Miten tämä sopii yhteen sen kanssa, että Mitro oli selvä kansansuosikki? Kaikissa kyselyissä paljon ennen vaaleja ja vaalien läheisyydessä hän vetosi kansaan toisten (julkisella tunnettavuudella mitaten) megaehdokkaiden Soinin ja Jäättenmäen tavoin. Eli: Mitro oli juuri kirjoittajan kaipaaman “aidon kansan suosikki”. Minä veikkaan (kirjoittajankin arvio on veikkaus), että hän itse asiassa toi SDP:lle kymmeniä tuhansia sellaisia ääniä, jotka eivät a) olisi muutoin äänestäneet tai b) olisi äänestäneet SDP:tä, vaan jotain muuta puoluetta.

On totta, että finanssikapitalismissa on syntynyt suuri joukko toimijoita, joiden ainoa tavoite on saada sijoituksilleen mahdollisimman korkea tuotto melkein keinoista välittämättä. Heitä ei kuitenkaan yksistään voida syyttää syntyneestä taloudellisesta taantumasta. He ja muutkin taloudelliset toimijat ovat vain käyttäneet olosuhteita hyväkseen, joiden olosuhteiden on sallittu syntyä.

Syyllisiä etsittäessä sormi osoittaa eniten valtioiden valtiovallan ja rahoitusmarkkinoiden valvonnan laiminlyöntien suuntaan. Rahoitusmarkkiinat karkasivat kaikkien käsistä eikä lopulta monikaan ymmärtänyt pitkään aikaan, että missä virtuaalitodellisuudessa elettiin.

Kirjoittajan mielestä “yritysten joustavuus sijoittajien tahdon edessä ja ammattiyhdistysliikkeen hampaattomuus työläisten etujen ajamisessa ovat tätä kehitystä hyvin kuvaavia ilmiöitä”. Olisiko kirjoittajan mielestä yritysten pitänyt ryhtyä vastustamaan toimintansa rahoittajia ? Olisiko ammattiyhditysliikkeen tullut vaatia parempia työehtija ja tarvittaessa vaikka työtaiteluilla ? Ongelmahan ei ole ollut siinä, että yritykset ovat saaneet rahoitusta myös ns. sijoittajilta, vaan siinä, että näitä rahoja ei ole osattu käyttää oikein, vaan niitä on edelleen sijoitettu spekulatiivisiin ja riskialttiisiin kohteisiin. Tätä kuvaa hyvin erään ison yrityksen toimitusjohtajan lausuma, kun hän totesi, että eihän tänä päivänä kannata investoida tuotannon kehittämiseen, kun rahoitusmarkkinoilta saa monin verroin parempaa tuottoa kuin varsinaisesta omasta liiketoiminnasta.

Eivät sijoittajat yhteiskunnasta mihinkään häviä, vaan monien nykyisten tilalle tulee vain uusia ja heitä tarvitaan omalta osaltaan yritysten rahoituksen turvaamiseksi. On vain luotava tehokkaat rahoitusmarkkinoiden valvontajärjestelmät ja pyrittävä löytämään myös keinot rahoitusmarkkinoiden sitomiseksi nykyistä olennaisesti enemmän reaalitalouteen. Tosin viime kädessä ihmisten ja talousyksiköiden optimismin tai pessimismin hallitsemiseksi keinot ovat melko vähissä.
Nykyisestä lamastakin päästään kyllä vähin erin, kun reaalitaloudessa tapahtuvat positiiviset ilmiöt antavat aihetta optimismiin taloutta koskevissa tulevaisuuden odotuksissa.

Nykyisin keinoin kirjoittajan mainitseman täystyöllisyyden saavuttaminen on edelleen vain utopia ja pysyy sellaisena. Se on kuitenkin täysin mahdollista, kun kehitetään ja otetaan käyttöön informaatioteknologian suomat mahdollisuudet taloudellisten resurssien optimoinnissa ja uusien työpaikkojen luomisessa.

Suomessa talouspolitiikan yhtenä suurena virheenä on ollut, ettei omaehtoista talouspolitiikkaa ole ollut lainkaan. Noudatettu talouspolitiikka on kulkenut vuosikymmeniä yleisten valtavrtausten mukaan. Se on ollut viime vuosikymmeninä keynesiläistä, milloin monetaristista ja viimeksi uusliberalistista talouspolitiikkaa. Nyt taas on palattu pitkälle keynesiläseen talouspolitiikkaan, mutta siitä ollaan nyt melko hissukseen.

Valitettavasti korjaustoimet ovat juuri sellaisia, jotka James Galbraithin analyysi osoittaa toimimattomiksi nykyisessä tilanteessa.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Urpilainen+tiivist%C3%A4isi+vasemmiston+yhteisty%C3%B6t%C3%A4+EUssa/1135243182211

“Maailmanlaajuisella tasolla on kyse siitä, miten politiikka pysyy globalisaation perässä. Merkel ehdotti Ecosocin vahvistamista tai kysyi miksei YK:hon voitaisi luoda talousneuvosto turvalisuusneuvoston rinnalle. Vanha kysymys – se on hyvä herättää uudelleen kysymykseksi. Hän vaati, että taloudessa tarvitaan kansaninvälisiä standardeja.

Suomen on syytä olla tukemassa järjestelyjä, jotka luovat kuria ja kontrollia kansainväliseen rahan liikkeeseen. Toista kertaa samanlaista holtittomuutta ei saa syntyä.”