole missään vaiheessa väittänyt, että noiden repressiorakenteiden murskaaminen ei olisi ensimmäisten ratkaisua vaativien kysymysten joukossa.

    2. Kukaan ei varmasti halua kuulla, miten hänen tulisi elää. Siksi tarvitsemmekin demokraattista yhteiskuntaa, jossa kaikki vapaat subjektit voivat tuoda näkemyksensä esiin ja osallistua yhteiskunnan muokkaamiseen sellaiseksi, että se parhaalla tavalla edistää jokaisen yksilön tavoitteita täydellisestä maailmasta. Demokraattinen yhteiskunta ylittää sortavat valtarakenteet ja edistää yksilöiden emansipaatioprosessia. Tällainen yhteiskunta vaatii jatkuvaa dialogia ja kommunikaatiota. Me emme kerro kenellekään, vaan kaikki kertovat kaikille.

    Koska, Albert, olet selvästikin kirjallisuuden ystävä, lainaan vielä loppuun Alexander Popen esseetä kritiikistä:

    ”A perfect Judge will read each work of Wit
    With the same spirit that its author writ;
    Survey the WHOLE, nor seek slight faults to find
    Where nature moves, and rapture warms the mind;
    . . . .In wit, as nature, what effects our hearts
    Is not th’exactness of peculiar parts;
    ’Tis not a lip, or eye, we beauty call,
    But the joint force and full result of all.”

    Toivottavasti tulevaisuudessa pääsemme keskusteluun suuremmista kokonaisuuksista.

    rakkaudella

    Jussi Ahokas

  6. Albert Rosenfield Says:

    En ole kirjallisuuden ystävä, olisinpa sen vihollinen. Hyvä kun osaan lukea. Ja hyvä näin, ihan oikeasti.

    En tiedä, mitä ajattelisin tuosta Pope-sitaatista. Ilmeisesti oletit, että haluan keskustella ”reilusti”. Ei huvita.

    Emme siis mitä luultavammin pääse keskusteluun ”suuremmista kokonaisuuksista”, emmekä ainakaan tällä foorumilla. Ei nimittäin kiinnosta pelata vihollisen pussiin. Even if you need, I don’t mean to stare, we don’t have to breed, kuten Nirvana jo tiesi.

    En tiedä, mitä tarkoitat termillä ”emansipoitunut”. En jaksa myöskään jauhaa käsitteen semantiikasta. Toteanpa vain, että se kuten kaikki muutkin porvarillisen sosiologian kategoriat ovat niin kovin epämääräisiä. Kenties, kuten sanot, olen emansipoitunut. Ja jos näin on, epäilemättä olen suhteellisesti ”emansipoituneempi” kuin ne subjektit, joihin viittaat. Hyvä näinkin.

    En kuitenkaan halunnut keskustella tästä. Halusin huomauttaa, että arkijärki olisi syytä ottaa vakavasti. Ja samoin ihmisten halut. Sekä se, että nykyvasemmisto on järjestäytynyt aktuaalisen työväenLIIKKEEN materiaalisten tarpeiden ja halujen sijaan abstraktien IDEAALIEN taakse. Sanot varmaan, että yritätte tässäkin jotain muuta. Jeejee.

    En myöskään malta olla huomauttamatta, että asian ydin ei ole vain ”emansipaatio”. Tiedäthän, ainakin osallistun päivittäin erääseen hupinäytelmään. Sitä voidaan tässä paremman ilmauksen puuttuessa kutsua pakotetuksi valinnaksi haluta tehdä palkkatöitä toimeentuloni ehtona. Teidän periaateohjelmanne käsittääkseni esittää (ja on esittänyt aika pitkään), ettei tätä kapitalismin kaikkein fundamentaaleinta ”repressiorakennetta” tule pyrkiä murskaamaan. Että puhukaa vaan siitä emansipaatiosta.

    En myöskään ajattele, että nenäkkyys, sarkasmi ja tiedollisena auktoriteettina esiintyminen sopii sinulle. Ainakaan edellisen vastauksesi perusteella.

    Naysayingly,
    Albert ❤

  7. yritysilmanyhteystietoja Says:

    Rekrytoimme Albertin. Tarjoatte hyvää aineistoa, jatkakaa!

    http://yritysilmanyhteystietoja.wordpress.com/2008/05/29/synergiaetuja/

    Kommunistisin terveisin,
    YIY

  8. Anssi Says:

    Tämä edeltävä melko kitkerä keskustelu mielestäni kiteyttää sen kontaktin, jota autonomistinen hypertodellisuus kykenee ottamaan diskursiiviseen reaalitodellisuuteen: sosiologista jargonia (ironisesti tottakai), rääväsuista rienaamista (muttei toki aktivismia) sekä kokonaisvaltainen ”vanhavasemmiston” tuomio, joka kiteytyy yhteen, siis YHTEEN yhteiskunnalliseen reformiin, jonka autonomistit kovasti haluaisivat tuottaa ja kitisevät kaikille muille, jotka eivät suostu heidän performanssitaiteeseensa ja rivoon graffitinmaalailuunsa yhtymään.

    Reality checkiksi tässäkin tapauksessa riittänee vilkaisu tämän guattarilaisen rihmastoyrityksen blogiin, jossa Jyväskylän yliopisto ja sen ylioppilaskunta tuomitaan konservatiivisen hapatuksen keskukseksi suomessa. Toivotan vilpitöntä menestystä yhteyden ottamisessa suomalaiseen työväenluokkaan näistä lähtökohdista sekä hauskaa kesälomaa pojille, mutta eiköhän tämä ollut tällä nähty.

  9. Lauri Says:

    Oh, se puhuu kieliä! Englantia ja kaikkea, vieläpä. Samat proosalliset välisoitot se soittaa kuin oppi-isänsä. Huh, älyllinen ylivoima tuntuu romahduttavalta.

    Se on keksinyt ironian. Ja saanut tutkinto-oikeuden Jyväskylän yliopistoon. Se haluaa mässäillä niissä kaikissa haluissa, joita keskisuomalainen kapitalismi on sille pystynyt iskostamaan. Ah, voi tätä kapitalistisen vapauden riemua.

    Negri, Deleuze ja Guattari Pylkönmäellä. Metropolitulo ja sen tulppa: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta.

    Ei pojat, kyllä se on te jotka teette sen ihan itse.

    Suukkoja.

  10. yritysilmanyhteystietoja Says:

    Voi pieniä. Hakoteillä kuten aina.

    Meanwhile: http://www.youtube.com/watch?v=_pTeyviG594

  11. Antero Says:

    Mikä hätänä? Riivaako Bob? Haluista puheenollen, jos hiukan tukahduttaa.. http://youtube.com/watch?v=fzm1DY3hJL8

  12. Ei näin! Says:

    ”Oli miten oli, kaikki jotka ovat osallistuneet viime vuosien moninaisiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin (sanotaan vaikka anti-CIP -taisteluista alkaen), tietävät hyvin että parhaat hetket – niin kaduilla kuin kokouksissakin – ovat niitä, joissa ei ole enää ”nuoria”, ei ”vanhoja”, ei ”opiskelijoita”, ei ”työläisiä”, ei ”ranskalaisia”, ei ”ulkomaalaisia”. He tietävät myös, että ne jotka palauttavat nämä kategoriat keskusteluun puolustaakseen omaa taistelun haltuunottoaan (opiskelijapoliitikot, tilannetta tajuamattomat ryhmät) , ovat liikkeen ensimmäisiä vihollisia.” (Serge Quadruppani)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: